Hakutulokset

  1. Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

    Näinä päivinä on parillekin entiselle kuskille sattunut murheellisia asioita. Mika Salolle ja Alain Prostille etenkin. Salo joutui sitten kaiketi ihan puukotuksen kohteeksi ja Prost vuorostaan joutui hyökkäyspohjaisen pahoinpitelyn ja ryöstön kohteeksi Sveitsin kodissaan. Prostin poikakin...
  2. Formula 1 - 2026 - 5 - Kanadan GP

    Saattaa olla, että lähtöaikaa taas muutetaan Miamin kisan tapaan tuon välttämiseksi. Riippuen toki kyllä myös sadevoimakkuudesta joskin Miamin tapaukseen taisi vaikuttaa myös sen olemisesta voimakas myrskykin eikä ehkä kuitenkaan itse sade.
  3. Formula 1 - 2026 - 5 - Kanadan GP

    Kanadan Montrealissa onkin meneillään parhaillaan aika-ajot pienoiskilpailua varten! Hyvässä säässä edelleen mennään. Viimeksi katsottaessa kärkiaikoja ajelivat Antonelli, Verstappen, Russell, Piastri ja Norris tuossa järjestyksessä. Toisaalta tasaista on, mutta ei ole helppoa kyllä vielä...
  4. Formula 1 - 2026 - 5 - Kanadan GP

    Pitkästä viestistä jätin vielä pois senkin seikan, että melko myöhäiseen aikaan kisa on Montrealissa tänä vuonna. Ei ihan hetkeen ole ollut näin myöhään. Vaikka historiallisempina aikoina ja jos oli erikseen viiveitä murheellisten asioiden johdosta niin silloin on toki myös ollut hyvinkin...
  5. Formula 1 - 2026 - 5 - Kanadan GP

    Vapaat Harjoitukset ovatkin käynnissä Kanadan Montrealissa! Ensimmäiset ja ainoat sellaiset viikonloppuun aurinkoisessa säässä. Paljon ei olekaan vielä tapahtunut mitä nyt Colapinton autossa kaasutin ei toiminut. Ei ehkä ole välttämättä hyvällä tuurilla kokonaan rikki ja voi vaurionakin olla...
  6. NASCAR 2026

    Kyle Busch on murheellisesti poissa vain hädin tuskin jokunen viikko sitten täytettyään 41 vuotta. Vain vajaat kaksi viikkoa sitten tarvitsi lääkärin apua edellisen kisan jälkeen, viimeinen autourheilukisa millään tapaa oli alle viikko sitten toipilaana eli kuusi päivää tarkalleen sanoen sitten...
  7. Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Tapahtui pikemmin 40 vuotta sitten päivälleen tarkalleen, mutta 15.5 tasan 40 vuotta sitten murheellisesti Elio de Angelis menehtyi 14.5.1986 testionnettomuuskolarin johdosta tulleeseen savumyrkytykseen. Paul Ricardin radalla tuo kaikki sattui Ranskassa. Muita vammoja oli lähinnä paljon...
  8. Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Näin on ja samoin 43 vuotta Keke Rosbergin Monacon voitosta.
  9. F1-uutisia 2025 & 2026

    En tiedä, että oliko seuraavaa aiemmin ja jos oli niin pahoittelut: Vaikuttaa siltä, että vihdoin ja viimein lopullisemmin (Aiemmin on jo sallittu silti tuoreina lähivuosina/lähivuosikymmeninä sähköisenä Formula E:n muodossa.) moottoriurheilukisojen järjestämisen kielto Sveitsissä on kumottu...
  10. Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Brasilian ensimmäinen F1-pistemies ihan 1950-luvultakin eli Hermano da Silva Ramos on viime päivien huhujen jälkeen vahvistettu tosiaan murheellisesti poistuneeksi keskuudestamme. Pitkään aiemminkin sanottiin jo, mutta toissa päivänä siis menehtyi ja eilen vahvistettiin menehtyneeksi suuremmin...
  11. Turva-autot F1:ssä

    Turva-autoista puhuen Ford Escort RS Cosworth oli tosiaan 1990-luvun aikana vuosina 1992-1995 vaihtelevissa määrin käytettynä turva-autona. Päälle lisäksi myös se Fordin virallisemman toimittajuuden automalli vuosina 1992-1993 Fordin tuolloin ollessa se virallinen lajitoimittaja. Ennen kuin...
  12. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Edelliseen viestiin kirjoitin paljon Michael Schumacherin onnesta hyötymisineen Monacossa 1992. Entä tallikaveri Martin Brundle Benettonilla? Hyötyikö hänkin Monacossa 1992? Lienee makuasia, että kumpi hyötyi enemmän eli saksalainen vai britti? Joka tapauksessa vähäisesti Brundle hyötyi...
  13. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Aiemmin jo jonkin aikaa sitten kuluneena puhuin tosiaan Michael Schumacherin uran aikaisista onnenkantamoisista Monacossa. Aiemmin mainittujen lisäksi Schumilla oli yksi onnenkantamoinen hänen uransa ensimmäisessä Monacon kilpailussa vuonna 1992. Tietenkin Schumi oli Benettonilla neljäs...
  14. Formula 1 - 2026 - 4 - Miamin GP (Yhdysvallat)

    Pienoiskilpailusta jäi tosiaan vielä mainintana pois sekin, että Nico Hülkenberg ja Arvid Lindblad keskeyttivät ja näistä jälkimmäinen ei taitanut päästä koskaan kunnolla varsinaisesti varikolta millään tapaa lähtemään järkevästi. Ja mikäli pääsi niin palasi ja keskeytti aika lailla...
  15. Formula 1 - 2026 - 4 - Miamin GP (Yhdysvallat)

    Aika-ajot ovatkin menossa Miamissa. Ensimmäistä osiota ajetaan vieläkin hyvässä säässä. Kenties viimeistä kertaa koko viikonloppuna, mutta sen näkee huomenillalla myöhään. Ellei kisaa sitten jostakin syystä aikaisteta myrskysään pelossa. Joka tapauksessa viimeksi katsottaessa Max Verstappen...
  16. Formula 1 - 2026 - 4 - Miamin GP (Yhdysvallat)

    Pienoiskilpailu ei paljoa tarjonnut vähemmän yllättäen toisaalta. Pilvisempi ja yhä kuuma sää. Ei järin hehkeää hommaa, mutta McLaren otti toisaalta pienoiskilpailun kaksoisvoiton. Tietänee aika-ajosta tällä hetkellä melko selvää. Ja vaikka tänään ajetaan niin mitenhän sunnuntain sitten käy...
  17. Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Murheellinen juttu. Sisukkuuden ilmentymä ottaen huomioon kultamitalit jalkojen menettämisenkin jälkeen. Lukuisia onnettomuuksia ja etenkin kuolettavankin vaarallisten tilanteiden selviytymisiä Zanardilla oli jopa F1:n ensimmäiselläkin ajallaan Lotuksella vuosina 1993-1994 ajaen, mutta toki...
  18. Henri Toivosen onnettomuus korsikalla

    Vähintään kerran ehkä todennäköisesti ainakin ja jos ei kerta kaikkiaan niin: Henkkaa ei turhaan sanottu ralliteiden Gilles Villeneuveksi eräissä maissa. Samanlaista hienoutta, mutta myös pakkoa oli kerran ja sekin sitten olisi voinut riistää ne useammat mestaruudet saavuttamisineen.
  19. Henri Toivosen onnettomuus korsikalla

    Tästäkin tänään 40 vuotta kulunut. Murheellinen juttu muistoineen päivineen. Paljon on ollut puhetta ja välillä tullut jos ei äärimmäisen kokonaan uutta tietoa niin ainakin uusia näkökulmia onnettomuuteen kylläkin. Välillä tietysti nuo 'kokonaan uudet' tiedot ovat oikeastaan vanhaa juttua...
  20. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Tosiaan Tyrrell, Footwork ja Minardi eivät ajattaneet muita kuin sovittuja kuljettajiaan vuonna 1994. Mikäli kuitenkin nuokin tallit olisivat ajattaneet ainakin nyt sovittuja testikuljettajiaan tai promootiokuljettajiaan tietenkin noiden tallien köyhyyden tai reilusti alentuneiden budjettien...
Ylös