Revolt
Lead Singer
- Liittynyt
- 19.1.2007
- Viestit
- 3395
Olennaista on miettiä, että mitkä tekijät erottavat ykköset alemmista formulaluokista ja siten jollain tavalla ehdottomasti vaatisivat pitkää kokemusta.
Autot eivät ole enää fyysisesti niin haastavia, etteikö niitä pystyisi kuka tahansa junnuformulakuski hanskaamaan kohtuullisella harjoittelulla.
Tekninen puoli taas on mielestäni myös hyvin opittavissa 17-vuotiaalle siinä missä vanhemmallekin. Joskus tämäkin saattaa tosin mennä niin, että vanhan koiran on vaikeampi oppia uusia temppuja. Nuoren mieli on kuin pesusieni, se imee huomattavasti tehokkaammin uutta. Siten jos taustajoukot ja talli osaavat oikealla tavalla "kouluttaa" ja tukea nuorta, saattaa tämä omaksua tarvittavat tekniset taidot ja tiedot ihan uskomattoman nopeasti ja heti ns. oikein. Vanhoilla kuskeilla voi olla päässä jotain sellaisia pinttymiä menneiltä vuosilta, että uudet asiat jollain tavalla sotivat niitä vastaan ja ääritilanteissa logiikka ei sitten ihan toimikaan.
Kisatilanteet eivät nekään ole lopulta sinänsä erilaisia, vastus vain on tasokkaampaa. Nuori kuski on toki todennäköisesti hätäisempi ja impulsiivisempi, mutta ei sekään mikään annettu fakta ole. Nuori kuski voi olla hyvin harkitseva ja kylmäpäinen ja toisaalta kokenut kuski liikkuva kolaririski (esim. Maldonado).
Sitten yksi asia on kovat paineet. Ykkösissä ollaan ihan erilailla vastuussa sidosryhmille jne. tuloksista, mutta paineiden sietokin on kovin henkilökohtaista ja toki kokemuksella voi olla sen kanssa jotain tekemistä, on se myös hyvin paljon ihmisellä sisäänrakennettu ominaisuus. Paineiden hallinnassa myös tallilla on iso rooli ja he voivat etenkin RB:n tapauksessa melko helposti kontrolloida ainakin tiettyjä elementtejä kuskin ympärillä.
Kokonaisuuden hahmottaminen sitten on ehkä se selkein asia, jota nuorella kuskilla ei oikein kovin helposti voi olla. Perspektiiviä saa vain kokemuksen kautta ja vasta silloin osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärtää niiden väliset syy-seuraussuhteet paremmin. Hyvä esimerkki on vaikkapa Alonso, joka varsin onnistuneesti tietää useimmiten milloin hyökätä aggressiivisesti ja milloin rauhoittaa tilanne ja olla kärsivällinen. Nuoret eivät ihan fysiologisista syistä lähtien kykene niin helposti irtaantumaan yksittäisestä tilanteesta vaan toimivat enemmän impulsiivisesti. Siksi nuoren kuskin päässä yksittäinen ohitustilanne saattaa muodostua suhteettoman suureksi merkitykseltään kun taas kokeneempi ymmärtää, että joskus kannattaa vain päästää takana-ajava helposti ohi.
Yleisesti ottaen minusta tuntuu, että monet tahot haluavat jotenkin itseisarvollisesti korostaa ykkösten vaativuutta ja kokemuksen merkitystä ja vaikuttaakin, että tavoitteena on ylläpitää ykkösten ns. prestiisiä. Koska onhan se ihan fakta, että väkisin se vie tiettyä gloriaa pois "autourheilun kuninkuusluokalta" jos siellä voikin pärjätä pelkällä ajamisen lahjalla. Tosiasioiden valossa kuitenkaan en näe niin hirveän montaa seikkaa, jotka aivan ehdottomasti vaatisivat pitkää kokemusta.