Kesällä ajattelin pukeutua sortseihin ja pikee-paitaan, jotka juuri tilasin. Pärjään kulloisenkin vuodenajan muutamalla vaatekerralla. Käytän kenkinä lenkkareita vuoden ympäri.
Minä joudun pitämään tuolin reunasta kiinni ihan jonoajelua katsellessakin. Onhan se kurjaa kun kisat menee pilalle Trulli-junassa, mutta ainakin se herättää tunteita enemmän kuin nämä siipi auki ohiajot.
Tulikin varattua jo loma Müncheniin toukokuun lopulla. Mitään juoksutapahtumaa ei ole ohjelmassa, kunhan matkustelen ulkomaille pitkästä aikaa. 4 yötä hotellissa ja lennot.
Nyt on molemmat reput noudettu. Sillä ajatuksella hankin, että olisi kohtuullisen tilava matkustellessa, mutta menisi kuitenkin käsimatkatavaroissa. Kuvan liittäminen ei onnistu vieläkään.
Oli kyllä ohitukset ihmeen vaikeita Red Bullia lukuunottamatta. Ihan sopivan vaikeita. Ei mennyt heittämällä ohi. Onpa hienot sääntöuudistukset. 2016 autot olivat paremmat.