Hakutulokset

  1. BudLightJaguar

    KeSää 2019

    Eipä olisi uskonut, että elokuun 20.päivä voi terassilla aamiaistella kalsareillaan. Jos liian kuumalta tuntuisi, voisi taas muistella lumen pudotusta katolta ja sitä tuskailua kun terassi on yksi luistinrata.
  2. BudLightJaguar

    Yleisurheilu

    Oho! Olipa perjantai! Kaksi mitalia samana iltana.
  3. BudLightJaguar

    Suomen radat

    Tuossa lienee rautajarrut? Keken haamuajan saisi kyllä rikki jollain modernilla hiilikuitujarrullisella autolla (+osaava kuljettaja).
  4. BudLightJaguar

    Yleisurheilu

    Huikea kisa Wilma Murrolta! Ei ole viisi metriä enää kovin kaukana. Motivaatiota riitti vielä nostamaan rimaa 480:stä viidellä sentillä. Onko se vaihtanut nimensä takaisin? Ainakin jossain vaiheessa otti kiekonheittäjä Krugerin nimen.
  5. BudLightJaguar

    Sähkön kilpailutus

    Joudutaan tekemään ensi talvena asioita eri tavalla kuin ennen. Mökiltä pistetään taulusta sähköt pois talveksi, kun ylläpitolämpö tulisi kalliiksi. Olisihan se massiivihirrellekin paremmaksi, ettei lämpötila seilaa sen mukaan asutaanko vai ei, mutta näin on mentävä. Vaikka siinä ei samanlaista...
  6. BudLightJaguar

    Matkakuume!

    Talvimatkaa ajateltu ja Malediiveja katseltu. Meillä oli jo liput Ranskan merentakaiseen departementti Martiniqueen, mutta peruttiin ne (Air Francen full flex, raha tuli 100% takaisin muutamassa päivässä (y) ). Syitä perumiseen oli muutamiakin, majoitusten mitäänsanomattomuus ja hämärät...
  7. BudLightJaguar

    Syön Parhaillaan

    Vetäisin aamupalaksi tölkin Heinz-papuja kera kokojyvä-burgersämpylän. Tähteitä, kun kesämökin kaapit käytiin tyhjentämässä sunnuntaina... No joo, onhan noissakin rautaa. Lääkärikäynnillä selvisi, että punasolujen koko on normaali, eli kova treeni on vaan kuluttanut hemoglobiinia. Koitetaan...
  8. BudLightJaguar

    Yleisurheilu

    Aika tyypillistä keihäänheitossa. Se kepin viskominen on vain keholle niin luonnotonta. Viivalle kaatumalla toki voi vähentää kehoon kohdistuvaa haitallista inertiaa vrt. pystyssä heittäminen milloin niveliin kohdistuu samanlaisia voimia kuin törmäystestinukkeen. Toki tuolla tyylillä on myös...
  9. BudLightJaguar

    Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Uutisen mukaan oli puolisen tuntia palavassa autossa. Eipä sellaisesta enää hengissä selviä ja varsin tuskallinen tapa lähteä,
  10. BudLightJaguar

    Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Ja Spedeä vähemmän loistavaksi... muttei siitä sen enempää.
  11. BudLightJaguar

    Nurmikonleikkuu - 2018 - Ilmoitukset

    Leikkuri oli kolme viikkoa huollossa, ja vähän oli näillä sademäärillä nurtsi kasvanut. Menihän siinä puolitoista tankkia bensaa ja hikoillakin sai vaikka ilta viileni. Sinänsä pitkä huoltoaika ei ollut korjaamon vika, kysyivät kyllä luvan vaihtaa kaasuttimen, jolla oli toimitusaikaa. Nyt...
  12. BudLightJaguar

    Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Jari Tervon kirjoittamassa nekrologissa sanottiin, että ruokatorveen oli asennettu putki, jotta edes jotain saisi alas asti. Vesku ei halunnut lähteä enää leikkaus-toipumisrulettiin vaan poistui kuten itse halusi. Mä luulen, ettei enää koskaan tule ketään yhtä monipuolista osaajaa kuin Vesku...
  13. BudLightJaguar

    Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Juu, esimerkiksi erilaiset kasvaimet ovat osittain perua puhtaasti siitä, että ihmislaji elää niin paljon pitempään kuin luonnollinen elinikä olisi. Eivät ne varhaiset ihmispopulaatiot, joita joidenkin tutkimuksien mukaan oli hyvin hajallaan eri puolilla Afrikkaa, eläneet kovinkaan pitkälle yli...
  14. BudLightJaguar

    Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Jopas. Tiesin kyllä monen Viidenkympin puoliväli näyttää olevan jonkinlainen piste mihin elämä joko päättyy tai sitten saa jatkoajan. Kirka, Juice, Pekka Pohjola, Olli Lindholm, Nykänen, Jope..
  15. BudLightJaguar

    2022 NTT Indycar Series

    Sanoit juuri sen, mitä minäkin ajattelin. Eli sijainti sekä tietynlainen demografiahan siinä on syynä.
  16. BudLightJaguar

    Syön Parhaillaan

    Itse en syö puolukkaa minkään kuuman ruuan kanssa. Mustalle makkaralle sinappia, jos sitä saatavilla on.
  17. BudLightJaguar

    Syön Parhaillaan

    Tuotakin vaihtoehtoa mietin, että ajankohta labroille ei välttämättä ollut paras mahdollinen. Mutta käännetään kaikki kivet ja kuullaan torstaina lääkärinkin mielipide.
  18. BudLightJaguar

    Syön Parhaillaan

    Mustaa makkaraa. Hemoglobiini oli vähän alhainen (132) joten koitetaan ennen torstain lääkärikäyntiä jo aloittaa ruokavaliota säätämään. Jälkiruokakahvit jäävät myös pois.
  19. BudLightJaguar

    Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / 2022

    Joo, minäkin löysin. Puolikkaalla naisten 56. ja 40-44 ikäsarjan nelonen. Toimittaja vähän jättänyt nyansseja mainitsematta, että tulee raflaavampi otsikko. Ja kun tuo oli viihde -eikä urheilusivuilla, voitaneen olettaa että toimittelija on katsonut "tulokset" Jodelista
Ylös