Hakutulokset

  1. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    16.9. Rantaralli, Mynämäki Rantaralli houkutteli Varsinais-Suomen teille nippa nappa satakunta autokuntaa, joista pimeän kuskeja oli hassu kourallinen. Tämä yhdistettynä läpituttuun tiestöön ei nostanut kisakiinnostusta korkealle. Samoille nurkille oli kuitenkin sattumalta muuta asiaa, joten...
  2. Mahlainen jarruton

    Kotimaan rallikausi 2023

    Ollikkalan keskinopeus kolmosella Ajaksin mukaan melko räyheä 142.2 km/h.
  3. Mahlainen jarruton

    MM-rallikausi 2023

    Sanottu ei päädy yleensä missään lehteen ihan sellaisenaan eikä tarvitsekaan. On ihan normaalia toimitustyötä, että haastattelusitaatteja viilataan. Veikkaan, että Loubetin sanomaa on ranskalaislehdessä terävöitetty vähän liiaksikin ja lopputulos eksyi sen verran kauas todellisuudesta, että...
  4. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Tämä kyllä ja lisäksi pistesysteemi vaikuttaa etelä-/pohjoinen-jakoineen jotenkin konstikkaalta. Toki tuloksia ja pätkäaikoja tulee silti penkalla vilkuiltua. F-cupin kisoissa yhdistyivät aikanaan hienolla tavalla tosi kiinnostava kilpailuasetelma, tiukat sekuntiväännöt ja tietysti runkipaikatkin.
  5. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Odotettavissahan se oli, että vitosen ohjaavan siiman tai huomion puutteesta valitellaan jälkikäteen, niin kuin nyt on käynytkin. Hankala paikka, mutta iät ja ajat vastaavia on ollut pimeissä kisoissa ilman merkkiä. Ysärillä ei ollut väki edes piilosa ja silti toimi. Tätä ja Siikajoen...
  6. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    19.8. Luksushuvilat.fi-ralli, Sastamala Kerrankin kisailua aivan kotinurkilla ja romua tuttuun Hamu-tyyliin. Ajatuksena oli nukkua kerrankin ralliaamuna vähän pidempään, mutta löysin itseni huristelemasta Sastamalan teiltä jo seitsemän aikoihin. Hyviä paikkojahan reitille mahtui rutkasti...
  7. Mahlainen jarruton

    Suurajojen erikoiskokeet

    Tunnistaako joku, missä Matteo Fontanaa tällä videolla nostellaan? Rapsulassa ilmeisestikin livennyt.
  8. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Taitaa osua, itselläni sellainen pappamallin lätsä päässä. Muistanko oikein, että olit pari viikkoa sitten myös siinä Siikajoen runkipaikassa?
  9. Mahlainen jarruton

    Secto Rally Finland 2023

    Ei Kallen ja Esapekan rungeista voi tietenkään ilahtua, mutta molemmilla on kosolti hienoja kilpailuja vielä jäljellä. Itseäni riipaisevat eniten WRC2-epäonnistujat. Huttusen tulevaisuus kansainvälisellä tasolla oli kiinni yhdessä kilpailussa, ja nyt se elämänlanka taisi napsahtaa lopullisesti...
  10. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Vielä täydennys omaan raporttiin: hieman huvitti, kun joku katsojaporukka oli liikenteessä täsmälleen samalla ohjelmalla kuin itse. Halttulassa oli toki väkeä vaikka mitalla, mutta olivat siellä ensimmäiset näkemäni ihmiset järjestyksenvalvojien lisäksi perjantaiaamuna kello 08.30 ja lähtivät...
  11. Mahlainen jarruton

    Secto Rally Finland 2023

    Harmi ettei sitä Hakosentien syheröosuutta saada kuviin. Olisi kiva nähdä, miten se täysin pimeä oikea pihaan taittuu kärkimiehiltä.
  12. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Secto Rally Finland 2023 Niin on, että tämänvuotinen Jyväskylä on nyt paketissa. Torstai jäi töiden takia väliin, mutta perjantaina pääsi liikenteeseen onneksi jo aamunkoitossa. Mukaan hyppäsi pari rallia vähemmän seurannutta kaveria, jotka ihmettelivät, miksi yhdentoista jälkeen alkavalle...
  13. Mahlainen jarruton

    Secto Rally Finland 2023

    Halttulan maalipään peltopläntti näytti aamulla kohtalaisen kovapintaiselta, mutta aika rujoon kuntoonhan se sitten lopulta meni. Joku farmari-Seat työnneltiin kaveriporukalla liejusta ennen omaa lähtöä liikenteeseen.
  14. Mahlainen jarruton

    (Typerien) kysymysten topic

    Vierimaan menoa HYAcenter-rallissa katsellessani tuli mieleen, kuka olisi starttien määrässä mitattuna kaikkien aikojen eniten ralleja ajanut suomalainen kuljettaja ja millaisissa starttimäärissä mahdollisesti liikuttaisiin? Ralleiksi voisi laskea minusta ihan hyvin erilaiset pienoiskisat ja...
  15. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Tuli tosiaan tämä nelosen huomio yllättäen ja pyytämättä, kun kävelin siihen nypylle. Rallipakettihan jäi nyt kulkuvälinevalinnasta johtuen ostamatta, eikä ennakkokartassa moista ollut merkittynä. Hyvistä asioista mainittakoon, että omissa paikoissani ihmiset olivat pääosin säästä huolimatta...
  16. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    HYAcenter-ralli 29.7. Eilinen venähti sen verran myöhään, että aamulla ei ollut asiaa auton rattiin. Rallia teki mieli kuitenkin nähdä, joten päätin kokeilla täysin uutta lähestymistapaa rallimatkailuun: metsäerikoiskokeille julkisilla kulkuvälineillä. Nelosen maalipäähän pääsi...
  17. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Jaresko Siikajoki -ralli 22.7.2023 Sairasta touhua joka suhteessa. Perjantaina töissä oli niin seesteistä, että pääsin laittamaan hommat pakettiin jo puolen päivän jälkeen. Koska viikonlopun kalenterissa ei ollut minkäänlaisia merkintöjä, päätin kurvata töistä suoraan kohti Siikajokea ilman...
  18. Mahlainen jarruton

    Kotimaan rallikausi 2023

    Mennään noin kuusi kuukautta ohi otsikosta, mutta ensi vuodelle ei tainnut vielä löytyä omaa ketjuaan. Alustava ensi vuoden Hamun kalenteri Facebookin puolelta: Pohjois-Suomen sarjakilpailut 2024: Kontio Racing 20.1.2024 Kontiolahti (talvi) KePoMu ry 3.2.2024 Kaustinen (talvi) Pro race ry...
  19. Mahlainen jarruton

    Rallipäiväkirja

    Ankara on putki. Petäjävesi on helppo napsaista alkupäästä pois, mutta Siikajoki houkuttelisi kovasti hurjasta matkasta huolimatta. Riskinä tosin on, että penkalla alkaa piiputtaa viimeistään Jyväskylän viimeisinä päivinä.
  20. Mahlainen jarruton

    Royal Rally Scandinavia (Ruotsin EM-ralli) 2023

    Jumalaare mikä leiskaus Östbergiltä, aika hilkulla oltiin tiellä pysymisen kanssa.
Ylös