#7 Kimi Räikkönen 2014: Back in Maranello

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FW08
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Räikkönen oli heti vaikeuksissa Alonson käsittelyssä. Auto on täysin Fernandon luomus ja rakennettu ykköskuskia varten. Toivottavasti Räikkönen pystyy haastamaan keskikastia ja erikoisimmissa kisoissa kärkikastia. Sen tuen Fernando tarvitsee MM-taistelussa Mersuja vastaan.

sieltä ku vähä analyysiä tulee parin reenin perusteella...
 
Näillä otteilla Bianchi ja Kimi vaihtavat paikkojaan ennen kauden puoliväliä.
 
Aussikanava kertoi vielä aamuneljältä, että Kimi olisi ollut punnituksessa 4kg Alonsoa kevyempi. Vai oliko se paunaa. Vai korvassa vaikkua.
Kyllähän se on ulospäin selvää että Alonso on Kimiä raskasrakenteisempi. Kimillä on välillä vähän pöhöä mutta Alonsoa pienempään painoon pitäis pystyä.
 
Ei kulje kuin pitäisi. Kimi on edelleen kärsinyt etupään ongelmista ja valitellut Pirellin renkaiden sopimattomuutta. :(

Kyl tää kausi oli Kimin osalta nyt tässä. Mä olen jo koko päivän otsa hiessä tunkenut oksasilppuria vesihanaan, koska en urbaanina asukkina omista kirvestä ja kaivoa.
 
Noh, aamulla se nähdään, ei enää pitkä aika.

Kuten aiemmin mainitsin, ilman mitään trollaamista, että turha odotella tässä kisassa Kimin pieksevän Alonson normiolosuhteissa. Toki kisassa voi sattua mitä tahansa, mutta íhme saa tapahtua, jos Kimi pääsee lähtöruudukossa Alonson edeltä starttaamaan. Katsoo vain tuota incar cameran comparison -pätkää Ferrareista, niin tuollaista eroa ei parilla harjoitussessiolla korjata. Malesiassa kisa uusi, mutta jos oltaisiin edes top 5 niin se ei ole huono alku.

Joo tiedetään, ei hajua paljon herroilla on ollut löpöä tankissa jne.jne blaablaa, ja toivonkin olevani täysin väärässä (tosin tuota eroa ajamisessa em. ei kuitenkaan täysin selitä). Jos olen niin otan ryypyn Kimin kunniaksi. Vaikka en olisikaan niin otan silti :thumbup:

Johan se Kimi itsekin sen sanoi, että illalla riittää töitä, kun Alonso taas ilmoitti ettei ongelmia ole. Realiteetit kehiin, vaikka toivoisinkin Kimin ajavan joka kisassa voittoon.
 
Onhan se niin, että viikonloppu alkoi Räikkösen kannalta heikosti - vaihdeongelmasta lähtien. Tiedä sitten, paljonkon bensiiniä oli, miten se tekninen ongelma vaikutti asiaan jne. mutta jos pitkissä vedoissa jää kaksi sekuntia per kierros ja nopealla kierroksellakin 0.8 sekuntia, aikaero on pienen elämän pituinen eikä sitä kovin helposti korjata.

Katsotaan nyt aika-ajot ja kisa, mutta tänä viikonloppuna Räikkönen tuskin saa asioitaan kovinkaan hyvään kuntoon. Malesiassa sitten seuraavan kerran kaikki mahdollisuudet, elleivät kaikki auto-ongelmat korjaannu kuin taikaiskusta tässä yön yli.
Kyllä juhlat pistetään pystyyn, mikäli Räikkönen saa hommat kuntoon ja pääsee Alonson vauhtiin (ilman viimeksi mainitun teknisiä ongelmia tai vastaavaa), mutta mikäli ei, niin jospa Malesiassa saisivat homman hoidettua.
 
Viimeksi muokattu:
Samat puheet oli täällä toissa kaudella, kun Grosjeanin piti päihittää Kimi mennen tullen. No, päihitti monesti aika-ajoissa, mutta kisassa Kimi keräsi aina suurimman pistepotin. Voipi olla, että Alonso yliarvioi erinomaisuutensa ja ajaa päin Hämäläistä 1. mutkassa. Paineet kasvaa Malesiassa ja Kiinassa, jossa jälleen etusiipiä särkyy ja panostus siirtyy Kimiin :p
 
Tuolla oli video Räikkösen ja Alonson ajamisesta. Räikkösen ajo oli hirveää katsottavaa.

Niin? Eikö se nyt silloin tarkoita sitä, että on ongelmia ja ongelmiin etsitään ja löydetään ratkaisut.

Vai pitääkö Kimin lyödä heti hanskat tiskiin ja lähteä kotiin ryyppäämään? Luovuttaminen ei taida kuulua Kimin luonteenpiirteisiin.
 
Räikkösen maine nopeana ja varmana kuskina laitetaan tällä kaudella todella mittariin. Ensimmäistä kertaa tallikaverina on todistetusti tekijämies eikä Räikkönen ole automaattisesti ykköskuski. Tallikavereina on aina ollut kakkoskorin kuskeja eikä aina heitäkään vastaan ole tulokset ollut kummoisia. Massalta ja Grosjeanilta tuli heti pataan, kun talli kohteli kuskeja tasavertaisesti. Todennäköisesti Ferrarilla tulee vielä Massaa ikävä.
 
Massaa tulee varmasti ikävä. Ajoihan hän Alonson tallikaverina 0 voittoa ja 7 palkintopallisijaa. Vuosina 2011-2013 tosin vain kahdesti pallilla. Samaan aikaan Alonso ajanut yli neljäkymmentä kertaa kolmen joukkoon ja voittojakin on 11.

Mistäs muuten Hampun Kimi-viha johtuu? Vai onko vaan kiva olla kova internetkapinallinen?
 
Tällä kaudella onkin sitten ihan paljon selvempää kuin aiemmin. Ensin talvitestit ja sitten ensimmäiset harjoitukset ratkaisevat jo kerralla kaiken niin selvästi, että turha kai sen kummempia enää ajellakaan :tongue:
 
Aikansa ku jauhaa, nii alkaa agendasta banaaanisaarilomat paukkuun.

Mikä tätä foorumia vaivaa :(

Mutta vakavasti, onhan tuo erittäin ikävää nähdä Kimin ajamisen olevan noinkin vaikeaa ja varsinkin kun katsoo noita pitkiä vetoja niin :thumbdown
 
Auton etupää on jälleen Kimin ongelma ja kuten on nähty ei sitä yleensä saada korjattua koko kauden aikana. Todennäköisesti Alonso murskaa aika-ajoissa Kimin tyyliin 6 - 13. Kisoissa Alonso ei ole myöskään mikään crashjean joten kakkosviulu odottaa.
 
Kyllä piti, ei tässä Räikkösen siirrossa ole minun mielestä vieläkään mitään järkeä. Alonso saa ensi kaudella Räikkösen näyttämään onnettomalta räpeltäjältä. Tämän saa ottaa talteen ja nostaa vaikka vuoden päästä.

En vaan pidä Räikköstä lähellekään Alonson, Vettelin tai Hamiltonin tasoisena kuskina joten mieluummin olisin nähnyt Räikkösen ajavan "omassa" tallissaan Lotuksella.

Räikkösen tallikaverit on aina olleet enemmän tai vähemmän hitaita vässyköitä. Tällä kertaa tuli haukattua vähän liian iso pala purtavaksi.

Loistavaa ajoa taas ranskalaiselta. Kaiken kruunasi Räikkösen alistaminen kaukaa lähtöruudukosta. Mahtavaa nähdä mihin tämä kuski pystyy, kun molemmat kuskit saavat tasavertaisen kohtelun tallilta.

Räikkönen oli heti vaikeuksissa Alonson käsittelyssä. Auto on täysin Fernandon luomus ja rakennettu ykköskuskia varten. Toivottavasti Räikkönen pystyy haastamaan keskikastia ja erikoisimmissa kisoissa kärkikastia. Sen tuen Fernando tarvitsee MM-taistelussa Mersuja vastaan.

--- Räikkönen - Tulee huomaamaan, ettei pysy Fernandon kyydissä. Laiska testaaja, laista auton kehittäjä, ei voita tiimiä puolelleen

Räikkösen maine nopeana ja varmana kuskina laitetaan tällä kaudella todella mittariin. Ensimmäistä kertaa tallikaverina on todistetusti tekijämies eikä Räikkönen ole automaattisesti ykköskuski. Tallikavereina on aina ollut kakkoskorin kuskeja eikä aina heitäkään vastaan ole tulokset ollut kummoisia. Massalta ja Grosjeanilta tuli heti pataan, kun talli kohteli kuskeja tasavertaisesti. Todennäköisesti Ferrarilla tulee vielä Massaa ikävä.

Ilmeisesti tämä ei ole sitten agendapostaamista.
 
Eijj jumalaut. Onneksi minkään valtakunnan keskustelupalstat eivät vaikuta siihen, mitä radalla ja pilttuissa tapahtuu.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös