Yevgeni M.
Active member
- Liittynyt
- 30.4.2023
- Viestit
- 44
Lewis saa olla tyytyväinen että ei ole RBRllä koska siellä saatettaisiin liimata postimerkki takamukseen kahden osakilpailun jälkeen.Loppukauden ajelut olivatkin suoraan kuin Yukin ohjaamosta.

Muutamat ensimmäiset kilpailut olisivat ratkaisevia. Jos hän ei saa hyviä tuloksia, Ferrari saattaa korvata hänet kesken kauden.
Ketään ei kiinnosta homon kylvyt. Muistan miten halveksi blm aikoinaan eurooppalaisten kuolemia kun neekerit neekeröi.Lewis Hamilton paljastaa fyysisen kuntonsa salaisuudet. Mies paitsi treenaa säännöllisesti, niin ottaa myös jääkylpyjä.
"F1-tähti Lewis Hamilton kertoo pakottavansa itsensä jääkylpyihin ja venyttelyyn joka aamu. Rutiinit ovat muuttuneet iän myötä, kun keho vaatii yhä enemmän huoltoa huippu-urheilijana.
Nyt 40-vuotias Ferrari-kuljettaja aloittaa 20. kautensa F1:ssä ja on lähtöruudukon toiseksi vanhin kuljettaja. Hamiltonia vanhempi kuljettaja F1-sarjassa ensi kaudella on vain Fernando Alonso, joka debytoi sarjassa vuonna 2001.
Uraansa alkuaikoina Hamilton ei tarvinnut yhtä kurinalaista harjoitusohjelmaa, mutta nyt hän on kuvannut rutiininsa aiempaa huomattavasti tiukemmiksi. Tavoitteena on pidentää F1-uraa ja säilyttää kilpailukyky.
– Se on muuttunut, kehittynyt ja muovautunut, seitsemänkertainen maailmanmestari kertoi Men’s Health -lehdelle.
– Rakastan yhä juoksemista – juoksin tänäkin aamuna. Teen lenkkejä, jotka vaihtelevat kuuden ja kahdeksan mailin välillä. Sen jälkeen on jääkylpy. Mutta ennen kaikkea venyttely on ensimmäinen asia, jonka teen heti sängystä noustuani.
– Iltapäivällä saatan tehdä HIIT-harjoituksen, mutta en voi tehdä kovin paljon voimaharjoittelua, koska muuten paino nousee liikaa. Siksi keskityn enimmäkseen pilatekseen ja joogaan.
Vaikka harjoitusten on toisinaan sovittava F1:n ulkopuolisten kiireiden lomaan, Hamiltonilla on kaksi asiaa, joista hän ei ole valmis tinkimään.
Kun 105 osakilpailuvoittoa urallaan saavuttaneelta kuljettajalta kysyttiin, mitkä asiat ovat harjoittelussa ehdottomia, vastaus oli yksiselitteinen:
– Jääkylvyt."
Näytä liitetiedosto 6922
Lähde: https://www.sportti.com/moottoriurheilu/lewis-hamilton-paljasti-todella-ikavan-aamurutiininsa/
Näin yleisesti tämä henkinen heikkous on vähän kaksipiippuinen asia. Onko Piastri ja Norris henkisesti vahvoja kun eivät juurikaan ulise radioon, mutta ovat ensimmäisinä murtumassa paineen alla parhaalla autolla? Mielestäni urheilussa henkinen lujuus mitataan voitto/mestaruuskamppailussa eikä niinkään vastoinkäymisten käsittelyssä vaikka toki sitäkin pitää prosessoida jotenkin, mutta siihen liityy motivaatio-ongelmatkin.Säälittävää tapaus. Ja ihan turha vedota ikään. Itse olen omassa lajissaan 43v yhtä hyvä kun 20v. Siis lajini on salibandyveskari. Joo ehkä palautuminen kestää enemmän. Mut hyvin näkee miten heikko henkisesti on Lewis. Kun ei oo parasta autoa niin itkee päivästä toiseen. On myös tekopyhä paska. Harva muistaa miten kerta toisensa jälkeen ajettu Rosbergin ulos ilman rangaistusta. Kuten sanoin tekopyhä paska.