Sinänsä tuntui, että Arrows oli sellainen auto, mikä loppukaudesta toimi poikkeuksellisen hyvin nimenomaan hitailla radoilla. Jerezissähän Hill ajoi aika-ajoissa neljänneksi, eikä paalukaan ollut kaukana.
Paaluaikojen keskinopeuksia kun katsoo tuolta kaudelta, niin hitaimmasta alkaen...
Loistavaa. Lähinnä huomio lopputulosten neljännen sijan taisteluun. Häkä voitti yhteistuloksissa Comas'n 3,6 ja Herbertin 5,6 sekunnilla, eli tuli ruutulipulle näiden perässä, mutta ekasta osiosta saatu aikaero riitti pitämään hänet neljäntenä.
Kubica ei kelpaa tuohon junnusääntöön, eli Bottaksen täytyy luovuttaa auto vielä toistamiseenkin tällä kaudella (luultavasti Pourchaire ajaa sen session). Zhou puolestaan täytti säännön kauden avauskisassa.
Kovalainen ekaa kertaa selostamossa tänä viikonloppuna. Harjoitusten aikana tullut kyllä hyvin kommentteja. Mainittiin myös, että on Unkarissa paikan päällä.
Jopa Bianchin onnettomuuden jälkeen kesti noin minuutin ennen kuin turva-auto saatiin radalle.
Liian kovaa ajaminen oli ihan yleinen ongelma niinä aikoina, enkä millään pysty näkemään että Bianchi olisi ollut siinä kierroksen aikana ainoa kuljettaja, joka olisi ajanut kovempaa mitä piti. Muut...
Vuonna 2003 eka mutka meni farssiksi, kun tuollainen linja oli sallittu:
Myös Nürrellä se mutka, missä Mercedes Arenalta palataan vanhalle ratalinjaukselle, oli samanlainen tilanne:
Amaury Cordeel palasi radoille tuttuun tyyliinsä. 10 sekunnin stop/go keltaisilla lipuilla ohittamisesta (30 sekuntia kokonaisaikaan, kun tapahtui viimeisellä tai tokavikalla kiekalla) ja siihen päälle liian monta ratarajojen ylitystä, eli viisi sekuntia lisää. Rangaistuspisteitä kertyi neljä.
Olisiko jossain kunnolla näkyvillä ekan osion aikaerot. Tässä järjestyksessä oltiin, kun kisa keskeytettiin.
Patrese
Mansell
Brundle
Alesi
Häkkinen
Boutsen
Comas
Herbert
Capelli
Alboreto
Suzuki
Morbidelli
Katayama
Modena
Martini
Wendlinger
Lehto
De Cesaris
Grouillard
Schumacher
Berger...
Autosportin foorumilla on yksi brasilialaisen postaus, joka selvittää aika hyvin kommentteja:
https://forums.autosport.com/topic/221585-nelson-piquet-used-a-brazilian-n-word-to-refer-to-lewis-hamilton/page-14#entry9952659
Häkä oli mun mielestä ihan hyvä kunnon sateessa, mutta vaihtelevat olosuhteet olivat hänelle pahoja. Varsinkin niin päin että oli aluksi kuivaa ja sitten alkoi satamaan kesken kisan.
Tom Pryce on muuten yksi kolmesta walesiläisestä F1-kuskista, ja parilla palkintosijalla sekä tuolla yhdellä paalupaikalla myös menestynein sellainen. Jackie Lewis saavutti kolme pistettä, Alan Rees ei yhtään. Jälkimmäinenhän oli sittemmin perustamassa niin Marchin kuin Arrowsin F1-talleja.
Häkä juuttui ruuhkaan ennen lämmittelyajoa, sitten yksi poliisi antoi luvan ajaa väärään suuntaan tyhjää kaistaa mutta myöhemmässä vaiheessa toinen poliisi oli eri mieltä ja vei Häkän putkaan. Saatiin sitten Peter Collinsin johdolla selvitettyä asia ja kisaan Häkkinen pääsi, mutta lämmittelyajo...
Heidfeld oli aika-ajoissa raskaalla autolla eikä pysähtynyt siinä vaiheessa kuin kärkiporukka teki stoppinsa (ja varikolla Hamilton rysäytti Räikkösen perään), ja turva-auton poistuessa Heidfeld johti perässään muut kuskit jotka eivät pysähtyneet (sijoilla 2-9), sitten Kubica kymmenentenä...
Jotenkin särähtää korvaan, kun Silverstonea hehkutetaan Mercedeksen kotikisana. Onhan se toki sitä tallin päämajan suhteen, mutta samalla tavalla ajateltuna myös Red Bullin, McLarenin, Alpinen, Aston Martinin, Williamsin ja Haasin kotikisa.