Hakutulokset

  1. kouvotsvoni

    Suomen alkoholipolitiikka

    Mietin perustaisinko Yleiseen jäkityskeskusteluun, mutta ei siellä kuitenkaan kukaan käy. Lisäksi tällä puolella voi jonkun turhan pollin väsätä. Vanha mantra jatkuu, nyt hyysäysministeri Huovisella. Keskikaljaa pitää laimentaa, baarien aukioloaikoja pitää karsia ja veroja nostaa. Näin Suomesta...
  2. kouvotsvoni

    7:eitsemänkymmentätuhatta, eikä suotta

    Minä vähän ennakoin tässä. Ensi kuussa tulee päivä, jolloin olen viettänyt puolet elämästäni Forumilla. Enpä olisi arvannut silloin joskus Frentzenin mahtikauden alla, että olisin tänä päivänä kolmanneksi eniten postannut forumisti. Niin vastahan minä tein ketjun 50000. tai 60000. kirjoitteluni...
  3. kouvotsvoni

    Kinkkupolli - ponkkikillu

    Niin jotta onko joulukinkku parempaa kylmänä vai lämpimänä?
  4. kouvotsvoni

    Lounarit

    Lounasseteleillä ei kohta enää ruokita perhettä Toivottavasti kukaan ei palkallaankaan ruoki esim perhettään, siinähän menisi työstä saatava rahallinen etu ihan vääriin suihin.
  5. kouvotsvoni

    Paras GTA?

    Joku GTA:ta lapsellisena pitävä voisi saada näppylöitä, niin piilotan Vapaan sijasta pollituksen tänne. Eli mikä sarjan peleistä on paras? Itse toistan itseäni, toistan itseäni, San Andreas.
  6. kouvotsvoni

    Internet selain polli & muuta hässäkkää, part 1.07

    Esikuva. Minä mitään tiedä tablettien tai kännyköiden selaimista, joten haukkukaa paskaksi polliksi.
  7. kouvotsvoni

    Testaa käärinerottelukykysi

    Hassun hauskoja nämä uudet ketjut. Odottelen koska tulee Testaa käärinerottelukykysi-toikki. -edit- enpäs odotellut
  8. kouvotsvoni

    GTA V

    Ei ollut kukaan perustanut otsaketta tälle vissiinkin kaikkien aikojen hypetetyimmälle pelille, joka on rikkonut viihdealan myyntiennätykset leikiten. En ole vielä läpi pelannut, koska kaikenmaailman pikkutehtäviä tullut tehtyä ja etsiskeltyä ympäri karttaa kaikenlaista. Niin ja onhan tässä...
  9. kouvotsvoni

    Muisteloita C-kasetin 50 vuotisen historian varrelta

    Näin kuulemma käynyt, jotta C-kasetti tullut miehen tai naisen ikään. Vastahan se oli eilen, kun se keksittiin! 90-luvulla alettuani tajuta jotain (huonon) musiikin päälle, niin ensimmäiset ostamani levyt olivat C-kasetin muodossa koska ei kotona edes ollut CD-soitinta, paitsi '96 jouluna pukki...
  10. kouvotsvoni

    Paljonka katsot televisiota?

    Niin siis ihan televiissorista, jottet mitään Areenaa (YLEn), Netflixiä tms? Edellisen kerran katsoin F1-kisan ja tätä menoa varmaan seuraavan kerran Monzan tapahtumia. Pistetään vaikka aikaväliksi viimeinen viikko. Niin ja laskeeko mukaan digiboksin nauhoitusten katsomiset mukaan, emmätiijä...
  11. kouvotsvoni

    Poliisit olisi pitänyt asettaa syytteeseen 8 etälamauttimen iskusta?

    Tapaus tämä. Polli tulee tai tuli.
  12. kouvotsvoni

    Tallikunkku 4/19, Bahrain

    Veikkausaikaa 19.4. klo 10.00 asti! Eli veikkaus jatkuu täysin F1-Areenan puolella tästä eteenpäin.
  13. kouvotsvoni

    Tallikunkku 3/19, Kiina

    Veikkausaikaa 12.4. klo 5.00 asti! Samat sanat kuin Malesian kisatoikin kohdalla. Tehtävänä on veikata sarjan 11 tallia oikeaan järjestykseen antamani "kovuusrankingin" pohjalta, joka löytyy postauksen lopusta. Oikeasta tallin sijoituksesta tulee 1 piste ja yhden heitosta 0,5 pistettä. Tämän...
  14. kouvotsvoni

    Tallikunkku 2/19, Malesia

    Veikkausaikaa 22.3. klo 4.00 asti! Hätähousut toki saavat veikata jo tänään (28.2.), mutta nohevammat varmaan katsovat Australian kisan ja pähkäilevät siitä rivit kuosiin. Ensimmäisen kierroksen tulokset. Tehtävänä on veikata sarjan 11 tallia oikeaan järjestykseen antamani "kovuusrankingin"...
  15. kouvotsvoni

    Tallikunkku 1/19, Australia

    Veikkausaikaa 15.3. klo 3.30 asti! On se jännä aloittaa kausi alusta pitkästä aikaa. Pistän pystyyn useamman kisan heti alkuun, kun tässä on jännät paikat ja kiirettä voinee pukata ihan riittävästi. Säännöt on kirjoitettu sekavasti uusiksi, mutta juunou tai sit square. Tästä eteenpäin jotain...
  16. kouvotsvoni

    Autotiva

    Mistähän avaruussukkulan ohjaamosta kuva on? Merkki ja malli, mitään en neuvo ainakaan aluksi..avaruusaluksi, hihi.
  17. kouvotsvoni

    Kielipuolivapauspolli

    Tilanne on siis, jotta sinut huitaistu nuorennuskoneella aloittamaan 7-luokkaa, jolloin normaalisti alkaisi B1-kielenä ruotsi. Pollataanpa tämä. Englanti pysyy pakollisena, mutta sitten saat kuitenkin valinnanvapautta, kun ruotsi siirtynyt pakollisista pakkovalinnaisten listalle... Niin ja...
  18. kouvotsvoni

    Onnea Pietari!

    Vähän myöhässä, mutta onnittelujen väärti tapaus:thumbup:
  19. kouvotsvoni

    Kumpi tulee halvemmaksi, uusi vai vanha auto?

    Kummalla halvemmat kilometrit, vanhalla vai uudella autolla? Kukin itse laskeskelkoon mikä on vanha ja mikä uusi. Niin ja toki hankintakustannukset ja arvonalenemat mukaan, eiköhän tuo muuten olisi selkiö. Älköötten sitten katsokoon Corsican korjaus-toikin suuntaan, se ei ole hyvä esimerkki.
  20. kouvotsvoni

    Ens kesän uimapukumuotia

    Ei se varmaan tollasta ole, tai moisia käyttävät ylipainoiset feministilesbot kera valtoimen tuherokarvoituksen. Tommosta
Ylös