Hakutulokset

  1. BudLightJaguar

    Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Edson Arantes do Nascimento "Pelé"
  2. BudLightJaguar

    Henri Toivonen TV-esiintymiset

    Paitsi, että oli vain kaksi TV-kanavaa, myös nykyisen kaltainen arkistolaki tuli voimaan muistaakseni vasta 1984. Sitä ennen nauhojen säilytys oli harkinnanvaraista. Ja varsinkin 60- ja 70-luvulla ennen kuin kellään oli kotivideonauhureita, myös TV-tekniikalla äänitettyjen videonauhojen päälle...
  3. BudLightJaguar

    Rekat pahimpia perässä roikkujia

    Ei ole perässä ajo ongelma vapaalla tiellä. Joissain yksittäistapauksissa tuota voi olla esiintynytkin kehätien ruuhkassa. Valoasia taas on tuttu. Mulla ei ole kaukovaloautomatiikkaa, mutta noin yleensä tuntuu että rahtarit ovat kovia huomauttelemaan valojen käytöstä, jopa moottoritiellä...
  4. BudLightJaguar

    Yksittäisiä 'muun urheilun' uutisia

    KP Kyrö ampuu kovilla. Ehdottaa 'pertsan' hautaamista kilpalajina. Mielestäni miehellä on järkeviäkin pointteja ja eihän ampumahiihdossa ja yhdistetyssäkään ole kuin vapaa tyyli, koska kyse on selkeämmin nopeuskilpailusta...
  5. BudLightJaguar

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    Kovempi lenkki tähän "viikonloppuun", 15 kilometrin matkalle oman ennätyksen parannusta
  6. BudLightJaguar

    Joulupukki

    Pukkikeikka heitetty. Etukäteen stressasin millä äänellä pitää toimia kun lapset ovat tuttuja. Mutta sitten kun asu oli saatu päälle, unohtui koko homma, koska A) Pienet lapset eivät huomaa vaikka puhuisi normaaliäänellä, sanavalikoima ja tyyli kannattaa enempi sovittaa vastaamaan mielikuvaa...
  7. BudLightJaguar

    Fyysisen olotilan tuntemukset ja lääkkeet

    Puoli alaleukaa puudutettiin aamulla hammaslääkärissä, nyt alkoi vasta tunto palautua.
  8. BudLightJaguar

    Materiaa sielun täytteeksi, osa IV

    Kriisiajan varustus selvästi. Vihreä paita à la Zelenskyi vielä tuohon mukaan niin mikään uhka ei ole liian pelottava
  9. BudLightJaguar

    Noniin

    Noniin
  10. BudLightJaguar

    Fyysisen olotilan tuntemukset ja lääkkeet

    Kaikenlaista näyttää olevan liikkeellä. Vaimo sai positiivisen covid-tuloksen lauantaina. Sitä ennen oli jo yksi kuumetauti, milloin tuli negatiivinen tulos. Tulee jo ongelmaksi, mistä päivämäärästä lasketaan se 5 päivän varoaika töihin palaamisessa.
  11. BudLightJaguar

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    16 kilometrin peruskuntolenkin tein. Hämmästelin itsekin miten tarkasti vauhdin säätely onnistui perstuntumalta. Lähtiessä asetin tavoitevauhdiksi 6:00/km ja vilkuilin kelloa vain 7 ja 11 kilsan kohdalla. Lopullinen keskivauhti 5:57/km.
  12. BudLightJaguar

    Fyysisen olotilan tuntemukset ja lääkkeet

    Tänään torstaina vasta siinä kunnossa, että uskalsi palata töihin. Tiistai ja osa keskiviikosta meni siinä, että ruumiinlämpö jopa jotain 35,5 mutta silti kipeä olo.
  13. BudLightJaguar

    Ralliuutisia, vol 2

    Eiköhän tuo ratkaisu ole harkittu ja siinä on myös punnittu valmiudet lähteä arvosarjan nuottiralliin. Toki Suomessa on paljon "julkisuuden pätevöittämiä" kuten töyhtöpää rokkari uskottelemassa olevansa arkkitehti, mutta Hussilla kuitenkin on ihan oikeat lisenssiehdot täyttyneet.
  14. BudLightJaguar

    Tuntemattomat crossarit Pekka Rantanen yms.

    https://tekniikanmaailma.fi/lehti/20b-2022/viimeinen-maalisuora/ Mennytkin meikäläiseltä ohi. Sairaskohtaus oli iskenyt 23.10.2022.
  15. BudLightJaguar

    Tuntemattomat crossarit Pekka Rantanen yms.

    Onko varmennettu tieto?
  16. BudLightJaguar

    Materiaa sielun täytteeksi, osa IV

    Parit Mitsubishit, ylä -ja alakertaan. Kovin on komponenteista pulaa, kun haluttiin malli missä on hiljaiset desibelit. Oli jo elokuussa tilausta tehdessä tieto, että marraskuussa saa koneita eikä myöskään haluttu mitään Greetä vaan varta vasten Skandi-speksattu kone.
  17. BudLightJaguar

    Fyysisen olotilan tuntemukset ja lääkkeet

    Kuumetta mieto 37,2. Ja olo on tosi vetämätön. Nenätesti negaa, puoliso oli käynyt virallisessa ja saanut negan sieltä.
  18. BudLightJaguar

    Hyvää 105. itsenäisyyspäivää suomalaisille

    Ongelma on siinä, että nämä tietyt porukat omineet ko. käsitteen itselleen, eikä sitä ole milloinkaan virallisesti oikeaistu. PS: katsoin linnan juhlat, kun sitä ei ole aikoihin nähty
  19. BudLightJaguar

    Polttoaineen hinta

    Espoon Bembölessä on yleensä alueen halvin bensa, näkyi olevan 1.789 Motonetin pihassa kylmäasemalla. Maanantai on paras tankkauspäivä, silloin tosin tankkasin Laajalahdessa 1.799
  20. BudLightJaguar

    2023 NTT Indycar Series

    Höh, uskottavuuspisteethän tuossa varisevat, koska aikaa uusien moottorien kehittämiseen on ollut.
Ylös