Hakutulokset

  1. F1-lisäluokat 2024

    Taponen on ajanut sen verran hyvään asemaan mielestäni itsensä Freca:ssa, että en näe tällä tuurauskeikalla olevan hirveää vaikutusta hänen uraansa, ellei ole äärimmäisen hyvä tai äärimmäisen huono. Kuten tuossa sanottiin, mestaruus on vielä mahdollinen ja top 3 -sijoitus lähestulkoon varma...
  2. F1-lisäluokat 2024

    Suomalaisella medialla on paha tapa tehdä jokaisesta kartingista ylöspäin nousevasta kuskista seuraava F1-kuljettaja. Taponen on selkeästi lupaavin suomalainen kuljettaja sitten Bottaksen.
  3. F1-lisäluokat 2024

    Sehän on suorastaan meidän velvollisuus.
  4. Tuukka Taponen

    Taponen korvaa kilpailukiellon saaneen Tsolovin ART:lla viikonloppuna F3:ssa.
  5. Kuskispekulaatiot 2027: Uudet myllyt korkattu

    Ihan hauska yhteensattuma. Tosin ainoastaan Renault'lla oli kyse siitä, että talli nimenomaan heivasi Hulkin pihalle korvatakseen Oconilla. Force Indialta ja Haasilta Hulk lähti itse, jonka jälkeen on korvaajaksi löydettiin Ocon.
  6. Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    The urheiluääni tässä maassa, itselle ainakin. Pari jaksoa olen hänen vierailuita eri podcasteissa kuunnellut, ja todella avoimesti on kertonut sairaudestaan ja kuinka lähellä kuoleman portteja on aiemminkin käyty, että sikäli ei kai pitäisi olla liian yllättynyt. Mutta paska fiilishän tästä...
  7. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Mitä Sainz vastasi?
  8. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Ajattelinkin, että noilta vuosilta saattaisi löytyä, kun kuskit vaihtui tiheämmin kuin sukat. Tälle aikavälille mahtuu myös yksi jaettu voitto Fangion ja Musson välillä. 50-luvun F1:n hienouksia. 😅
  9. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Tuli mieleen, että McLarenin viisi edellistä voittoa on tullut kaikki eri kuljettajalta. Mikähän lienee tässä ennätys, vai onko se jopa juuri tämä? :unsure:
  10. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Max näytti Jossin geenit parhaiten eilen, kun hakkasi rattia samaan tapaan kuin Jos hakkaa perheenjäseniään.
  11. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Talli sabotoi kisan johtajaa kun antoi Norrisille undercutin.
  12. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Fun fact. Jos ajettaisiin millä tahansa pistejärjestemällä vuosilta 1950-2002, Perezillä ei olisi ainuttakaan pistettä viimeisestä seitsemästä kisasta.
  13. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Ensimmäinen kerta näillä uusilla säännöillä (2022-) kun Verstappen on voitotta kolme kilpailua putkeen.
  14. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    En tiedä miten Verstappenin Red Bull on edelleen kuosissa. Edelleen Leclerciä nopeampi.
  15. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Oli joskus 15 vuotta sitten.
  16. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Jos puhtaasti ratatapahtumia katsotaan, F2-kisa on ykkösiä mielenkiintoisempi yhdensän kertaa kymmenestä. Ehkä useammin.
  17. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    Pelaako McLaren Norrisille voiton
  18. Formula 1 - 2024 - 13 - Unkarin GP

    En tiedä olisiko miten kaukaa haettua, että Alonso heittääkin hanskat tiskiin kauden päätteeksi, vaikka kerkisikin jo uuden sopimuksen kirjoittaa. Se on selvää, että ensi kaudellakaan Aston Martin ei saa mitään aikaiseksi. Elätteleekö Alonso toivoa jostain Neweyn ihmeestä kaudeksi 2026, kun hän...
  19. F1-lisäluokat 2024

    Aron sai surkean kisan lisäksi viiden lähtöruudun rangaistuksen Bearmanin ulos radalta työntämisestä, sekä toiset viisi ruutua Maloneyn kanssa kolaroimisesta. Paljon huonommin ei olisi hänen päivä voinut mennä lähtökohdat huomioonottaen.
  20. F1-lisäluokat 2024

    Antonelli repi tarpeeksi kaulaa, että ei ole väliä vaikka olisikin ylinopeutta ajanut.
Ylös