#7 Kimi Räikkönen 2015: Pohjalta pääsee vain ylöspäin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Noista radiokeskusteluista ja tallien mm-pistetilanteesta voi tietty vetää sellaisenkin johtopäätöksen että kyseessä oli ennalta valittu taktiikka jos ko. tilanteeseen kisassa joudutaan. Eli radioviesti oli Kimille käsky ajaa Valtterin ohi hinnalla millä hyvänsä. Siksi tallin johtoa myöden Kimin ajoa on kehuttu ja hehkutettu...

Tai vaikkapa tahallaan kolaroimaan? ;)
 
Kyllä se on niin että molemmat saa katsoo peiliin!

Kimi oli hieman yli optomistinen... Vale sais opetella katsoo peileihin.
 
Porukka tuomitsee sukellukseksi kun toinen joutuu jarruttamaan huonommilla renkailla aikaisemmin. ;)
 
Häkkiseltä kysyttiin jossain haastiksessa, että puhuvatko Kimi ja Valtteri enää toisilleen. Mitä helvetin väliä? Vaikka ovatkin suomalaisia kummatkin, niin miksi heidän pitäisi tulla toimeen? Kimi muuten sai perseilyllään yhden positiivisen jutun aikaan. Vale tästä eteenpäin väistää. Saikos muuten Hulkenberg rankkua, kun pilasi kahden kuskin kisan?
 
Kyllä Kimi sen virheen teki. Tuskin tuomarit olisivat sakottaneet tai suurin osa asiantuntijoista lytännyt Kimin. Kimillä oli viime viikonloppuna jälleen huono kisa useine virheineen, mutta eipä Kimi tuollaisia syöksyjä tee useasti. Kimi on kolariherkkyyden suhteen Alonson ja Vettelin kanssa kärkiluokkaa, mutta kolareita sattuu tekevälle. En vaan ymmärrä miksi jotkut yrittävät tehdä tuosta Kimistä uhria kun isäntä tulee jarrut savuten Bottaksen päälle.

Oma veikkaus on, että Ferrarin painostus muurilta kostaantui ja ote herppaantui. Räikköselle on tullut kovat paineet menestymisen suhteen kun ei pysnyt lähellekään Vettelin vauhdissa ja valitti ihme asioista. Ihmeellistä, että Kimi väittää ajavansa hyvää autoa, mutta ajo on mitä on.

Voisiko millään olla mahdollista, että yrittäessään päästä Bottaksesta ohi Kimi huomasi tämän kääntävän eteen ja välttyäkseen kolarilta polkaisi jarrun pohjaan jolloin tuloksena oli lukkojarrutus.
 
Aluksi ajattelin, että kolari meni pääosin Räikkösen piikkiin. Nyt alkaisin siirtämään enemmän vastuuta myös Bottakselle. Räikkönen ei ajanut yhtään ylikovaa kyseiseen mutkaan. Sen sijaan tämän videon perusteella Bottas vaikuttaa ajavan todella rauhallisesti kolarimutkassa viimeisellä kierroksella kun vertaa sitä kierroksen 45 ajoon. https://vid.me/jeb2

Räikkönen jarrutti viimeisellä kierroksella (kierros 53) hieman myöhemmin ja kovemmasta vauhdista kuin kierroksella 47. Kierroksella 47 pitää ottaa huomioon, että Räikkönen oli juuri käynyt ulkona radalla Ricciardon ohitusyrityksen aikana.
AbVIYnx.jpg


WdylIt6.jpg


Kierroksella 47 Räikkönen kuitenkin lähestyi mutkaa kovemmalla vauhdilla (149 kmh) kuin kierroksella 53 (139 kmh)
1RHH1Od.jpg


1rf0Bhv.jpg


Juuri ennen osumaa Bottakseen Räikkösen vauhti oli vain 116 kmh, kun se kierroksella 47 oli ollut myöhemmässä kohtaa mutkaa 135 kmh. En usko, että Räikkönen olisi millään ajanut mutkaa pitkäsi vaikka ajolinja oli jyrkempi mitä normaalisti. Bottas ajoi ylivarovaisesti ja se antoi Räikköselli tilaisuuden ohittaa, Bottas ei kuitenkaan huomannut Kimin yritystä.

2zBhKgB.jpg

zAfdD3W.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Savujarruhan johtui ainoastaan siitä, että Kimi huomasi Bottaksen tulevan päälle, ei liian kovasta vauhdista. Vikasta kuvasta huomaa vielä miten kimillä on ratti tappiin käännettynä. Ei auttanut kun ei ollut tilaa.

Tuomarilinja muutenkaan ei ole aina tasapuolista. Singaporessa Hulkenberg sai rangaistuksen vaikka oli edellä eikä huomannut Massaa joka tunki varikolta sisäpuolelle. Monacossa Ricciardon töytäisy oli ihan samanlainen mutta rangaistusta ei tullut koska Kimin auto ei vaurioitunut/osunut seinään. Eikös Monacossa Alonso saanut rangaistuksen juuri tuollaisesta tilanteesta? En vaan muista kehen osui. Jonkinlainen yhtenäinen linja vastaavanlaisiin tilainteisiin pitäisi saada huolimatta siitä vaurioituuko/ajatuuko ulos radalta jompikumpi auto.
 
Hyvä analyysi. Kun löytyis vielä Bottaksen autosta sama.

Tässä linkaamassani videossa ei näy Bottaksen nopeutta viimeisellä kierroksella https://vid.me/jeb2 . Kuitenkin vaikuttaisi sille kun kuuntelee moottorin ääntä, että Valtteri löysäilee mutkassa selvästi enemmän viimeisellä kierroksella mitä kierroksella 45. Viimeisellä kierroksella moottorin ääni kuulostaa ikään kuin Bottas antaisi liukua pitkään 'tyhjäkäynnillä'. Jos tolla tavalla himmailee niin se saa näyttämään Räikkösen ohitusyrityksen radikaalille syöksylle vaikka se ei sitä olisi.
 
On tuo kierrosluku huomattavasti alhaisempi, joten nopeuskin on oltava merkittävästi hitaampi. Silloin yritys ohittaa viimeisellä kierroksella tuossakin paikassa on varsin perusteltua kilvanajossa. Tähän nähden rangaistus tuntuu nyt aika kovalta.
 
Hurmurisija

On tuo kierrosluku huomattavasti alhaisempi, joten nopeuskin on oltava merkittävästi hitaampi. Silloin yritys ohittaa viimeisellä kierroksella tuossakin paikassa on varsin perusteltua kilvanajossa. Tähän nähden rangaistus tuntuu nyt aika kovalta.

Olisi kiva kuulla Kimiltä, kuvitteliko hän Bottaksen väistävän. Jos ei, kuinka hän kuvitteli selviävänsä mutkan läpi? Jos kuvitteli, mihin sääntöihin hän ratkaisunsa perusti? Edellä olevalla kun ei ole velvollisuutta väistää. Jos edellä oleva poikkeaa omalta ajolinjaltaan antaakseen tilaa ohitusta yrittävälle, jolla ei ole oikeutta ohittaa, se on yhtä typerää kuin jättää yleisurheilussa maalisuoralla rata auki.
 
Bottasin vauhdilla kyseisen mutkaan sisääntulossa ja moottorin kierrosluvuilla on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, tekeekö Räikkönen tuon syöksyn. Se päätös tehtiin jo kolmosmutkassa, kun huomattiin että suoralla Ferrarilla ei ole palaa Williamsia vastaan edes DRS:llä.
 
Olisi kiva kuulla Kimiltä, kuvitteliko hän Bottaksen väistävän.

Räikkönen sanoi heti tiimi radioon, että luuli Bottaksen nähneen hänet.

Jos ei, kuinka hän kuvitteli selviävänsä mutkan läpi? Jos kuvitteli, mihin sääntöihin hän ratkaisunsa perusti? Edellä olevalla kun ei ole velvollisuutta väistää.

Räikkönen olisi selvinnyt mutkan läpi, vauhti oli selvästi hiljaisempi mitä Räikkönen oli mutkaan tullessa aiemmin ajanut. Sääntöjen mukaan pitää jättää tilaa, jos ohitusta yrittävä on saanut autonsa ohitettavan rinnalle.
 
Viimeksi muokattu:
Bottasin vauhdilla kyseisen mutkaan sisääntulossa ja moottorin kierrosluvuilla on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, tekeekö Räikkönen tuon syöksyn.

Mielestäni Räikkönen ei syöksynyt vaan Bottas ajoi mutkan selvästi hitaammin mitä aiemmin ja Räikkönen normaalilla vauhdilla.

Bottas ajoi aiemmin samaa vauhti mutkaan kuin Kimi, mutta ei viimeisellä kierroksella. Jos Bottas olisi ajanut kuten aiemmin ei Räikkönen olisi saanut yhtään kiinni mutkassa. Bottaksella saattoi olla renkaat aika lopussa, kun Ricciardon ohitus oli niin hankalaa.
7vhKAnp.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Saahan sen syyn vieritettyä haluamansa kuskin niskoille kun tarpeeksi still-kuvia tutkii. Vaikka Bottas sanoi ettei muuttaisi omaa ajoaan tilanteessa, niin varmasti otti myös opikseen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös