#7 Kimi Räikkönen 2015: Pohjalta pääsee vain ylöspäin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Nyt on sitten Kimin epätoivo noussut sille tasolle, että alkaa vetelemään ihan silmät kiinni -ohituksia. Todella epätoivoinen yritys Bottaksesta tänään.
 
Hyvä kisa kimiltä! Yritystä oli eikä heti päästänyt vetteliäkään helpolla ohi. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin kisoihin
 
Sellaista tappamisen raivoa pitää kuskilla olla. Seuraavissa Kimi ajaa voittoon, vaikka muiden läpi.
 
Kuinka puolueelliselta kuullostaa tai ei niinhyvä kisa ja raivoa koko kisan ajan. Sai ajaa kilpaa ja yritystä oli paljon. Joo meni ehkä yli ja harmi Valen kannalta ja Kimin toki. tällästä se välillä on.
 
Fanittaakohan kukaan enää tuota kuskia?

Kyllä minä fanitan edelleen. Mutta silti pitää sanoa että tuo kolari oli 100% Kimin vika ja täysin epätoivoinen yritys. Sinänsä aika erikoinen ja yllättävä liike Kimiltä, koska häneltä ei ole totuttu tällaisia pastorointeja näkemään vaan ajaa yleensä ehkä vähän liiankin kiltisti. Alkaako olla niin paljon suorituspaineita parin ei-niin-hyvän kauden jälkeen?
 
Eipä monesti Kimillä ole ollut palkintokorokepaikka haarukassa noin pienellä marginaalilla edellä ajavaan viimeisellä kierroksella, ainakaan ihan viime vuosina.
 
Vähän odotin kisan jälkeistä haasteista miten Kimi otti tilanteen. Yllätti kyllä ainakin naureskelu. Kimihän oli ihan poikkeuksellisen hyvällä tuulella.
 
Vähän odotin kisan jälkeistä haasteista miten Kimi otti tilanteen. Yllätti kyllä ainakin naureskelu. Kimihän oli ihan poikkeuksellisen hyvällä tuulella.

En tiedä onko Kimillä aspergerin syndrooma, mutta tuo oli hyvin aspergermainen reaktio. Mut nää on näitä, Kimi being Kimi ja formulakansa rakastaa Suurta Persoonaansa.
 
Fanittaakohan kukaan enää tuota kuskia?
Aika tyhmä saa olla, että joutuu edes tälläisiä kysymään.

Kimi Räikkönen on ainakin itselleni kaikkien aikojen suosikkiurheilija. Muutama huono kausi ei sitä muuta mihinkään. Vain Suomessa tämä tuulipukukulttuuri, jossa omille käännetään selkä kun menee huonosti.

Käsittämätön virhe tänään Kimiltä, mutta muuten kyllä tykkäsin. Aggressiivista kisailua ja hienoja ohituksia. Suomalaisittain kävi toki mahdollisimman huonosti, mutta sitä se joskus on.
 
Sivusta tai yläviistosta nähtynä oli kyllä aika epätoivoisen näköinen ohitusyritys. Mutta Kimin on-board kamerasta nähtynä se ei ollutkaan niin hölmön näköinen yritys, ihan selvä tila siinä oli...aluksi.
 
Kisaa seuratessa näytti ihan validilta yritykseltä ja että Bottas sulki oven. Mutta olihan se tarkemmin katsottuna aika kaukaa sukellettu. Hieman kyllä mielestäni ehkä Bottas kerää ansiottomia ohitus ja puolustusmeriittejä Williamsin suoravauhdin turvin. Toisaalta jos Williams on vähän hidas mutkassa, on ymmärrettävää että mutkassa nopeampaa autoa ajava haluaa ohittaa vaikka vähän kauempaa. Räikkösen mokaksi pistäisin mutta jos Bottas olis väistäny aplodeerattaisiin hienoa ohitusta.
 
Sivusta tai yläviistosta nähtynä oli kyllä aika epätoivoisen näköinen ohitusyritys. Mutta Kimin on-board kamerasta nähtynä se ei ollutkaan niin hölmön näköinen yritys, ihan selvä tila siinä oli...aluksi.

Kimi itsehän perusteli yritystä sillä että oli aiemmin kisassa ohittanut kertaalleen Valtterin samassa mutkassa joten näki sen mahdolliseksi.
 
Räikkösen mokaksi pistäisin mutta jos Bottas olis väistäny aplodeerattaisiin hienoa ohitusta.
Eääh, jos Bottas olisi mutkaankeskittymisen (loogisinta lie jo noin lähellä mutkaa) sijaan sattunut kiinnittämään enemmän huomiota peileihinkin, tehnyt nopean väistön, olisi Kimi mennyt kunnolla vaan pitkäksi ja tippunut ainakin Bottaksen taakse uudestaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös