Hakutulokset

  1. F1-oheisluokat 2026

    Taposelle ensimmäistä kertaa onnistuminen tällä kaudella ja aika-ajojen kolmas. Top kymppiin mahtui neljä japanilaista. Uskaltaisin väittää, että ainakin F3-aikakaudella puhutaan jonkin sortin ennätyksestä, vaikka en nyt jaksa lähteä varmistamaan.
  2. Formula 1 - 2026 - 8 - Itävallan GP

    Verstappenilla on ilmeisesti mäkilähdön kanssa ongelmia, kun ei pääse varikon portilta eteenpäin. Edit: pääsi lopulta. Kävi varmaankin pilttuussa harjoittelemassa jossakin simulaattorissa.
  3. Kuskispekulaatiot 2027: Uudet myllyt korkattu

    Vaikka Lawson onkin ajanut hyvää kautta ja eittämättä alkaa parkuminen siitä, kuinka suuri vääryys hänen tiputtaminen on, niin se on ihan linjassa sen kanssa, miten Red Bull on vuosikausia tehnyt bisnestä. Ei pitäisi kenenkään kovin yllättynyt siis olla. Lawsonin katto on olla ihan kelpo...
  4. Mika Häkkinen - Yksi suurista

    Totta kai ensimmäinen on aina hienoin, varsinkin kun kilpakumppani oli Schumacher, siinä missä '99 tuli aika tarjottimella Pohjois-Irlannin Bottasta vastaan, jonka Mika yritti toki hienosti sössiä siinä onnistumatta.
  5. Williams 2018

    Nuo listaukset tuppaa vain yleensä muovautumaan samaan muotoon kuin se, jos vain katsoisi Wikipediasta listan mestaruuksista ja voitoista. Toki jos joku kuski kuolee kesken uran, niin siitä saa aina lisäpisteitä.
  6. F1-oheisluokat 2026

    Camarakin alkaa vihdoin lunastamaan odotuksia tässä sarjassa, kun pari viikonloppua oli putkeen tunaroinut. Hyvä taktiikka myös tallilta ajattaa pidempää stinttiä samalla, kun varikolla käyneet kuljettajat olivat tulossa ruuhkaan. Tsolov on ollut positiivinen yllätys itselle, kun en...
  7. F1-oheisluokat 2026

    Onhan siellä viime vuosina mm. virolaiset olleet kolkuttelemassa F1:n ovia ja tällä hetkellä F2:n mestaruudesta tappelee bulgarialainen Tsolov. Ei näistä maista ainakaan sen helpompi ole formuloihin päästä. Ihan totta se on, että Keski-Euroopassa on paremmat puitteet menestyä, mutta aika ankeaa...
  8. F1-oheisluokat 2026

    En minä pysty Taponen tarpomista kaluston piikkiin laittamaan. Vaikka ei olekaan sarjan aivan parhaassa tallissa ajanut, niin tarpeeksi hyvällä, että näyttöjä voi antaa. ARTilla on oltu vuosia kärkikamppailuissa mukana ja MP:lläkin oikein hyviä kausia ajettu, kuten vaikkapa Tramnitz viime...
  9. F1-oheisluokat 2026

    Melkoinen Trul.. siis Tuukka-juna kisan jälkimmäisen puoliskon ajan. Pitkään sinnitteli jämäpisteillä, mutta viimeisen parin kierroksen aikana tuli puoli tusinaa autoja ohi. Théophile Naël on ajanut joka viikonloppu paalulle ja sai nyt kolmannella yrityksellä realisoitua sen myös voitoksi.
  10. Formula 1 - 2026 - 7 - Katalonian GP (Espanja)

    En muista onko Leklerkillä näin surkeaa vaihetta urallaan ollut. Neljäs aivan paska viikonloppu putkeen.
  11. Formula 1 - 2026 - 7 - Katalonian GP (Espanja)

    Hieno ykkösosio aika-ajoon. Edes yhdentenätoista ollut Lawson ei viitsinyt lopussa enää lähteä radalle. Bottakselle se on jo huippusuoritus, kun jää vain kaksi kymppää Perezistä. Stroll Alonson edellä. 🤯 Oconilla ei kyllä ole tällä hetkellä mitään annettavaa tässä sarjassa. Jos ei meno parane...
  12. Formula 1 - 2026 - 7 - Katalonian GP (Espanja)

    Bottaksella oli nyt tuuria matkassa. Jarrut lähti kokonaan, mutta sen verran armollisessa paikassa, että sai lasketeltua auton hiekalle. Ykkösmutkaan olisikin ollut jännempi paikka.
  13. F1-oheisluokat 2026

    Se juna meni jo. Nyt pitää antaa näyttöjä ja luoda suhteita, että saa kuitenkin moottoriurheilusta tehtyä ylipäätään ammatin.
  14. #16 Charles Leclerc: Hamiltonin myllyttäjä

    Viimeisten Ferrari-vuosien Vettel nyt ei muuta tehnytkään kuin kohelsi, enkä ole ikinä ymmärtänyt mistä Carlos Sainzin maine jonkinlaisena tasaisena kuljettajana on tullut. Minullakaan ei mitään faktaa ole enkä aio ottaa selvää, mutta hyvillä mielin väitän, ettei ainakaan paljon Leclerciä...
  15. Formula 1 - 2026 - 6 Monacon GP

    Gasly ei maaliin tullessa tiennyt rangaistuksistaan ja kerkesi pitkään tuulettaa kolmatta sijaa. Ei Alpine katsonut aiheelliseksi aiemmin kertoa.
  16. Ferrari 2026: Kuskien pitäisi puhua vähemmän ja markkinoida autoa lujempaa

    En tiedä millaista Ferrarirakkautta Antonellilta löytyy, mutta jos itse olisin hänen saappaissaan, niin aika moninkertaisen summan Ferrari saisi Mersuun verrattuna tarjota, että edes vastaisin puhelimeen.
  17. Formula 1 - 2026 - 6 Monacon GP

    Vaikka Italialla on hieno historia moottoriurheilussa, niin Antonellin voi jo syksymmällä 20 vuoden iässä julistaa kaikkien aikojen italialaiseksi F1-kuljettajaksi. Jotain Ascarin 50-luvun ajeluita en jaksa noteerata.
  18. Formula 1 - 2026 - 6 Monacon GP

    Russell veti käsijarru pohjassa ensimmäisen kierroksen ja lopulta Sainz paljon taaempana otti osumaa sen ansiosta.
  19. Formula 1 - 2026 - 6 Monacon GP

    Taitaa mennä iltakympin uutisiin lopulliset tulokset.
  20. Formula 1 - 2026 - 6 Monacon GP

    Miltäs kierrokselta Leku ajoikaan seinään? Jos rata on ajokelvoton ja kisa päättyy tähän, olisiko vielä podiumilla? :LOL:
Ylös