#14 Fernando Alonso 2014: Oviedon ohjus uransa kovimmassa haasteessa

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Jep. Itse ainakin ajattelin, että hyvä hetki vaihtaa Ferrarille juuri kun tekniset säännöt muuttuvat radikaalisti.
Ei siinä tilanteessa niin helpolla kehitetä kellekään varmasti hyvin sopivaa autoa aiempien datojen perusteella.
Mikäs on logiikka tän takana? Talli unohtaa haluaako kuski etu vai takapainotteisen auton? Tasapuolista on ollut. Kisojen taktiikat kertovat sen. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

anoni

Well-known member
Liittynyt
17.2.2010
Viestit
149
Samaa voi sanoa kaikista muistakin talleista. Mercedeskin oli yrittänyt tehdä ties miten monta vuotta hyvää autoa, kunnes vasta tänä vuonna lopulta onnistui. Ferrari lienee kuitenkin Alonson aikakaudella Red Bullin jälkeen se toiseksi menestynein tiimi, joten ei nyt mistään älyttömästä epäonnistumisesta voi puhua. Ensi kauden voimasuhteet on aika pitkälti kysymysmerkki, joten tallin valinta kilpailukyvyn perusteella on perin vaikeaa, jos ei omista kristallipalloa.
Jos katselee taakseppäin, niin voi kummasti parantaa todennäköisyyttä sille että valitsee seuraavan kauden voittaja tallin yksinkertaisesti valitsemalla kuluvan kauden parhaan. Jos nopeasti laskin oikein niin viimeiseen 20 vuoteen 12 kertaan edelliskauden voittaja talli on uusinut WCC:n ja 10 vuoteen 6 kertaan. Täksi kaudeksi muuttui paljon, niin siinä lähdettiin enemään tyhjältä pöydältä, mutta kuitenkin Red Bull teki rungoltaa aikasta hyvän kulkupelin, mutta moottorissa olisi toivomista. Eihän nyt kuitenkaan ensikaudeksi mitään hurjia muutoksia ole luvassa, joten takaa-ajajilla (jotka ei käytä mersun moottoria) on vielä normaalia kovempi työ saavuttaa mersu, koska moottoriin ei saa tahdä vapaasti muutoksia. Lisäksi pitää muistaa että mersu voi tehdä moottoriinsa parannuksia myös kaikkiin samoihin kohtiin mihin muutkin tallit voi tehdä, eli niille ei riitä että saavuttavat mersun nykyisen tason. Sama juttu runkojen osalta. On paljon helpompaa kehittää hyvästä erinomainen kuin keskinkertaisesta.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mikäs on logiikka tän takana? Talli unohtaa haluaako kuski etu vai takapainotteisen auton?
Ei mieltymyksiä unohdeta, mutta kun uutta autoa suunnitellaan (varsinkin sääntöjen radikaalisti muuttuessa), olennaisinta on tehdä siitä mahdollisimman nopea uusilla säännöillä. Kuskin mieltymykset ovat vasta toissijaisia asioita. Niitä haetaan sitten valitun kokonaispaketin kanssa, ei niin, että lähdetään tekemään kuskille sopivaa autoa ja tehdään nopeuden suhteen kompromisseja vain jotta auto istuu ajotyyliltään kuskin käteen.
 
SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Ferrari on yrittänyt tehdä parempaa autoa jo monta vuotta, joten miksi onnistuisi ensi vuodeksi.
No nyt talliin on tullut autonkehittäjäksi Kimi, joka osoitetusti jo aiemmin kehitti vuoden verran Lotuksen ohjaustehostinta ja tämän kauden on kehittänyt Ferrariin ylipainoa.

(Toim. huom. Viesti sisältää provokatiivista huumoria)
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Ei mieltymyksiä unohdeta, mutta kun uutta autoa suunnitellaan (varsinkin sääntöjen radikaalisti muuttuessa), olennaisinta on tehdä siitä mahdollisimman nopea uusilla säännöillä. Kuskin mieltymykset ovat vasta toissijaisia asioita. Niitä haetaan sitten valitun kokonaispaketin kanssa, ei niin, että lähdetään tekemään kuskille sopivaa autoa ja tehdään nopeuden suhteen kompromisseja vain jotta auto istuu ajotyyliltään kuskin käteen.
Ei säännöt ole muuttuneet niin, että auton kokonaiskonseptia olisi tarvinnut muuttaa. Tämän kauden auton pohjalla on edellisen kauden Ferrari. Allison on todennut, että vasta ensi kauden auto suunnitellaan täysin eritavalla.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ei säännöt ole muuttuneet niin, että auton kokonaiskonseptia olisi tarvinnut muuttaa. Tämän kauden auton pohjalla on edellisen kauden Ferrari. Allison on todennut, että vasta ensi kauden auto suunnitellaan täysin eritavalla.
Hä? Nimenomaan täksi kaudeksihan ne säännöt muuttuivat radikaalisti. Ensi kaudeksi muutokset ovat paljon pienempiä. Käytännössä on ollut pakko suunnitella uusi auto, kun vanhan auton ratkaisut ovat nyt laittomia.

Mutta tuo ei mitenkään vaikuta siihen, että auto suunnitellaan ensisijaisesti mahdollisimman nopeaksi ja käteen sopivaksi vasta sen jälkeen.
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222

Huono trollaus tai sitten olet aloittanut formuloiden seuraamisen tänä vuonna.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13803
Suomalaisittain toivottavasti auto sopisi Kimille ensi vuonna paremmin (koska mies ei selvästikään ole 2014-autossaan parhaimmillaan ja sama koskee ainakin Vetteliäkin), muttei varsinaisesti yllätä että Alonso sopeutui paremmin, vaikka autot ovat todella erilaisia aiempiin verrattuna.
Jospa 2015 olisi melko tasainen kaksikko Ferry-Kimi Ferrarilla...
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Hä? Nimenomaan täksi kaudeksihan ne säännöt muuttuivat radikaalisti. Ensi kaudeksi muutokset ovat paljon pienempiä. Käytännössä on ollut pakko suunnitella uusi auto, kun vanhan auton ratkaisut ovat nyt laittomia.

Mutta tuo ei mitenkään vaikuta siihen, että auto suunnitellaan ensisijaisesti mahdollisimman nopeaksi ja käteen sopivaksi vasta sen jälkeen.
Säännöt on muuttunut, mutta ei se sitä tarkoita, että auton perusajatuksia tarvitsee muuttaa vaikka kokonaan uusi auto tehdäänkin. Edellisen kauden Ferrarissa on korkea keula, kuten nytkin, vain nokka laskettu alas. Samat jousituksen periaatteet kuin vanhassa. Siivet ovat samankaltaisia kuin vanhassa. Eli samat ajatukset siellä on pohjalla kuin ennen.

Mutta tuo ei mitenkään vaikuta siihen, että auto suunnitellaan ensisijaisesti mahdollisimman nopeaksi ja käteen sopivaksi vasta sen jälkeen.
Jos vanhaa konseptia ei muuteta, niin eiköhän siellä ole ne vanhat kuskin toiveet vielä tallella.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Säännöt on muuttunut, mutta ei se sitä tarkoita, että auton perusajatuksia tarvitsee muuttaa vaikka kokonaan uusi auto tehdäänkin. Edellisen kauden Ferrarissa on korkea keula, kuten nytkin, vain nokka laskettu alas. Samat jousituksen periaatteet kuin vanhassa. Siivet ovat samankaltaisia kuin vanhassa. Eli samat ajatukset siellä on pohjalla kuin ennen.
No ei aerodynamiikan lainalaisuudet muutu sääntöjen muuttuessa. Se, mitä ennen tiedetystä voidaan hyödyntää, tietenkin hyödynnetään. Myös ensi vuoden autossa tulee olemaan matalan keulan takana korkealla oleva runko. Takaosan aerot meni täksi vuodeksi täysin uusiksi, kun pakokaasujen hyödyntäminen tehtiin vaikeaksi.

Mutta otit pelkästään aeropuolen esimerkkejä. Moottori- ja ERS-osastohan se on eniten uutta suunnittelua täksi vuodeksi vaatinut.
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
No ei aerodynamiikan lainalaisuudet muutu sääntöjen muuttuessa. Se, mitä ennen tiedetystä voidaan hyödyntää, tietenkin hyödynnetään.
Kun siivet ovat saman näköisiä kuin viime vuonna, kertoo juurikin siitä että auto aerodynamiikassa on sama ajatusmalli kuin ennen.

Myös ensi vuoden autossa tulee olemaan matalan keulan takana korkealla oleva runko. Takaosan aerot meni täksi vuodeksi täysin uusiksi, kun pakokaasujen hyödyntäminen tehtiin vaikeaksi.

Mutta otit pelkästään aeropuolen esimerkkejä. Moottori- ja ERS-osastohan se on eniten uutta suunnittelua täksi vuodeksi vaatinut.
Moottori toki on täysin uusi, mutta jopa sen osalta pyritään samaan ajettavauuteen kuin ennen. Runko tietenkin korkenee nokan jälkeen myös ensi vuonna, se on selvää, mutta onko se yhtä korkea kuin nyt? Nykyinen rungon etuosa on muuten täsmälleen saman korkuinen kuin viime vuonna. Muilla tiimeillä on matalempi keula kuin Ferrarissa (keulalla tarkoitan etuakselin ja ratin välistä aluetta).
 
Viimeksi muokattu:

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Mutta olipa piristävä lukea tästä Mattiaccin uudesta linjasta ja siittä kuinka tää uusi pääjohtaja sysää vastuun tallipäällikölle kuskeista ja tiimitoiminnasta, joka on mielestäni täysin oikein. Alonso on tottunut Monten tuen avulla sanelemaan miten asiat tehään monta vuotta. Vaatimaan ykköskuskin juttuja. Valita ensin mekaanikonikot yms, mut nyt kun siihen tuli loppu kiitos Mattiaccin, niin KKIUKUTIKIUKUTI lähden muualle. Eikös oviedon oma ohjus uskalla ottaa haastetta vastaan ensi kaudesta? Kun ajetaanki uudella autollla tasavertaisesti? Joka tod näk myös sopiii kimille huomattavasti paremmin.

Alonsolla voi olla vaikka sata mestaruutta, mutta miehestä jää sellainen kuva kuljettajana, ettei uskalla koskaan kilpailla ketään vastaan ellei oo ihan varma, että hän tiimin avustamana voittaa. Hyvä esimerkki viime kisassa, kun Alonson jokainen varikkostoppi meni sekan nopeampaa ko tallikaverilla. Ai niin.... Hamiltonin kanssahan teki tiukkaa ko tais ekaa kertaa elämässä olla tilanteesa, jossa ei ollut tallin suosikki. Noh mites siinä kävikäään. Ollut sen ihmeellisempi mies ko kukaan muukaan.

Mutta ei siinä. Kova ukko ajamaan kuitenki ja mestarismies. Muttei sen kummempi ko kukaan muukaan mestareista.

http://www.ts.fi/moottoriurheilu/f1/680934/Alonso+pelaa+pokeria+Ferrarijatkostaan
 
Viimeksi muokattu:

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203

Melkoista tuubaa aika lailla koko viesti.. Kovastihan sitä puhuttiin jo ennen tätä kautta, että Alonso ei uskalla Kimiä ottaa tallikaverikseen jne ja kuinkas sitten kävikään. Nyt sitten aletaan huutelemaan, että ei uskalla ensi kaudella ajaa Kimiä vastaan.. Joopajoo. Jos päätyy tallia vaihtamaan, niin eiköhän ne syyt ole jossain muualla. Ja, jos tilanne olisi tosiaan ollut se, että Alonso on saanut sanella miten asiat tehdään, niin tuskinpa sinne olisi ketään huippukuskia edes täksi kaudeksi palkattu.

Saa myös melkoiset värilasit olla päässä, jos väittää, että Alonson ja Kimin tämän kauden ero syntyisi epätasa-arvoisesta kohtelusta. Esim. varikkotiimit on molemmilla kuskeilla omansa, joten vähän hankala noissa on nähdä toista suosittavan.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
JOS (ihanata pekuloida näin :eek:) Alonso lähtee, niin saako/haluaako Kimi Stellan 'itselleen'?:eek:
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
Jos Alono lähtee niin Kimillä alkaa kulkemaan ja Alonsosta tulee ihan statisti loppukauden kisoissa sanokaa mun sanoneen. :D
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5726
Mattiacci on kuitenkin monta kertaa sanonut Alonson olevan maailman paras kuljettaja. Tuskin Ferrarilla sellaista pr-ohjeistusta kuitenkaan on, että tallille nolla mestaruutta tuonutta kuljettajaa täytyy kehua maasta taivaisiin, vaikka hänen tallikaverinaan on aito Ferrari-legenda. Luulisin siis Mattiaccin arvostavan Alonsoakin ihan oikeasti. Tai ainakin hänen ajokykyjään.

Alonso pelaa pokeria Ferrari-jatkostaan
Italialaislähteiden mukaan Mattiacci on tyrmännyt Alonson pyynnöt palkankorotuksesta, kuten myös sopimusoikeuden lähteä tallista jokaisen kauden jälkeen tulostasoehtoihin perustuen. Lisäksi Mattiacci ei ole hyväksynyt Alonson vaatimusta valita omat insinöörinsä ja mekaanikkonsa ennen tallikaveria.
Onpahan vaatimukset, jos nää totta ovat.
 
Viimeksi muokattu:

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Mattiacci on kuitenkin monta kertaa sanonut Alonson olevan maailman paras kuljettaja. Tuskin Ferrarilla sellaista pr-ohjeistusta kuitenkaan on, että tallille nolla mestaruutta tuonutta kuljettajaa täytyy kehua maasta taivaisiin, vaikka hänen tallikaverinaan on aito Ferrari-legenda. Luulisin siis Mattiaccin arvostavan Alonsoakin ihan oikeasti. Tai ainakin hänen ajokykyjään.
Hyvää johtamista vain. Isoa egoa täytyy pönkittää. Toinen kuski tietää ihan itse mitä on. Tuskin ne ihan tuulesta temmattuja juttuja on, että monilla vituttaa koko jätkä Ferrarin sisällä.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Melkoista tuubaa aika lailla koko viesti.. Kovastihan sitä puhuttiin jo ennen tätä kautta, että Alonso ei uskalla Kimiä ottaa tallikaverikseen jne ja kuinkas sitten kävikään. Nyt sitten aletaan huutelemaan, että ei uskalla ensi kaudella ajaa Kimiä vastaan.. Joopajoo. Jos päätyy tallia vaihtamaan, niin eiköhän ne syyt ole jossain muualla. Ja, jos tilanne olisi tosiaan ollut se, että Alonso on saanut sanella miten asiat tehdään, niin tuskinpa sinne olisi ketään huippukuskia edes täksi kaudeksi palkattu.

Saa myös melkoiset värilasit olla päässä, jos väittää, että Alonson ja Kimin tämän kauden ero syntyisi epätasa-arvoisesta kohtelusta. Esim. varikkotiimit on molemmilla kuskeilla omansa, joten vähän hankala noissa on nähdä toista suosittavan.
Noh näinhän tuo tuntuu menevän.. Olisiko Alonso hyväksynyt tallikaveriksi jos oltais eletty Mattiaccin aikaa kun tietää, että diivailu on ohi. Kun ei tule sen suositumman kuskin oikeuksia ja kohtelua, niin diiva nostaa ja lähtee. Sitähän se on ollut koko ura. McLaren aika esimerkkkinä. Miksei mies uskalla ajaa koskaan tasavertasessa tiimissä? Varsinkin kun ei tartte pelätä, että tallikaveri nöyryyttää, koska taitoa löytyy todistetusti.

Ja ei en väittänytkään, että erot tulee suorasta suosimisesta, mutta kyllä sekunti on liikaa eroa stopeissa. Suosiminen on enemmänki sitä että pidetään hinnalla millä hyvänsä tyytyväisenä. Lisäksi epäilenpä, että jos tilanne ois toisinpäin niin Alonson auton ongelmat ois selvitetty perin juurin. Siellä ois ollu jopa itse Monte paikalla ruoskan kanssa ja töitä ois tehty 24/7. Tarkoitan, että Alonson asema on se, että asiat triplatarkistetaan sen kohdalla ja pyllykin käydään pyyhkimässä tarvittaessa. Ja toisen kuskin ongelmat selvitetään sitten kun on aikaa jossain välissä ja vähä vasemmalla kädellä tehdään stopit yms.

Mutta edelleenki. Alonso on kova rattimies ja huippukuski. Mutta tietyt asiat karsastaa. Vähän sama kuin Rosbergin ainanen CHARLIE vinkuminen radiossa.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tarkoitan, että Alonson asema on se, että asiat triplatarkistetaan sen kohdalla ja pyllykin käydään pyyhkimässä tarvittaessa. Ja toisen kuskin ongelmat selvitetään sitten kun on aikaa jossain välissä ja vähä vasemmalla kädellä tehdään stopit yms.
Jos Alonso on omalla toiminnallaan saanut tiimin triplatarkistamaan asiat, niin siitä sulka hattuun hänelle. Ja jos Kimin asioita ei triplatarkisteta, niin hän on tehnyt jotain Alonsoa huonommin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös