Hakutulokset

  1. Ralliuutisia, vol 2

    Ehkä kuitenkin se Rautio, mutta tosiaan huhua vasta.
  2. Ralliuutisia, vol 2

    Laukaan Essolla myös kuiskutellaan, että se olisi täysi WRC2-kausi ja taustalla kotimainen tiimi. Saas nährä ny.
  3. Rallin MM-sarja vuodesta 1973 alkaen

    Itse katsoin hiljakkoin Race for Gloryn ja Yle Areenan Jarno Saarisesta kertovan minisarjan. Ja täytyy sanoa, että Ylen tuote oli noin valovuoden verran parempi. Vahva suositus sille. Race for Glory oli aikalailla hukkaan heitetty 1,5 tuntia elämästä, vaikka aihe kovasti kiinnostaakin.
  4. MM-rallikausi 2024

    Ennen oli paremmin. 🤭
  5. MM-rallikausi 2024

    Toki. Kaikki 2000-luvulla podiumille ajaneet ovat ainakin fyysisiltä ominaisuuksiltaan huippu-urheilijoita, jos heitä verrataan, sanotaan nyt vaikka vuoden 1985 maailmanmestariin. Ja niin pitääkin olla, jos tämän rallikuplan ulkopuolisille halutaan perustella, että kyseessä on ihan oikea...
  6. MM-rallikausi 2024

    Jep. Silloin muistan viimeksi miettineeni, että kuinka huonoja ne muut ovat. Mielestäni Loeb vei lajin terävimmän kärjen vaatimustason uudelle tasolle, nykyään rallissakin pitää olla huippu-urheilija kaikilla osa-alueilla (muun muassa lajitaidot, fysiikka, henkiset ominaisuudet jne.), jos...
  7. MM-rallikausi 2024

    Olkoonkin, että Ogier on rallihistorian toiseksi paras kuljettaja, laittaahan se mietityttämään, jos hän voittaa vajaalla MM-ohjelmalla mestaruuden. Tai eihän siinä muu mietitytä kuin se, että miten huonoja nuo täyttä sarjaa ajaneet ovat. Sarjan kärki on luvalla sanoen aika ohut.
  8. Secto Rally Finland 2024

    Vuonna 2015 aiheesta on kirjoitettu näin: "Ensimmäinen Ralliradio pyörähti käyntiin tasan 30 vuotta sitten, kun yksityinen Radio Jyväskylä aloitti ralliradioperinteen. Pari vuotta myöhemmin eli 1987 Yle tuli toimintaan mukaan. Välillä Jyväskylässä kilpailikin kaksi ralliradiota, mutta vuodesta...
  9. Secto Rally Finland 2024

    Sen verran tiedän, tai ainakin olen tietävinäni resursseista, että aika paljon virtaa Tourujoessa vettä, ennen kuin Radio KSML tekee samalla intensiteetillä ralliradiota kuin YLE parhaimmillaan. Uskon ja toivon, että ensi vuonna YLE on taas sata lasissa Ralliradionsa kanssa, kun ei ole samaan...
  10. Kotimaan rallikausi 2024

    No mitäpä lottoat? 🤭
  11. Kotimaan rallikausi 2024

    Lahden Historic EM-osakilpailuun ilmoittautuneiden lista on julkaistu. Mielenkiintoisena uutena nimenä Jari Huttunen Escortilla. https://lahtihistoricrally.fi/wp-content/uploads/2024/08/ENTRIES-BY-7.8.2024-at-2100-UTC3.pdf
  12. Secto Rally Finland 2024

    Maailman kenties paras metallimusiikin festari on Wacken Open Air, joka tänä vuonna pidettiin 31.7.-3.8. Se laittaa heti festivaalin jälkeen seuraavaan vuoden liput myyntiin ja ne menevät saman tien kaupaksi, tällä hetkellä 80 pinnaa niistä on jo myyty, vaikka seuraavaan kertaan on aikaa vuosi...
  13. Secto Rally Finland 2024

    Muutamia plussia ja miinuksia: + Kisan lähtöluettelo oli erinomainen, etenkin Rally2- ja Rally3-autojen osalta. + Hyvin tuli runkia, jos siitä diggailee. 6/10 Rally1-autoa pihalle ja Pajarikin teki aika reippaasti lähtöä heti Laukaa 1:llä. + Tuttuja penkkaperunoita näkyi omissa...
  14. Ralliuutisia, vol 2

    Osavuosikatsauksen yhteydessä CEO:n kommentti antaa suuntaa. "If they don't make money, we'll shut them down," Carlos Tavares told reporters after the world's No. 4 automaker delivered worse-than-expected first-half results, sending its shares down as much as 10%. "We cannot afford to have...
  15. Secto Rally Finland 2024

    Harjun stadion on menossa täysremonttiin, joka viimeisimmän tiedon mukaan alkaa kesäkauden 2024 jälkeen. Jos ja kun remontti on vielä kesällä 2025 käynnissä, pidän epätodennäköisenä, että Harjulla tuolloin ajetaan rallia. Vaihtelua saattaa siis senkin puolesta olla tulossa.
  16. MM-rallikausi 2025

    Ihan hyvä pointti, nykypäivään verrattuna vähemmän oli tuolloin parran pärinää esimerkiksi turistina kisoissa pyörineestä Khalid al-Qassimista. Lankamaan ladolla 2010 toki veti rivakasti pihalle, se oli aivan viihdyttävää katsottavaa.
  17. Portugalin MM-ralli 2024

    Se ei ole uutinen. Sen sijaan on ihan mielenkiintoista vertailla Sunisen ja Meeken aikoja. Ja sitten voi jokainen tykönään pohtia, kannattaako Rally1-urasta enää haaveilla, jos tulee jäähdyttelijältä turpaan. Toivottavasti ei tule.
  18. FIA rakentaa rallia.

    Gymkhanasta en mitään tiedä ja "voimistelualueet" eli runkikin on nykyään jo lähes kuollut kansanperinne, mutta kisan maalin jälkeen pitäisi saada pyöritellä donitseja. Jostain syystä se on nykyään ilmeisesti kiellettyä. Sinänsä toki loogista kieltää, sillä sehän olisi kiinnostavaa sisältöä. 🤭
  19. Safari-ralli 2024

    Yhdeksi rallin MM-sarjan kipukohdaksi on ainakin joskus mainittu se, että laji on suurelle yleisölle vaikeasti lähestyttävä. Sitä taustaa vasten voi miettiä, kannattaako pistelaskujärjestelmää muuttaa sellaiseksi, että se on entistä vaikeammin hahmotettava jopa lajia aktiivisesti seuraaville. Ja...
  20. Secto Rally Finland 2024

    Voimalaitoksen riippusillasta yli niin ei ole kovin paha. Eri asia sitten, maksaako vaivan, paikka on erilainen kuin vuonna 2011. Jo vuonna 2017 aika moni runginhimoinen (minä mukaan lukien) kävi hakemassa siitä tyhjän arvan.
Ylös