Hakutulokset

  1. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Puoliautomaattinen vaihdelaatikko oli kyllä käytössä jo vuonna 1989. Nigel Mansell oli myös ensimmäinen F1-voittaja jonka autossa sellainen oli siis käytössä Rio de Janeirossa 1989. Rio olikin vastoin kaikkea (Ja myöhemmin äärimmäisen surullisen usein tapahtuneeksi käyneenä.) olettamaa ainut...
  2. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Paljonhan sitä tulisi mieleen tästäkin kaudesta. Lyhyempänä juttuna tämä vuosi oli ensimmäistä kertaa se vuosi josta eteenpäin muun muassa Suomessa alkoi olla sellaista nk. Koko Kansan Lajin tuntua siinä mitä formuloihin tuli eikä syyttä kun toisaalta oli kaksikin suomalaista kuljettajaa lajissa...
  3. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Sitten oli vielä se seitsemäs kerta, mutta tässä erikoisuutena eli Hungaroringillä 1992 ehdittiin kansainväliseen TV-kuvaankin näyttää turva-autoa tarkoittavaa SC-kylttiä keltamustana sellaisena kuitenkaan lopulta sen turva-auton ollessa lähtemättä ihan kunnolla radalle asti. Mielenkiintoisena...
  4. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Eikä vain hieman vaan välillä aika paljonkin. Etenkin kun se vuosi 1995 oli vain niin huono kuin oli, mutta ehkä osin se Hillin 'vierastamisen/inhoamisen/vihaamisen' syynä eräissä piireissä saattoi olla myös yksi muu seikka: Vuoden 1993 ensivoittonsa jälkeisessä suuressa voittoputkessa ja sen...
  5. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Oli nopeampi kyllä, mutta Hungaroringin kisaan ajatellen Häkkinen tietysti oli kilpailukiellossa ja hänen paikallaan oli veteraanitestikuljettaja talliin eli Philippe Alliot mitä nopeampi ilman muuta Brundle oli. Ero Häkkisen ja Brundlen välillä aika-ajossa vuonna 1994 Brundlen kannalta...
  6. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Erilaisissa osumatutkimuksissa mitä tuon osuman nimissä tuli niin vaurio oli sitä luokkaa, että keskeytys olisi tullut ja joskus jossakin yhteydessä jopa Hill itsekin sadatteli tuota tilannetta. Eli, että ei oikein kunnolla nähnyt ja saati vain kiihkeällä hetkellä ymmärtänyt Schumin osuman...
  7. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Ferrarin vuoden 1996 automallin tai koko vuoden muistelu huonompana tuntuu olevan omanlaisensa erikoisuus. Tuonne 'Turhien' tilastojen ja laskelmien toikin puolelle muistelin sen ennen pitkää pari vuotta sitten tuota Ferrarin vuotta 1996 seuraavasti ja tämäkin on lyhennetty osuus todella...
  8. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Ihan muuten melko hyvä mietekerronta, mutta tuohon aikaan vielä oli kylläkin Renault ollut virallinen turva-auton toimittaja ennen kuin Mersu tuli kesken kauden 1996 mukaan jakaen hommat Renaultin kanssa ennen yksinoikeusaikaa vuodesta 1997 eteenpäin. Osin toki oikeilla suunnilla ollaan...
  9. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Toisaalta Irvine aloitti kaikkea vasten paremmin Ferrari-uransa kuin Schumacher. Schumi joutui myös hieman odottamaan menestyksen tuloa sellaisenaan La Famiglialla silloin.
  10. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1985 kesäkisan peruutuneen sellaisiin muistoihin tulevassa muistoviestien kerronnassa on päästy loppuun tämän ollessa päätösviesti: Spa-Francorchamps 1985 Muistojen Outolintu Osa 6 Kilpailu perutaan ''Sanomattakin oli selvää, että vuoden 1984 Dallasin kilpailun pohjalta jo...
  11. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1985 kesäkisan peruutuneen sellaisiin muistoihin tulevassa muistoviestien kerronnassa on päästy viidenteen osaan joten jatketaan siitä heti: Spa-Francorchamps 1985 Muistojen Outolintu Osa 5 Kilpailu perumisvaarassa Osa 3 ''Radan pinta vain huononi päivän mittaan vaikka...
  12. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1985 kesäkisan peruutuneen sellaisiin muistoihin tulevassa muistoviestien kerronnassa on päästy neljänteen osaan joten jatketaan siitä heti: Spa-Francorchamps 1985 Muistojen Outolintu Osa 4 Kilpailu perumisvaarassa Osa 2 ''Alboreto oli jälleen nopein ja Elio de Angelis...
  13. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1985 kesäkisan peruutuneen sellaisiin muistoihin tulevassa muistoviestien kerronnassa on päästy kolmanteen osaan joten jatketaan siitä heti: Spa-Francorchamps 1985 Muistojen Outolintu Osa 3 Kilpailu perumisvaarassa ''Spa-Francorchampsissa piti ajaa Tutustumisharjoitus...
  14. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1985 kesäkisan peruutuneen sellaisiin muistoihin tulevassa muistoviestien kerronnassa on päästy toiseen osaan joten jatketaan siitä heti: Spa-Francorchamps 1985 Muistojen Outolintu Osa 2 Kilpailun pito kenties viivästyy ''Belgian järjestäjät aloittivat suunnitelmat Spassa...
  15. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1985 kilpailu kesällä 1985 oli alkujaan tarkoitettu ajettavan juuri silloin, mutta lopulta kilpailu ajettiin syksyllä 1985. Miksi näin? Siitä tulisi nyt tähän viestiin kuten seuraavaan muutamaan viestiin niiden ajaksi lyhyempää tarinaa aiemmin vuosia sitten toiseen toikkiin...
  16. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Viime vuonna välillä keskusteltiin ja pitkälti viime vuoden Interlagosin kisan aikaan sadepelon vuoksi mahdollisesti jopa koko kisan tuloksettomaksi julistamistakin. Määritelmistäkin käytiin omaa muisteluaan. Kun joillekin Melbourne 2020 kävi uusimmasta peruutetusta ja tuloksettomaksi...
  17. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Kannatan ja voin täydentää/auttaa/korjata kunhan sellaisia kerrottavaksi tulee.
  18. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Korjauksena kylläkin Coppuck oli ja on yhä elossa olevana henkilönä Gordon ja ei Colin. Hartia taas käytti moottoreista pelkästään Jordan ja Footwork ja Footwork-Arrows/Arrows-Footwork vuoden 1996 murrosvaiheessa siinä missä Arrows ei koskaan käyttänyt Hartia moottorina. Tyrrell ei myöskään...
  19. Selostajat

    Tuossa yksi päivä tuli jälleen mietittyä vähän Matti Kyllösen noita selostuksia ja mietintöjä siitä, että mikä mahtoi mahdollisesti olla viimeinen hänen muu suurempi Urheiluruutu-lähetys ennen siirtymistään MTV:n Urheilu-Uutisiin eli Tulosruudun edeltäjän pariin vuonna 1981? Entä ehtikö hän...
Ylös