Hakutulokset

  1. Corvair

    Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Itse taas olen pohtinut viime aikoina kysymystä siitä, että ketkä ovat voittaneet useimmissa talleissa (taitaa olla että tätä on aiemminkin pohdittu), mutta en voi sille mitään että esim. Hamiltoniin verrattuna on pakko nostaa hattua sille, että Kimi on saavuttanut voittoja kolmella eri tallilla...
  2. Corvair

    Michael Schumacher loukkaantunut vakavasti

    Suomalaisten puolia toki itse aina pitänyt, mutta tulihan tuossa viimeistään se todistettua, että ei Kimi huonolle hävinnyt noina kausina saati Häkkinen mitäåän tunaria voittanut aiemmin.
  3. Corvair

    Turkin GP 2021

    Tämä tuli itsellekin mieleen. Eihän tuossa mitään järkeä ollut, kun Kimi oli jälleen kisavauhdissa selkeästi edellä ollen nopeimpien kierrosten tilastossa mm. Hamiltonin edellä ollen viidenneksi nopein kaikkiaan.
  4. Corvair

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Juuri tätä taas itse aloin pohtia, että kuka sitten lie sen vuoden-parin päästä se luotettava kakkoskuski Mersulle, jos ja kun Hamilton eläköityy ja Russelista on ykköstykiksi. Voi olla vaikea kuvitella kenenkään oikeasti lupaavan ns. tulevan mestarin suostuvan tuohon pestiin ellei tule selvästi...
  5. Corvair

    Turkin GP 2021

    Tötöilihän siinä Perez ihan turhaan ajolinjalla, varsinkin noin nopeassa paikassa kyllä ymmärtääkin että kuskilla voi hetkellisesti kuohahtaa kun jännäkakka kurkkii lahkeesta.
  6. Corvair

    Turkin GP 2021

    Williamsilla tosin kierrosmäärää laski Russelin jumiutuminen hiekalle.
  7. Corvair

    Turkin GP 2021

    Hamiltonin ajamalla Mersulla, on varmasti.
  8. Corvair

    Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Eikös se ennen ole ollut ja taidettiin vasta 2010 lakkauttaa ja Ericsson on tuolloin ollut 20-vuotias. Periaatteessa olisi voinut ehtiä.
  9. Corvair

    Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Tulipa tässä vain syystä tai toisesta mieleen aivan täysin epäolennaisena ja turhana knoppina tällainen ajatus, että mikä mahtaa olla nyky- tai viime aikojen kuskien keskuudessa osuus heistä, jotka ovat suorittaneet armeijan tai muun vastaavan asepalveluksen? Kaikki suomalaiset vissiinkin...
  10. Corvair

    Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Rasti seinään, kiihkoton ja asiallinen Bottas-viesti sinulta. Mutta eiköhän tuo liene juuri kuten sanoit. Noista ohituksistahan Verstappenille tuli Gaslyn ohittaminen käytännössä ilmaiseksi, kisainssihän heikosti peitellen sanoi Gaslylle että päästää Maxin edelle kuten tapahtuikin, sen sijaan...
  11. Corvair

    Venäjän GP 2021

    Jos vähän niuhotetaan, niin eihän yliohjaavuus varsinaisesti ole keulan, vaan perän ominaisuus.
  12. Corvair

    Venäjän GP 2021

    Ei vissiin olla katsottu samaa sarjaa sitten. Ja muutenkin kyllä ihan käsittämätön viesti, mitä tekemistä jollain Landon hassutteluilla on minkään kanssa? Radalla lienee kuitenkin hyvin tosissaan.
  13. Corvair

    AlphaTauri 2021-22

    Toisaalta itse kyllä tohtisin veikkailla, että esim. Gasly pärjäisi nyt varmasti paljon paremmin kuin viime stintillään jos emotalliin palaisi. Kokemusta on karttunut selvästi, ja Albon-Perez-Gasly-kolmikosta viimeksi mainittu on mielestäni selkeästi lupaavin kuski mitä tulevaisuuteen tulee.
  14. Corvair

    F1-Uutisia 2021

    Epäilenpä että ei siinä kukaan valmistaja pystyisi mitään ihmeitä tekemään tuolle Belgian ongelmalle eli näkyvyydelle. Ennemmin voisin kuvitella että tilannetta voitaisiin parantaa vaikkapa sadekelin rengasta kaventamalla. Vähemmän vettä syrjäytettävänä renkaan alta merkitsisi myös vähemmän...
  15. Corvair

    Ferrari 2025: Markkinoiden kovimman automyyjän ja testikuskin rantautuminen

    Ei liity kuskien oletettuihin palkkakuoppiin mitenkään, mutta tämä lie lähin Ferrari-ketju käsitellä asiaa. Nimittäin Ferrari on tuomassa ensi kaudeksi Binotton mukaan kokonaan uudenlaisen moottorin, "brand new in concept and design", mutta myös täksi kaudeksi on vielä tulossa päivitystä...
  16. Corvair

    F1-Uutisia 2021

    Juuri sattumalta tuli vastaan artikkeli radan nykytilasta. Aika karua kehitystä lyhyessä ajassa: https://www.aljazeera.com/news/2021/9/16/valencias-life-in-the-fast-lane-gives-way-to-tarmac-wasteland
  17. Corvair

    Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Ai niin kuin vaikkapa silloin kun Toto oli sitä mieltä että Monacon keskeytys oli Valtterin vika, tai silloin kun Toto totesi ykskantaan että Hamilton nyt vain ei yksinkertaisesti tee virheitä?
  18. Corvair

    Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Jos vaihtoehtona olisi ollut ajaa maaliin Verstappenin takana, niin oli. Nyt ainakaan Verstappenin pistejohto ei kasvanut.
  19. Corvair

    Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Tämähän näyttää ihan hyvältä kun löin vetoa Ricin voiton puolesta.
  20. Corvair

    F1-Uutisia 2021

    Kieltämättä tuollainen karsiutumisformaatti voisi sopia sprinttiin hyvinkin, samoin täysillä tehoilla ja bensankulutuksella tykittely. Karsiutuminen toisi panosta häntäpään sijoituksista kisaamiseen. Ja ainahan se on kivempi nähdä, kun näitä vehkeitä viedään ns. jatkuvassa aika-ajomoodissa, kuin...
Ylös