Hakutulokset

  1. FIA rakentaa rallia.

    Tommi nimenomaan aloitti täysin puhtaalta pöydältä, tuo KAM protohan oli edellisen sukupolven sääntöjen mukainen eikä siitä voitu hyödyntää käytännössä yhtään mitään. Moottori toki oli kyllä jo olemassa. Tommi myös sanoi, ettei nyky ralliauton tekeminen vaikeaa ole, kun valmiit osat voi ostaa...
  2. FIA rakentaa rallia.

    Ei nykytallit tarvi puotatoistavuotta uuden takasiiven ja uusien moottorikarttojen tekemiseen ja niiden testaamiseen. Kun näistä välttämättömistä uudistuksista puhutaan, niin itse lähtisin siitä olettamasta, että uusia merkkejä ei välttämättä tulisi mukaan siltikään, mutta näkisin...
  3. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Ainakin yksi henkilö todistettavasti osui todella lähelle, nimittäin Lasse Lampi Krissen bodissa sanoi, että uskoo R2sten olevan pääluokka "yhden kauden" jälkeen. Eikä muuten säästellyt sanojaan kun kertoi mielipiteensä hybrideistä, toi pätkä pitää vielä kaivaa esille.....
  4. FIA rakentaa rallia.

    Nythän ei tarvitse rakentaa autoa, koska auto on jo olemassa. Ei tarvitse rakentaa kuin takasiipi ja lisäksi moottori vaatii muutoksia. Testaamista toki tulee mutta luultavimmin nyt ei tarvitse ajaa tuhansia kilometrejä kestävyystestiä kuumassa ja kylmässä. Totta on, että on ongelma, että...
  5. FIA rakentaa rallia.

    Pitää kyllä paikkansa, ettei sovi mun agendaan, mutta en mä tästä linkin uutisesta pysty tulkitsemaan, että nykyiset merkit ovat tyytyväisiä ja yksimielisiä v27 autoista. Hassua, että Növille sanoo kuinka v25 tuoma säästö on pieni, koska ei sillä ole mitään väliä, koska budjetti on 100...
  6. FIA rakentaa rallia.

    Mikä tämä lähde edes on joka tietää, että v27 sääntöihin kaikki ovat tyytyväisiä, en usko sen lähteen luetettavuuteen, joku on keksinyt uutisen ja sitä keksittyä uutista siteeraa kaikki muut. Ovatko nämä v25 kaavaillut muutokset niin ylitsepääsemättömiä, ettei 100 miljoonan budjetilla toimivat...
  7. FIA rakentaa rallia.

    On kyllä vuosikymmenen suurin pannukakku, jos nyt sitten FIA ilmoittaa, että v.25 kaavaillut muutokset kumotaan kaikki ja jatketaan kuten tähänkin asti tekemättä mitään muutoksia.
  8. FIA rakentaa rallia.

    Sanoinkin että Perus konsepti on hyvin lähellä v25 haluttuja uusia autoja. Nämä mainitsemasi muutokset on lähinnä detaljitason asioita
  9. FIA rakentaa rallia.

    Tottakai ymmärrettävää, että he eivät ole iloisia kun joutuvat tekemään muutoksia olemassa oleviin autoihin ( vieläpä nopealla aikataululla ) ja kustannuksia tulee lisää. lisäksi rahaa on käytetty paljon nykyisen hybrid tekniikan rakentamiseen, kehittämiseen ja testaamiseen ja nyt se kaikki työ...
  10. FIA rakentaa rallia.

    ...ja mistä tiedät, että 27 tulee "selkeästi uudet säännöt". Ja mitä se edes tarkoittaa. Autojen konsepti ei voi kovin merkittävästi tästä enään muuttua, elle tule rwd ja vapari neloset. Nuo 25 sääntömuutokset on lähinnä kosmeettisia, perus konsepti pysyy lähes samana ja jo näin pienet muutokset...
  11. FIA rakentaa rallia.

    Realistisesti kun ajatellaan. Mitä luultavammin 27 autot tulevat olemaan aika lähellä v25 kaavailtuja autoja. Ykstyyppi FIA putkirunko, ei hybrid, 330hv, sähköbensa ja enemmän ykstyyppi osia jotta saadaan hintaa alas. V25 muutokset on kaikille nykyisille merkeille mahdoton ajatus, mutta 27 se...
  12. FIA rakentaa rallia.

    Kai muistat miten nopealla aikataululla Citikka ja VW teki exitin, ihan hatusta vedetty johtopäätös, että nykyiset merkit ovat mukana v27, mahonkipöydissä voidaan tehdä nopeita päätöksiä. Toki en sano, että mikään viittaisi siihenkään, että nykyisistä joku olisi vetäytymässä, mutta setämiehet...
  13. FIA rakentaa rallia.

    Miten tämä voi olla edes mahdollista, koska ensivuoden säännöistäkin on täysi erimielisyys. Selvää ainakin on, että 27 autoista halutaan halvempia. Miten vuodelle 27 halvat autot ovat ok, kun taas vuodelle 25 olevat halvemmat autot eivät ole ok. Kustannus ensikauden uusille sääntömuutoksille on...
  14. FIA rakentaa rallia.

    Tällä muutoksella haluttiin että sunnuntaina ei ajella pelkkiä terveisiä. Sen joka haluaa mestaruuden, on ajettava kovaa vielä sunnuntaikin, mestaruuteen ei riitä pelkät yleiskilpailun voittot. Kalle ja Esuppi näytti tämän säännön varjopuolen, koska eivät tarvi pisteitä, niin he hidastivat...
  15. FIA rakentaa rallia.

    Tästä ei ehkä olisi paljonkaan hyötyä. Uudella pistesysteemillä haluttiin sunnuntaillekkin Äksöniä ja sitä saatiin. Siinä mielessä se on täyttänyt tavoitteet ja onnistunut ratkaisu. Ongelma vain, että systeemi on liian monimutkainen, liian epäselvä ja liian epäreilu. Joten lapsi meni pesuveden...
  16. FIA rakentaa rallia.

    Pähkinänkuoressa Myynti sakkaa ja voittomarginaalit pienet (vielä) ja pienee kun on nyt on kisa käynnis kuka antaa suuremmat alennukset
  17. FIA rakentaa rallia.

    Kyllähän se totuus on, että mikäli ERC stä tulis pää luokka, niin kuskien palkan maksun ja ajattamisen hoitais ne sponssit jotka kuski itse pystyt kerätä. Luulisin, että osalla kuskeja tulis vaikeuksia löytää rahoitusta edes osa kauden ajamiseen. Esim Tänak, Növille, Evans, EP jäisivät varmaan...
  18. FIA rakentaa rallia.

    Ei, vaan Lajin etu on aina sijalla 1 ja vasta sen jälkeen tulee tallien etu. Automerkkejä tulee ja menee ja on nähty monessa muussakin lajissa, että tepseli nypätään seinästä hyvin nopealla aikataululla. Lojaalisuutta ei motorsportissa tunneta. 2 1/2 automerkin varaan ei voi rakentaa kovin...
  19. FIA rakentaa rallia.

    Puheet siitä, että nämä uudet säännöt aiheuttavat lisäkustannuksia rally1 talleille on ihan höpö puhetta. Kustannus on minimaalinen pitkässä juoksussa ja kaikkihan täälä ovat olleet yhtä mieltä siitä, että sillä ei ole mitään väliä autotehtaalle mitä ralli maksaa, no nytkö sillä sitten onkin väliä
  20. FIA rakentaa rallia.

    Nykyiset rally1 tallit vaan pelkää sitä, että esim Skoda +kitillä pääsee liian lähelle heitä, koska rally 1 tallit näyttäisivät naurettavilta 800k autoineen kun 200k Skodalla ajetaan lähes samaa vauhtia. Siitä tässä on kyse eikä mistään muusta.
Ylös