#44 Lewis Hamilton - Kolmas peräkkäinen titteli?

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3666
Nyt olis Hamiltonilla elämänsä mahdollisuus siirtyä Red Bullille ensi kaudeksi Verstappenin tallitoveriksi tavoittelemaan kahdeksatta mestaruutta. Perez kyllä lähtisi pois Hamiltonin tieltä aivan varmasti. Hamiltonin pitäisi alkaa nyt puhumaan, että hän haluaa siirtyä juuri Red Bullille ja kertoa samalla, ettei halua jatkaa Mersulla. Hamiltonin status on sitä luokkaa, että pääsee mihin tahansa talliin halutessaan.
Eipä Hamiltonikaan enää ihan minne tahansa kävele, jos on tallikaverilleen häviävä jäähdyttelijä, joka valittaa epäsopivasta autosta. Tai ehkä kakkoskuskiksi voisi päästä hyvällä palkalla. Eiköhän Max hoitelisi Hamiltonin helposti, ja Hamilton tietää sen itsekin.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Taitaa Hamiltonin ura olla jo paketissa, jos mies ei oikeasti enää osaa ajaa autoa. Eipä ole vielä kertaakaan 15 vuoden aikana tarvinnut miehen turvautua tuollaiseen selitykseen hävittyään tallikaverilleen. Jos Hamiltonkin on muutamaa heikompaa autoa ajanut aiemmin urallaan, niin ei hän silloinkaan ole ollut ottamassa rumasti pataan tallikaveriltaan. Auto kuin auto, niin Hamilton on osannut ajaa sitä.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4272
Olisi ehkä Hamiltonin kannattanut lopettaa siihen Abu Dhabin kisaan 2021. Olisi voinut vetäytyä "moraalisena" voittajana, vaikka Verstappenista mestari tehtiin Masin toimesta.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Taitaa Hamiltonin ura olla jo paketissa, jos mies ei oikeasti enää osaa ajaa autoa. Eipä ole vielä kertaakaan 15 vuoden aikana tarvinnut miehen turvautua tuollaiseen selitykseen hävittyään tallikaverilleen.
Siis tuossahan se nimenomaan sanoi, että autossa olisi kyytiä ja itse ei vaan sitä saa irti. Eikö tuo nyt nimenomaan ole selityksiin turvautumisen vastakohta?
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3666
Olisi ehkä Hamiltonin kannattanut lopettaa siihen Abu Dhabin kisaan 2021. Olisi voinut vetäytyä "moraalisena" voittajana, vaikka Verstappenista mestari tehtiin Masin toimesta.
Ihan oikein että Hamilton hävisi sen mestaruuden, kun 2008 voitti vaikka veti Kimin perään Kanadassa 😂
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Jopas ollaan paketoimassa uraa yksien penkin alle menneiden aika-ajojen jälkeen.

Eikä Ham nyt ei ole muutenkaan ollut usein kovin sinut kauden alussa auton kanssa, mutta jos vertaa vaikka edellistä kisaa, niin ei nyt voi sanoa huonosti menneen, kun tallikaveri on mittarina.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Mä olin kanssa iloinen, että Hannu Hanhella ei ollu tuurit kohdillaan enää 2021.
Eipä siinä ollut tuurilla mitään tekemistä asian kanssa, kun Michael Masi olisi joka tapauksessa pelannut Hamiltonin pois pelistä, olisipa Hamilton tehnyt minkä ratkaisun tahansa.
 
choyothe

Well-known member
Liittynyt
28.9.2013
Viestit
536
Eipä siinä ollut tuurilla mitään tekemistä asian kanssa, kun Michael Masi olisi joka tapauksessa pelannut Hamiltonin pois pelistä, olisipa Hamilton tehnyt minkä ratkaisun tahansa.
Masihan oli Hamiltonin suurimpia apureita sinä vuonna, heppu teki koko kauden ajan kaikkensa kompensoidakseen Hamiltonin heikkouden, ei vaan lopussa kyennyt tekemään viimeistä ja suurinta palvelusta koska tiesi sen olevan väärin.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Hamiltonin kädenjälki pitäisi näkyä tässä autossa, mutta niin on taas palikat sekaisin. Taitaa goat olla lähinnä ylivoimaisten autojen prinssi, heti kun työpaikasta tulee työmaa niin on tallikaverit paremmin jyvällä. Ei muuta kuin sorvaamaan sitä 70 millin sopparia. Pitäisiköhän Alonson kanssa vaihtaa paikkaa niin tulisi autonkehittämisestä jotain ja auto istuisi edes omaan räpylään.
 
Hamiltonilla ei ole aikaa moisiin turhuuksiin, hän mieluummin tykkää heittää tallinsa auton alle (mikä on jo tapahtunut pariin otteeseen tällä kaudella) jos he eivät kykene antaa hänelle ylivoimaista kalustoa, mihin hän on etuoikeutettu.
 
Hamilton on mielestään oikeutettu parhaaseen autoon, koska se edistää diversiteettiä ja uusia mahdollisuuksia syrjityille.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Se on taas se aika vuodesta kun Hamilton "uhrautuu" testaamaan radikaaleja ratkaisuja, joten kädet on pesty jos tulee Russelilta käkättimeen jolle auto istuu paremmin.
Äläs nyt viitti "uhrautua" olemaan taas "marttyyri". Hamilton ajettu pakkorakoon. Jos auto ei ole mieluisa, niin pakkohan jotain ratkaisuja on tehdä. Meinaatko, että heidän pitäisi vain jäädä tuleen makaamaan ja ihmetellä kun ei kulje ja toivoa samalla Russelille edes tuuripodiumia? Voihan tässä käydä taas kuten viime vuonna ja kesällä asiat on saatu kuntoon ja neidit tyytyväiseksi molemmissa autoissa. Tai sitten ei...
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Äläs nyt viitti "uhrautua" olemaan taas "marttyyri". Hamilton ajettu pakkorakoon. Jos auto ei ole mieluisa, niin pakkohan jotain ratkaisuja on tehdä. Meinaatko, että heidän pitäisi vain jäädä tuleen makaamaan ja ihmetellä kun ei kulje ja toivoa samalla Russelille edes tuuripodiumia? Voihan tässä käydä taas kuten viime vuonna ja kesällä asiat on saatu kuntoon ja neidit tyytyväiseksi molemmissa autoissa. Tai sitten ei...
Hamilton ajettu pakkorakoon? Samassa pakkoraossa oli vuosi sitten kehittämässä autoa mieleisekseen, kun ei silloinkaan istunut auto käteen, eikö nyt pitäisi nauttia sen tuottamista hedelmistä? Mutta ei kuulemma kuunneltu ja taas ollaan menossa samalla kaavalla. Tälläkään kaudella Mersun kuskeja ei voida vertailla koska auto ei ole istunut Hamiltonin räpylään.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13782
Vaikeuksilla vs Russell ne osakkeet jo laskeneet ainakin minun silmissäni. Vaikka Hamiltonista pidänkin vrt vaikka Max tai Charles.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3666
Aika huikean pitkä ura Hamiltonilla ollut jo. Seitsemästoista kausi ykkösissä, ja hyvä jos puoli kymmenystä häviää tallikaverilleen kierroksella.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4272
Aika huikean pitkä ura Hamiltonilla ollut jo. Seitsemästoista kausi ykkösissä, ja hyvä jos puoli kymmenystä häviää tallikaverilleen kierroksella.
Pitkä ura, mutta ei uran pituudessa vedä vielä vertoja Alonsolle, tai ei edes Räikköselle.
 
Ylös