#14 Fernando Alonso 2014: Oviedon ohjus uransa kovimmassa haasteessa

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6151
Heh. Kuvailusi perusteella on aivan sama onko tehty 2v sopimus irtisanomisehdolla vai 1+1v sopimus optiolla. Niinkuin onkin. Eiköhän se saa 100% toisiaan vastaamaan kun sopivasti detaljeja rukkailee. Eri asia sitten halutaanko sanoa että sopimus on 2v vai 1+1v.
Oma tiivistelmäni oli toki karrikoitu versio siitä, miten asiat voivat todellisuudessa olla. Sen verran soisi olevan sisälukutaitoa, jotta ymmärtäisi, milloin voi ottaa jokaisen sanan ja välimerkin kirjaimellisesti ja milloin ei. Joka tapauksessa ne ovat kaksi eri asiaa.

Taas luullaan, että kun käytetään yhtä termiä tai toista voi siitä vetää kaikenlaisia johtopäätöksiä. Todellisuudessa nämä sopimukset ovat monimutkaisten pykälien vyyhtejä. Osa pykälistä liittyy sopimuksen mittaan tietyin ehdoin, osa korvauksiin jne. Sitten kun asioista puhutaan julkisuuteen, yksinkertaistetaan asiaa puhumalla "irtisanomispykälistä" tai "optioista", vaikka todellisuudessa sellaista yksinkertaista ja yleispätevää kriteetien joukkoa ei ole, jonka perusteella jokin yksittäinen sopimus on yksiselitteisesti määriteltävissä jomman kumman määritelmän alle.
Sopimusten monimutkaisuus ei palvele ketään. Jos julkisuuteen sanotaan, että Vettelillä oli purkupykälä, jonka mukaan hän sai purkaa sopimuksensa viimeistään 4.10. mennessä, jos oli tietyn päivämäärän jälkeen yli 30 pts MM-kärkeä perässä, niin silloin asia on juuri niin tai sitten meille on valehdeltu. Ei siinä ole enää mitään muuta merkittävää pykälää tai epäselvyyttä asian suhteen. Optio ja irtisanomispykälä nyt eivät vaan mene sekaisin mitenkään. Eikä tää liity mitenkään siihen tälläkin foorumilla valitettavaan ilmiöön, missä tehdään kirjaimellisia tulkintoja jostain epämääräisestä käännöksestä tai referaatista poimituista kielikukkasista.
 
Viimeksi muokattu:

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6419
Kyllä taas on uusi kisavkonloppu alkanut entiseen malliin eli Kimi kyntää Alonsoon nähden, syystä taikka toisesta. Monet kuvittelivat, että kun Alonson lähtö tallista varmistuu, alkaisi Kimillä heti kulkemaan, mutta sama meno jatkuu.

Ja Kiminhän piti olla aivan spesiaali uusilla radoilla. No, Alonso taitaa sitten olla ihan yhtä spesiaali.
Jep hurjat 60 tuhannesosaa. Aika kyntämistä :D
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8981
Sijainti
Vantaa
Juu, mitälie sabotaasia ovat asentaneet Alonson autoon nyt kun tiedossa että lähtee pois...
Jos Alonso lähtee tallista pois, taatusti ei saa enää samaa dataa käyttöön. Melkein odotettavaa on, että loppukaudesta ero tasottuu tai jopa kääntyy Kimin eduksi.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3601
Sijainti
Lahti
Jos Alonso lähtee tallista pois, taatusti ei saa enää samaa dataa käyttöön. Melkein odotettavaa on, että loppukaudesta ero tasottuu tai jopa kääntyy Kimin eduksi.
Liekkö niillä varaa ryhtyä puljaamaan datan ja muiden faksien kanssa? Eikö niillä ole skaba käynnissä Villijamsseja vastaan, jossa on isot rahat kyseessä?
 

Mickey

Well-known member
Liittynyt
22.3.2000
Viestit
8105
eipä enää mitään
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6151
Ferrarilla ei ole pikkurahasta puutetta.
Ferrarin ja Santanderin alkuperäinen soppari itse asiassa olisi päättynyt tähän kauteen, mutta sitä on jatkettu jossain välissä kauden 2017 loppuun. Liekö jotain Alonso-klausuuleja siinä? Ferrarilla itse asiassa ei taida lopulta olla niin paljon rahaa kuin monet Ferrarin erikoisetuuksista tietoiset ihmiset kuvittelevat. Santanderin lähtö Alonson vanavedessä olisi varmasti niin sanotusti paska juttu.
 

DuckAvenger

Katollaan
Liittynyt
30.10.2008
Viestit
780
Ferrarin ja Santanderin alkuperäinen soppari itse asiassa olisi päättynyt tähän kauteen, mutta sitä on jatkettu jossain välissä kauden 2017 loppuun. Liekö jotain Alonso-klausuuleja siinä? Ferrarilla itse asiassa ei taida lopulta olla niin paljon rahaa kuin monet Ferrarin erikoisetuuksista tietoiset ihmiset kuvittelevat. Santanderin lähtö Alonson vanavedessä olisi varmasti niin sanotusti paska juttu.
Philip Morrisilla ja Shellillä lienee pätäkkää
 

Kaimann

Well-known member
Liittynyt
31.7.2012
Viestit
594
Sijainti
Karigasniemi
Muistaakseni Lotuskin teki kovat rekryt ennen talousongelmia. Ei Ferrari ole sen ihmeellisempi kuin muutkaan yritykset. Kyllä talousongelmat tulevat siihenkin koskettamaan.
Talousongelmia ei juuri ole kuin Oy Suomi ab:llä, muualla pukkaa kasvua ihan mukavasti
 

pikkupetteri

Well-known member
Liittynyt
8.10.2011
Viestit
195
Huomaa selvästi että ykköskuskin asema on mennyttä, varikkopysähdys oli surkea eikä eroa Kimiinkään ollut edes kahtakymmentä sekuntia.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8981
Sijainti
Vantaa
Talousongelmia ei juuri ole kuin Oy Suomi ab:llä, muualla pukkaa kasvua ihan mukavasti
Kumma kun sponsorien saanti tuntuu olevan ongelmia joka tallilla, joten jotain ongelmia talleilla on. Mitä itse olen lukenut, joka talli tuntuu säästävän ja säästävän sekä etsivän sponsoreita kuumeisesti. Jaksaako Ferrarin F1-talli pyöriä ilman suuria sponsoreita?
 
Viimeksi muokattu:

Luckyman

Well-known member
Liittynyt
18.10.2000
Viestit
825
Alonso haluaa väkisin mersu-myllyisen auton. Alonso kolmannen kerran Lotukselle. Lähempänä kuin uskotkaan...
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8300
Lotus-Petronas-Mercedes, brought to you by etelän pelastetut pankit ja Vladimir Putin. Fanipaidat tilaukseen.
 

Ratahans

Well-known member
Liittynyt
8.5.2001
Viestit
840
Alonso haluaa väkisin mersu-myllyisen auton. Alonso kolmannen kerran Lotukselle. Lähempänä kuin uskotkaan...
Eikös Alonso kertonut saavuttaneensa sellaisen aseman, että voi valita itse missä tallissa ajaa. Olis sitten valitsemassa Lotuksen? :)
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6151
Alonso kuvittelee ehkä voivansa valita tallinsa muttei sentään jo ensi kaudeksi. Välivuosikin lienee houkuttelevampi kuin kausi Lotuksella.
 

pikkupetteri

Well-known member
Liittynyt
8.10.2011
Viestit
195
Eipä se Kimilläkään niin huonosti mennyt vaikka 2011 auto olikin epäonnistunut, kuten nykyinen 2014. Mersu ensi kaudeksi niin saatetaan taas olla korkealla, tuskin sitä moottorisoppariakaan olisi tullut jos talousasiat olisivat niin perseellään lotarilla kuin moni ajattelee.

Silti vähän epäilen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Eipä se Kimilläkään niin huonosti mennyt vaikka 2011 auto olikin epäonnistunut, kuten nykyinen 2014. Mersu ensi kaudeksi niin saatetaan taas olla korkealla, tuskin sitä moottorisoppariakaan olisi tullut jos talousasiat olisivat niin perseellään lotarilla kuin moni ajattelee.

Silti vähän epäilen.
Osa Lotuksen veloista perustui ja perustuu edelleen pääomasta irti oleviin osake, debentuuri tai muunlaiseen taloushyödykkeseen. Talousasiat ovat kuitenkin kaikkiaan varsin huonosti etenkin kun sijoitukset ovat pudonneet. Puhut ilmeisesti myös kaudesta 2013? Koska kaudella 2011 ei Kimi ollut ja Kimiä varten käytännössä Lotus meni tuolloin kahville loppukaudella ja käytännössä tuhosi Petrovin ja Sennan maineet. Joskin myöhemmin Senna pahensi tilannettaan itse, mutta Petrovin osalta ei muita vaihtoehtoja ei tullut hätään.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös