Hakutulokset

  1. Trumppi, Puuttini ja meijän Sipilä

    Kiinnostaa kyllä, mikä tulee olemaan Perussuomalaisten linja jatkossa Trumpia kohtaan. Tässä vaiheessa on viimeistään kaikille selvää, että hänen myötäily, tai Persu-leirissä ihailu, ajaa kaikkia Venäjän intressejä. Tässä maassa tuolla linjalla on turha haaveilla viime eduskuntavaalien ~20 %:n...
  2. Ferrari 2026: Kuskien pitäisi puhua vähemmän ja markkinoida autoa lujempaa

    Lähimpänä Matti Nykästä formuloissa taitaa olla Jos Verstappen.
  3. Talvitestit 2025 ja uudet autot

    Leclercin suurin heikkous on se, että ajoi seinään Ranskassa kolme vuotta sitten, jonka myötä hän on edelleen huono ja epävarma kuljettaja kisassa. Parin viime kauden tuloksilla nyt ei ole mitään merkitystä.
  4. Yksittäisiä 'muun urheilun' uutisia

    Tämä menee itsellä siihen kastiin, että syön hatullisen ulostetta, mikäli heitä oikeasti rangaistaan.
  5. Mercedes-AMG Petronas 2021

    Oli mielestäni samanlaista näkyvissä suomalaisissa piireissä, kun Kimi ja Vale otti parikin kertaa yhteen aikanaan. Mm. Oskari Saari mainitsi jossain saaneen aikamoisen paskamyrskyn aikaiseksi, kun kertoi jonkun osuman olleen mielestään Kimin vika.
  6. Talvitestit 2025 ja uudet autot

    En ole aikoihin katsonut yhtään auton julkaisua, enkä katsonut tätäkään, mutta kieltämättä ihan kätevää, kun aamulla herätessä pystyi katsomaan kerralla kaikki väritykset eikä niitä putoillut parin viikon mittaa.
  7. Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / 2022

    Kovin tulee historia mieleen Ukrainan niin kutsutuista rauhanneuvotteluista. Isot mahdit keskenään piirtelevät viivoja karttaan, eihän nyt ukrainalaisilta tarvitse kysyä mitään. En tiedä miten kovasti uskon tällä hetkellä yhtenäisempään Eurooppaan, joka aidosti yrittäisi vähentää riippuvuuttaan...
  8. Talvitestit 2025 ja uudet autot

    Ihan kelpo kerroin kys. kohteelle, mutta ei valitettavasti palaakaan osua.
  9. Yleinen jääkiekkouutistoikki

    Ennakkoasetelmat tähän turnaukseen oli itsellä vähän se, että pelaajat päättää, onko sillä merkitystä vai ei. Jos sinne lähdettäisiin "pellailemaan", niin paha siinä olisi katsojankaan innostua. Mutta ensimmäisen pelin perusteella ei ole huolta tästä. Ei anna ammattiylpeys ja rinnassa oleva...
  10. F1-uutisia 2025 & 2026

    Minulla ei ole mitään tiimiradioita vastaan sinänsä, mutta inhoan kv-ohjaajia, jotka päättää mitkä radiot lähetykseen tulee. Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa kerrat, jolloin minulla on mennyt hermot, kun ohjaaja haluaa minun kuulevan kesken kamppailun kuljettajien säälittävää kitinää...
  11. F1-uutisia 2025 & 2026

    Paha sitä on näin ulkopuolelta arvioida. Itse olen viime vuosina tullut siihen tulokseen, että kaikella ja kaikilla on hintansa. Niin ne vain monet maailman suurimmista jalkapallotähdistäkin ovat sielunsa myyneet johonkin Saudi-Arabiaan.
  12. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Jostain syystä myös Suomen jääkiekkomaajoukkue kiinnostaa täällä enemmän kuin Kanadan, vaikka toinen on parempi.
  13. Tuukka Taponen

    Kun Oliver Bearman lähti ykkösiin, niin sanoisin, että tästä kaudesta lähtee nyt taistelu siitä, kuka on seuraavana jonossa. Dino Beganovicin pari F3-kautta oli korkeintaan kädenlämpöisiä ja nyt lähtee koittamaan onnea F2:n puolella, jossa ajoikin jo pari ihan vakuuttavaa viikonloppua viime...
  14. F1-uutisia 2025 & 2026

    Aika paljon toimittajatkin menee muiden ehdoilla. Kärkkäät mielipiteet kiinnostaa. Jos kirjoittelee kommentteja, että katsellaan miten käy, niin Jannenkin esimies saattaisi kehottaa uusien töiden etsimistä. Hamiltonin on oltava aivan huippu tai paska. Tässä toimittaja valitsi jälkimmäisen.
  15. Andrea KIMI Antonelli- Saapasmaan lahjakas Kimi totisen paikan edessä. 👢🏁

    Äkkiä tulee kisoja myös näistä Lähi-idän talvisarjoista, joita ei tuolloin vielä ajettu. Mm. Taponen otti sieltä yhteensä 30 starttia kahden vuoden aikana.
  16. F1-uutisia 2025 & 2026

    Heti alkoi selkeät pelit tiimikaveria vastaan, koska tämä takasi sen, ettei Leclerc päässyt ajallaan testaamaan.
  17. Aston Martin Cognizant F1 Team 2021

    Täyspitkät videotkin alkaa olla jo pian menneisyyttä, kun ei ihmisillä riitä keskittymiskyky yli kymmentä sekuntia.
  18. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Tuolle listalle on ilmeisesti otettu mukaan ainoastaan maailmanmestarit. Muita kuljettajia Phil Hillin edellä olisi mm. Alboreto 3 Reutemann 3 Tambay 4 Ickx 5 Regazzoni 5 Arnoux 8 Barrichello 11 Leclerc 13 Massa 14 50- ja 60-luvuilta löytyy varmaan lisää.
  19. #3 Max Verstappen 2026: Sennan manttelinperijä

    Messi varmaan häviäisi myös Iivo Niskaselle hiihdossa. :oops:
  20. Asioita, joita tekisi mieli hankkia

    Eikö tämä onnistu ihan perinteisillä kiikareilla? Turha ostaa ylimääräisiä kapistuksia.
Ylös