Hakutulokset

  1. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Kaudesta 95 sen verran että Williams oli yleensä aika-ajoissa niskan päällä kuin Benetton. Kun taas kisoissa Benetton oli puolestaan oli niskan päällä ja mitä olen lukenut että Benettoni taktikoi myös paremmin kisoissa, joten se voisi mielestäni selittää osittain Hillin kolareita sinä vuonna...
  2. ikuinen kakkonen

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Tuskin se olisi edes Caterham tasoista tallia nostanut kolmen paikan joukkoon, vaikka olisi ollut Mercedeksen rakettimoottoria käytössä!
  3. ikuinen kakkonen

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Tuosta tuli mieleen että Mclarenin Mercedes yhteistyö päättyi kauden 2014 jälkeen. Jonka myötä vaikutti siltä että Mclarenin Mercedeksen tarina oli tullut lopulliseen päätökseen siihen aikaan. Mutta kuinka ollakkaan seitsemän vuotta myöhemmin, päädyttiin ottamaan Mercedeksen moottorit jälleen...
  4. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Olisikohan Senna tai Schumacher pystynyt samaan temppuun? Jos olisivat osallistuneet esim Indycar sarjaan taannoin. Itse veikkaan että Senna olisi voinut pärjätä missä autourheilu sarjassa vaan, siinä missä Mansell aikoinaan.
  5. ikuinen kakkonen

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Onhan se turhauttavaa jos kokoajan tulee takkiin tallikaverilta, joka sattuu olemaan lajin kovimmista kuskeista ja vaikka kuinka paljon treenaa kroppaansa vuoden aikana. Niin ei sitten vaan riitä päihittääkseen tallikaveria mikä samalla syö miestä todella paljon jatkuvat vastoinkäymiset.
  6. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Eikös Bernie ollut osittain tuon Mansellin 94 paluun takana? Kun sarja tarvitsi Sennan tapaturman jälkeen maailmanmestari kuskin ajamaan formuloissa. Ja Williams halusi kans Hillin rinnalle kunnon kirittäjää joka oli kauden puolivälissä Schumista monta pistettä jäljessä mestaruustaistelussa...
  7. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Olis ollut hauska nähdä Senna ja Mansell ajamassa samassa tallissa. Jossa olisi taatusti nähty kunnon taisteluita keskenään. Itse veikkaan että Senna olisi kuitenkin Mansellin kepittänyt Prostin tapaan, jolle Mansell ei mitään mahtanut Ferrarilla vuonna 1990. Jonka takia Mansell päätti siirtyä...
  8. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2021 - 21 - Eeppinen Saudi-Arabian GP 5.12

    Miksei vaikka vaihtaisi kauden päätöskisassa? Jolloin voisi sitten täysillä hyökätä tuoreemmalla moottorilla kisaan, jolloin voisi olla edes jotain mahista Lewisiä vastaan.
  9. ikuinen kakkonen

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Toivon kuitenkin että ensi vuonna Alfa Romeo piristyisi ensi kaudella ja pystyisi rakentamaan kaluston, jolla voisi säännöllisesti taistella pisteistä. Koska tänä vuonna on ollut Kimillä vaikeuksia päästä pisteille tämän vuoden autolla. Jonka vuoksi olisi Bottaksen motivaation kannalta hyvä...
  10. ikuinen kakkonen

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Saapi nähdä päättääkö Bottas uransa Alfalla sitten kun sopimus on katkolla vai olisiko kenties vielä mahdollista päästä johonkin keskikasti talliin kahden vuoden kuluttua.:unsure:
  11. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Ralf Schumacheria parjattiin todella rankasti urallaan jota automaattisesti verrattiin isoveljeensä jatkuvasti. Mikä vaikeutti Ralfia uraa todella paljon kun ei voinut keskittyä kunnolla ajamiseensa vertaamisen vuoksi. Mutta Ralf kuitenkin voitti 6 osakilpailua urallaan Williams vuosinaan. Mikä...
  12. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Tosin jos ajattelee viihteen näkökulmasta niin Montoyan kaltaiset kuskit ovat tietenkin lajin suola, jotka tuovat jännitystä ja draamaa kisoihin. Josta fanit pitävät kovasti!
  13. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Toisaalta ei se menestyksen kannalta ole kannattavaa jos rupee kolisemaan jatkuvasti radalla. Heittäen samalla arvokkaita pisteitä hukkaan keskeyttäessäsi, jotka usein satavat vastustajasi laariin ja näin vastustajasi hyödyntää mokasi itselleen ja samalla voittaa mestaruuden kauden päätteeksi.
  14. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Aika jännä juttu on se että Williamsilla ovat ajaneet mestarikuskit Prost,Senna,Piquet,Mansell,Keke ja sen lisäksi Hill,Villeneuve,Nico Rosberg,Jones Joten kyllä Williamsilla on ajanut vuosien saatossa monia mestarikuskeja, ja onhan tallissa ajanut myös...
  15. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Minun mielestäni Williams oli parhaimmillaan silloin 1992-1993 jolloin Mansellin ja sekä Prostin johdolla hallitsivat lajia miten tahtoi niinä vuosina. Sen lisäksi Williams oli aika ylivoimainen 1996-1997 alkukaudesta kanssa, joten 90 luvun alku ja puoliväli olivat Williamsille kulta aikaa aivan...
  16. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2021

    Muuten kenestä piditte enemmän Frank Williamsista vai Ron Dennisista? Itse symppasin enemmän Frankkia tämän sitkeyden ja hänen onnettomuuden takia. Tosin itselläni ei ole Ronia mitään vastaan, jolla oli Williamsin tapaan menestyksekäs ura Mclarenin tallipäällikkönä.
  17. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2021

    No voihan harmi :cry: Oli kyllä todella merkittävä ja menestyksekäs tallipäällikkö formuloiden saralla.
  18. ikuinen kakkonen

    Mika Häkkinen - Yksi suurista

    Olisivatkohan kuskit 90-luvulla halunneet käyttää DRS kaltaista apulaitetta ohittamiseen? Kun ohittaminen ennen liikuteltavaa takasiipeä oli hieman haastavampaa, tosin kyllä kuskit pärjäsivät ennen sitäkin vuosikaudet. Jolloin ohitukset olivat mielestäni tyylikkäämpiä, kuten Häkkisen Spa ohitus...
  19. ikuinen kakkonen

    Mika Häkkinen - Yksi suurista

    Minä muistan hyvin sen kun oli 2004 kesällä huhuja Häkkisen paluu aikeista Williams ja BAR tallin kanssa, jolloin Häkkinen kuulemma kävi neuvotteluja paluusta formula ykkösiin pitkin syksyä. Mutta keskusteluista huolimatta paluuta ei kuitenkaan tapahtunut. Mutta Häkkinen formuloiden sijasta meni...
  20. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Huomasin itse mutta kännykkäni laittoi jostain syystä neloseksi:)
Ylös