Turva-auton perässä tullaan loppu... Mersuille erinomainen kisa, Sainz, Alonso ja Hulkenberger pisteille. Briatorella on melkoinen työ sarka Alpinen kanssa.
Sen sijaan että ero olisi ollu Piastriin 12 pinnaa, niin nyt kasvoi kertaheitolla 22 pisteeseen. Hyvää Landon kannalta oli se, että nyt oli vauhtia enemmän kuin Piastrilla, mutta ei se auta. Oscar suorittaa todella tasaisesti ja hyvin. Jos kärkeen pääsee niin voittaa. Nyt on Landolla tiukka paikka. Seuraavassa kisassa pitäisi eroa saada kutistettua tai se kasvaa todennäköisesti jo 25 pinnaa tai yli, mikä on huono homma Landon kannalta.
Jaha, ny sitte vaan odotellaan että tulee videopätkä tuosta tilanteesta johonkin. Seurailin kisaa toisella silmälläkorvalla ton F1 gamerin youtube timingiä kuunnellen.
Piastri ainakaan ei lähtenyt tekemään mitään tyhmää, tänään kuitenkin Norriksella kisassa enemmän vauhtia.
Vauhti ei kuitenkaa riitä jos on valmiina ottamaan ylisuuria riskejä
PS. Sääli toden totta Norrisin virhettä sitten lopulta. Olisi vain ottanut oikealle menevän linjan ja ei vasemmalle ja mikäli niin typerästi teki kuten osin teki valitsemalla vasemman niin jarruttaa olisi pitänyt aiemmin ja paljon kärsivällisemmin odottaa se seuraava kierros ja sitten ohittaa eikä puskea mallia jokin keskikastin kuljettajan tyyliin Kevin Magnussen paikkaan missä ei ole kuin kaide tai toisen auton perä/takarengas. Piastri kyllä onnenpoika, että ei mennyt rengas rikki tai jotain takapäästä.