#44 Lewis Hamilton - Kolmas peräkkäinen titteli?

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Mercedeksellä on ollut vähän vaikeampina kahtena vuotena omat erikoisuutensa mitä kuskikaksikkoon tulee.

Toissa kaudella tallin ainoa paalupaikkamies oli George Russell Hungaroringille ja tallin ainoa voittaja olisi ollut Lewis Hamilton ennen sitten voiton luovuttamista Russellin nimiin Interlagosissa.

Toissa kaudella näillä näkymin siis ja mielestäni eräällä tavalla ellen nyt aivan väärin ole laskenut tai kerrankin unohtanut jotakin tuoreemmalta ajalta niin Hamilton ensi kertaa urallaan jäi siis ei vain voitotta vaan myös paalupaikatta.

Viime kaudella tallin ainoa paalupaikkamies oli Lewis Hamilton Hungaroringille ja se kausi oli vaatimattomampi kausi tavallaan Hamiltonille toisin kuin jossain määrin vaikeuksia hyvin täynnä ollut toissa kausi sinänsä.

Viime kaudella tallin ainoa voittaja olisi ollut George Russell ennen kuin meni sitten kolaroimaan Singaporessa itsensä ulos kisasta ennen ruutulippua.

Täten talli jäi ilman voittoa mitenkään kun Hamiltonilla tavallaan toissa kauteen nähden paremmista suorituksista häneltä jäi voitto mitenkään kaudelta puuttumaan.

Viime kauden Hungaroring on Hamiltonista puhuen myös hänen tuorein paalupaikkansa.

Vielä on kisoja jäljellä tänä vuonna, mutta saakin sitten arvuutella Hamiltonin mahdollisen paalupaikattomuuden jatkumista.

Vaihtoehtoisesti Hamilton voi vielä hyvinkin toki rikkoa paalupaikattomuuden putkensa, mutta ei ole helppo tehtävä se toteuttaa.
 

choyothe

Well-known member
Liittynyt
28.9.2013
Viestit
536
Hyvin kuvastaa Hamiltonin uraa, että kisassa, jossa hän omien sanojen mukaan ajoi uransa huonoimmalla autolla, hänen tallikaverinsa oli tilanteessa, jossa ilman ulkopuolisia tekijöitä hänellä olisi ollut mahdollisuus voittaa.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Hamilton on aina itkenyt ja mourunnut, kun asiat eivät mene täysin hänen toiveidensa ja odotustensa mukaisesti. Miestä vaan ottaa päähän, kun Zoorgen dataa ei enää avata hänelle ja autoa joutuu säätämään yksin. Pimeät illat menevät suihkukoneen baaritiskillä ikävää elämää surkutellessa.
 
Liittynyt
1.3.2024
Viestit
16
Hyvin kuvastaa Hamiltonin uraa, että kisassa, jossa hän omien sanojen mukaan ajoi uransa huonoimmalla autolla, hänen tallikaverinsa oli tilanteessa, jossa ilman ulkopuolisia tekijöitä hänellä olisi ollut mahdollisuus voittaa.
Tottunut ajamaan ylivoimaisella autolla, alemman keskikastin tallikaverilla. Nyt kun ei ole enään kaksi sekuntia muita nopeampi auto eikä maailman hitain Valtteri tallitoverina niin taso näkyy. Samanlailla kun esim 2007 ja 2021 tiukassa taisteluissa sortui Strollimaisiin virheisiin.


Mutta hienon uran on päässyt ajamaan ja voittanut kumminkin kuusi (en laske lajin hävettävintä maailmanmestaruutta 2008 mukaan, joka ratkesi Hamiltonille vain koska mainehaittaa pelättiin) maailmanmestaruutta, vaikka taidot gridin keskikastissa aina ollut.
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
970
Saas nähä palaako Hamilton mestaruustaisteluun Ferrarilla ens vuonna??
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Hamilton pokkaa tittelin ensi kaudella. Ferrarin kaikkien aikojen autonmyyjän tittelin ja kassa laulaa hoosiannaa. Leclerc hoitaa ratahommat.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3665
Saas nähä palaako Hamilton mestaruustaisteluun Ferrarilla ens vuonna??
Ensi vuonna Hamilton on elementissään hyvänä kakkoskuskina Ferrarilla. Tosin sellainen heillä oli jo Sainzissa, mutta markkinointi edellä mennään, nykyään pitää mainoksissa olla tumma mies että kauppa käy.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Hyvin kuvastaa Hamiltonin uraa, että kisassa, jossa hän omien sanojen mukaan ajoi uransa huonoimmalla autolla, hänen tallikaverinsa oli tilanteessa, jossa ilman ulkopuolisia tekijöitä hänellä olisi ollut mahdollisuus voittaa.
Ennen oli joka kisassa "best fans" ja nykyään "worst car".
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Hamilton on aina itkenyt ja mourunnut, kun asiat eivät mene täysin hänen toiveidensa ja odotustensa mukaisesti. Miestä vaan ottaa päähän, kun Zoorgen dataa ei enää avata hänelle ja autoa joutuu säätämään yksin. Pimeät illat menevät suihkukoneen baaritiskillä ikävää elämää surkutellessa.
Zoorgen data olisi kuin Ladan kärkivälinmitta Tesla-autoilijoille.
Hämis ajaa 2025 palikoita sisään.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Mikäs järki siinä olisi esitellä 2025 palikat Hamiltonille Russelin sijaan?
Koska ne päivitykset eivät toimineet, kuten simulaatiossa oli. Russell ajaa Silverstone päivityksellä. Hämis on itse siihen suostunut. Shovlin vahvistanut tämän. Enemmänkin kyseessä on asetusten hakua, kuin kokonaisten päivitysosien.
”After three big crashes over recent race weekends, the team is short on spare parts. Although it has no concern about breaking the cost cap, it will not be bringing fresh upgrades to any of the final races.

Instead, it is hoping to experiment with the car with an eye on 2025, when Andrea Kimi Antonelli will partner with George Russell.

"It is certainly a good opportunity for us to do a bit more experimentation in the race weekends, but the key thing for us is making sure we have done the important bits of learning before the 2025 season," explained trackside engineering chief Andrew Shovlin.

"We are not bringing any more major updates to the car. It might be that we have some test items, some small bits of bodywork that we are looking at, but this would be very much in the context of learning for the future.

"There will be lots of opportunity to do set up work, lots of opportunity to use the two cars to compare different approaches and hopefully over the next few races, we can just add to the learning we have already made during this season."
 
Viimeksi muokattu:

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Paitsi, että Ham ainakin kahdessa kisassa pyytänyt vaihtoa tai vanhempaa päivityspakettia. Myös yrittänyt pyytää aika-ajon jälkeen autoa parempiin säätöihin, eikä ole sopinut sekään, vaikka valmiiksi ollut häntäpäässä.

Toki se on tallille hyvinkin hyödyllistä katsoa, että miten ensivuoden osat toimivat ja saa siitä äärettömän hyödyllistä dataa, mutta tämän vuoden auto on aivan eri konseptilla niin se ei toimi näillä nähtävästi lainkaan yhteen.
Georgekin sanoi mahdollisesta vaihdosta Hamin versioon, että "No way, its gonna happen". Toki ymmärtää senkin puolesta, että kolautti pari kertaa ks version seinäänkin

https://www.gpblog.com/en/news/307412/lewis-hamilton-made-george-russell-generous-offer-for-f1-race-in-austin.html

Ainakin se meno oli aikamoista, kun auto ei käänny, vaan pomppii niin paljon, että edes kaasua ei saanut avattua normaalisti. Se näytti niin vaikealta, että olin varman, että jää kierroksella lähes kaikille.

Nyt, kun uhkasi lopettaa, niin Mesellä ihmetellään, että mikäs nyt, En ihmettelisi jos lähtee ja itse varmaan lähtisin, jos sopimus vaan antaisi siihen mahdollisuuden. Sen verran tehty kausi hankalaksi.

https://www.dailymail.co.uk/sport/formulaone/article-14042617/Mercedes-Lewis-Hamilton-quit-F1-Ferrari.html
 
Viimeksi muokattu:

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Kyllä tuskaisalta näytti ajo kaikin puolin, ei ollenkaan luontaista Hamiltonia. Normaalisti tuollaisella kelillä olisi varmasti lähellä Russelin vauhtia, molemmat kun ok sadekelin kuskeja ovat.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Jokuhan siellä oli valtavan pahasti pielessä koko viikonlopun. Ei yhtään takana pitoa, valtava aliohjaus ja raju pompotus. Varmaan kauden koko gridin heikoin auto tänä vuonna missään vaiheessa. Jopa Red Bulln työntekijät sanoneet Meselle asiasta, mutta tallihan oli aivan tyytyväinen, eikä halunnut muuttaa mitään autosta.

https://www.f1oversteer.com/news/red-bull-employee-tells-mercedes-their-car-is-a-fool-after-watching-lewis-hamilton-onboard-footage/

Muutenkin auto aiheuttanut ihmetystä. Russell on myös saanut uutta osaa autoonsa.
Mercedes has been doing something ‘very unusual’ with Hamilton’s car this season.
https://www.f1oversteer.com/news/james-allen-says-mercedes-have-been-doing-something-very-unusual-with-lewis-hamilton-this-season/
https://www.f1oversteer.com/news/karun-chandhok-spotted-something-awful-on-lewis-hamiltons-onboard-camera-during-sao-paulo-grand-prix/


Nyt kun mennyt melkein viikko Brasiliasta Mesekin huomasi, että autossa ei ole ollut yhtään pitoa, vaikka kaikki muut näki sen heti perjantaina. Tietysti sillä, että kuski uhkasi lähteä ja auto on alkanut aiheuttamaan julkista polemiikkia, yleensä äärettömän konservatiivisessa lajissa, voi olla jotain osuutta asiaan.
Now, it is fair to say Lewis was struggling predominantly with a lack of rear grip. If we look at how he had set up his car, it is not obvious where that was coming from.

https://www.crash.net/f1/news/1059902/1/not-obvious-mercedes-investigate-lewis-hamiltons-brazil-setup-woes
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3665
Koska ne päivitykset eivät toimineet, kuten simulaatiossa oli. Russell ajaa Silverstone päivityksellä. Hämis on itse siihen suostunut. Shovlin vahvistanut tämän. Enemmänkin kyseessä on asetusten hakua, kuin kokonaisten päivitysosien.
Siis Hämistä ajatetaan ihan eri autolla kuin Russelia? Sama kuin Red Bullilla Pereziä ja sitten ihmetellään kun ei kulje?
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4389
Siis Hämistä ajatetaan ihan eri autolla kuin Russelia? Sama kuin Red Bullilla Pereziä ja sitten ihmetellään kun ei kulje?

Kultainen lanka edelleen hukassa, ei ymmärretä vieläkään mikä vaikuttaa mihinkin. Välillä kulkee niin perkeleesti ja seuraavassa kisassa "samoilla palikoilla" ollaan keskikastissa ymmärtämättä syytä...
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Siis Hämistä ajatetaan ihan eri autolla kuin Russelia? Sama kuin Red Bullilla Pereziä ja sitten ihmetellään kun ei kulje?
Jeps. Tosin en ole lukenut että Perez ajaisi -25 testiä, kuten Mersu on julkisesti ilmoittanut Shovlinin suulla.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Sitten kun Perezille annetaan A-luokan auto niin se menee liian lujaa, ollaan seinissä ja kasetti solmussa.
Sepä. Kovin pitää olla erilainen kuin Maxilla. Ja Maxin voittojen myötä ei se nyt huonompi ole kuin Checolle spexattu auto. Perusnopeudeltaan.
Ei muuten Alonsokaan olisi varmaan ihan kotona Maxille speksatulla autolla.
 
Ylös