Piti itsekin hakea kaapista vielä toinen purkki nitroja kun lähetyksessä näkyi Suurmestarin peruuttelut. Kallelta mieletön sunnuntai ja Evansin pistejohto kuihtuu silmissä. Erinomaista.
Lindholmilta aivan sairaan hölmö virhe ja niin typerään paikkaan että ottaa kyllä vieläkin päähän. Siinä...
Kyseessä oli siis uudelleenjulkaisu alunperin vuonna 2016 ilmestyneestä jutusta. Erilaisia spekulaatioita on vuosien saatossa esitetty ties kuinka monta, enemmän ja vähemmän uskottavien tahojen toimesta. Ja kunnes jokin niistä virallisesti vahvistetaan - ei kannata pidättää hengitystä -...
Tällaista matskua, mitä on aikavälillä 9.51 - 10.32, voisin katsoa loputtomiin.
Nyt youtubeen ilmestynyt video on ilmeisesti Suurajo-osuus Mainostelevision Sunnuntaitelevisio-ohjelmasta, joka on tullut ykkösverkon puolelta tuoreeltaan ralliviikonlopun sunnuntaina 28.8.1983.
Tämä vuoden 1983...
Salosta en osaa sanoa, mutta jälkimmäisen kohdalla tarina on vain vuosien saatossa muokkautunut tähän suuntaan. 1991 oli julkilausuttuna tavoitteena voittaa uralla maailmanmestaruus (VM 1/91).
Näistä Markun Belgian seikkailuista on harmittavan vähän materiaalia olemassa. Etenkin marraskuinen Condroz-ralli on mennyt kyllä ihan tutkan alla suomalaisessa mediassa. VM:n lyhyen raportin ainoa lisätieto tuohon kisaan oli se, että lopulta tasa-aikaan de Meviuksen kanssa päätynyt Markku oli...
Or then it was just like Henri said to Markku during the rally, that it all comes so easy. But it's good to remember that it wasn't the first time Henri had such unexplainable accident. There was that near career-ending crash in Costa Smeralda year earlier and also his crash in 1980 1000 Lakes...
Rallitietäjä 2025 - 22. Rally Italia Sardegna
Seuraavaksi MM-sarjassa on vuorossa jo perinteiseksi laskettava Sardinia. Koko kansan Kalle julisti Portugalin jälkeen Tuomisen haastattelussa, että Sardinia on koko sarjan huonoin kisa. Katsotaan miten on asian laita kisan jälkeen. Evans joutuu...
Se, että Henkka löytyi auton ulkopuolelta, ei ole mitään höpöhöpö-tarinaa, vaan asiasta kerrottiin tuoreeltaan näin myös mediassa (mm. HS 5.5.1986, s. 33, sekä ao. joitain vuosia sitten espanjalaisella nettifoorumilla ollut viitteetön ranskalainen lehtileike - kiitos @AnttiL). Sitä, miksi Henkka...
Tasainen ja jännittävä Portugali on nyt paketissa. Osakilpailuvoiton korjasi pitkästä aikaa kausien 2018 ja 2021 Rallitietäjämestari AnttiL. Jos tehdaskuskit ajoivat Portugalissa sekunneista, niin Rallitietäjässä mentiin sitten yhtä tasaisissa merkeissä ja yksikin piste merkitsi paljon. Ogierin...
Kuten videon nimikin jo kertoo, kesän 1994 tapahtumia. Otetaan nostoina Mänttä 200-rallista ns. Sundströmin paikka Juupajoelta (pisin versio mitä olen nähnyt, tässä näkyy Jussi, Tommi, Mika Sohlberg, Basti ja sitten Mikko Kalliomaa heittääkin Galantin nurin) ja todellinen siimahelvetti Hyrylän...
Rallybaron Mäntsälä-ralli 17.5.2025
Odotettu penkkakauden avaus itselle. Reitti oli tiedossa jo etukäteen ja sehän oli aivan mahtava. Ratamestari ei ollut tyytynyt tavanomaiseen vaan nyt oli todella haettu vaihtelua ja wanhoja kunnon ralliteitä. Kisaa edeltävän vuorokauden aikana olin menossa...