Hakutulokset

  1. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Olisi vaikka kuinka paljon, mutta lahjakas oli kyllä ja eräänlainen, verraten harvinainen nk. Eliittiluokan Kakkoskuljettaja. Eli toisin sanonen sellainen jolla voittoja oli, ihan Sennaa myöten pistettiin kärkikuskit ahtaalle kun päivä oli hyvä, joskus huonompanakin ja kilpailukykyä oli niin...
  2. Formula 1 - 2021 - 18 - Meksikon GP 7.11

    Verstappenin mestaruus voi kelvata, mutta Sennan temperamentti saa jäädä omaan lippaaseensa. Etenkin kun Senna oli mies jolla oli kahdesta-kolmeen karkotusta koko lajista tavallaan niskassa ja sai silti jäädä lajiin kun suojelusta riitti jo naurettavallakin tavalla muun muassa Bernien tahdolta...
  3. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Näin oli ja välissä oli vuosina 1974-1991 Järjestysauto ja sen jälkeen Course Car jota myös Pace Cariksi sanottiin silloin tällöin. Course Carilla näin esimerkiksi Brasilian 1991 muiston pohjalta Wilson Fittipaldi kyyditsi Ayrton Sennaa palkinnoillekin ensimmäisen kotikisan voiton yhteydessä!
  4. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Muuten ihan hyvä, mutta oikeastaan jo vuosina 1992-1996 oli jo yksi toimittaja eli ensin Ford ja sittemmin Renault, mutta tuolloin oli vielä sallittua myös järjestäjienkin käyttää omia turva-automallejaan kisoissa niiden rinnalla. Onhan se.
  5. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Meksikossa oli yllättävän monena vuonna ongelmia myös erinäisten tautien kanssa ja esimerkiksi vuoden 1986 ja 1991 kisoissa oli muun muassa Montezuman tautina tunnettu ikävä tapaus pistämässä löysät pöksyihin puolelle varikkoväestä tai siitä erikseen seuranneen kuumetaudin johdosta vetäyttää...
  6. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Ei mitään ja mukavaa, että näitä saa kertoakin.
  7. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Vuoden 1986 Mexico Cityn kisassa oli myös toinen onnekas mies tai ainakin melkein eli Philippe Alliot. Omanlaisensa sensaatiokisa oli myös Philippe Alliotin ajo joka olisi aivan parhaimmillaan voinut tuoda hänelle toisen sijan, mutta hänen oli lopulta kuitenkin pakko tehdä varikkopysähdys. Kun...
  8. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Mielelläni kunhan ehtii. Voinen kertoa siitä nyt näin aamutuimaan. Vuoden 1986 Mexico Cityn kisassa Gerhard Berger teki myös ennen kilpailua melkoisen sensaation. Hän ajoi kilpailun läpi tavallisen 195 litran polttoainelastin sijaan vaivaisella 97,5 litralla polttoainetta eli puolella...
  9. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Tuli katsottua aika montakin Meksikon kisaa jo ennen vuotta 2015. Tietenkin myös Mansell-Berger-kamppailukin.
  10. Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 30 vuotta Australian Grand Prixistä 1991. Kilpailu ajettiin 3.11.1991 Adelaidessa ja sen voitti Ayrton Senna, Nigel Mansell oli toinen ja Gerhard Berger oli kolmas. Neljänneksi pääsi Benettonin Nelson Piquet uransa viimeisessä F1-kilpailussa kun vuosina...
  11. Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

    Tänä vuonna aiemmin 75 vuotta on 10.7 täyttänyt myös entinen F1-kuljettaja eli Jean-Pierre Jarierkin. Hiukan on ollut terveysongelmiakin, mutta kenellä ei niitä olisi tuohon ikään mennessä. Ainakin välillä. Tämän vuoden nk. 75-vuotiskerholaisista kuuluisimmasta päästä puhuen vuorossa on enää...
  12. Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

    Tänä päivänä Alan Jones melkoisena rattimiehenä täyttää tänään 75 vuotta! Australian edelleen tuoreimmaksi maailmanmestariksi vähän jo yli 40 vuodenkin taakse sen mennessä vuodelle 1980 jäänyt Jones oli yksi viimeisiä ellei ehkä ihan viimeinen sellainen raisumpi ukkeli maailmanmestarina...
  13. Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Australian Grand Prixistä 1986. Kilpailu ajettiin 26.10.1986 Adelaiden radalla ja sen voitti maailmanmestaruuden varmistaen Alain Prost täpärästi kun polttoaine oli hyvin vähissä ennen ruutulippua ja bensa loppui maaliviivan jälkeen, Nelson Piquet oli...
  14. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    2/5 Keken voitosta tuli Yhdysvalloista eli Dallas 1984 ja Detroit 1985, mutta muuten ihan oikein meni.
  15. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Kyllähän F1:siä näkyi Suomen telkkarissakin ennen Keken mestaruusvuotta ja reilusti ennen Keken uran alkuakin. Vuotta ennen Keken mestaruuttakin näkyi kisoja nurinkurisella tavalla puhuen itse asiassa enemmänkin. Niitä tosin ei aina erityisen hyvin ilmoitettu ennakkoon jolloin niitä nähtiin...
  16. F1-kisat joita ei ajettukaan

    Tähän vastaan kyllä suoraan, että Adelaide. Ei sitä tunnelmaa ja kisajännitystä vaan voi voittaa kuin sen mitä siitä silloin sai.
  17. Moottoriratakeskustelu

    Melbournen radalla on sopimus F1:n pidosta Australiassa vuoden 2025 loppuun asti, mutta viime aikojen peruutukset toki koronasta huolimatta ovat nostaneet kielenkantoja sen siirtymisestä muualle. Etenkin mikäli vielä ensi vuodenkin kisa peruuntuisi vaikka korona kenties vielä kerran...
  18. F1-kisat joita ei ajettukaan

    Vuosien 2013-2021 aikana FIA:n jo alle F1:n varaosakilpailutason eli kuntoluokan 2 radaksi eli FIA:n kuntoluokan 3 radaksi ovat tällä aikavälillä pysyneet vähemmän yllättäen Mont-Tremblant Kanadasta ja selvemmin yllättäen itse asiassa Adelaide jonka kyllä luulisi olevan ihan hyvässä kunnossa...
  19. F1-kisat joita ei ajettukaan

    Ja sitten vielä FIA:n kuntoluokitus 2 eli viimesijaiset varaosakilpailuun soveltuvat radat joita ei käytetä kuin vain äärimmäisen hädän tullen F1-kisana ja mielellään vasta kun myös FIA:n kuntoluokan 1 ratoja peruuntuisi niiden edeltä: FIA:n kuntoluokitus 2 eli viimesijaiset varaosakilpailun...
  20. F1-kisat joita ei ajettukaan

    Vietnamin Grand Prix tosiaan näiden vuosien aikana vaikuttaa peruuntuneen kokonaan edes alustavanakaan hankkeena kun korruptio vei sen mahdollisuudet. Siten se kuuluu tälle listalle ajamattomiin kilpailuihin. Aiemmin tämän toikin yhdeksännessä osiossa 27.6.2019 kirjoitin viimeksi tuolloisesta...
Ylös