#7 Kimi Räikkönen 2015: Pohjalta pääsee vain ylöspäin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Radan ulkopuolella kaks rengasta jarrutuksen jälkeen ja kaukana ajolinjalta.

Näimpä juuri. En usko että Räikkönen näki tuossa tilanteessa Bottaksen keulaa tai edes peilistä, missä hän autollaan oli. Jos joku oikeasti tunkee tuollaiseen väliin tyyliin, "Olin jo "rinnalla", mulle on annettava tilaa" niin on kyllä hieman pihalla. Kyllähän tuosta pitäisi Valtterille penalttia antaa, kuten Kimikin sai.
 
Radan ulkopuolella kaks rengasta jarrutuksen jälkeen ja kaukana ajolinjalta.

Koska ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Räikkösen pakottamana kaksi rengasta käy radan ulkopuolella. Bottas oli kääntämässä jyrkemmin, mutta joutuu yhdessä vaiheessa suoristamaan rattia väistääkseen Räikköstä.

Minusta tilanne on hyvinkin samanlainen mitä Sotsissa. Silloin Räikkönen oli rinnalla ja Bottas jätti antamatta tilaa. Sääntöjen mukaan tila pitää antaa, Sotsissa tehtiin väärä päätös kun Kimille annettiin rankkua.
 
Viimeksi muokattu:

Luulis nostavan, kun näkee että tuonne ei mahdu. Siis kun ihan selvästi vasta oli "kiihdyttämässä väliin". Kimillä oli vähän eri tilanne, kun tuli niin kovaa, että kumit savuten yritti "jarruttaa väliin", jota ei sitten tullutkaan.
 
Sotsissa Räikkösen ei olisi tarvinnut tehdä savujarrutusta, jos Bottas ei olisi kääntynyt eteen. Räikkönen joutui painamaan jarrua kovemmin kuin oli tarve, kun huomasi Bottaksen kääntävän ilman että jättää tilaa. Meksikossa Bottas ei edes yrittänyt tunkea mihinkään väliin, Bottas oli jos siinä olemassa olevassa välissä. Molemmissa tilanteissa ohittavan auto oli jo rinnalla, mistä ohitettava vain käänsi eteen ikään kuin siellä ei olisi autoa.
 
Kopioidaanpa tää oma viesti tännekkin tuosta sotshin tilanteesta:
Löysin hyvän videon noista Kimin ja Valtterin taisteluista Sotshissa youtubesta ja tässä jokunen kuvakaappaus videolta parista lähes identtisestä Kimin ohitusyrityksestä, joista jälkimmäinen on kolariin päättynyt tilanne. Vasemmalla puolella olevassa tapauksessa Valtteri ajaa hieman ulompaa linjaa ja jarruttaa hieman aikaisemmin ilmeisesti edellä olevan auton takia, jolloin Kimi pääsee hyökkäämään sisäpuolelta. Valtteri kuitenkin kuittasi yrityksen mutkan ulostulossa. Jälkimmäisessä tilanteessa Valtterin edellä ei ole autoa ja hän jarruttaakin myöhemmin kuin aiemmassa tilanteessa, jolloin Kimin ohitusyritys oli lähes järjetön,eikä Valtteri edes tajunnut varmaan Kimin pyrkivän ohitse.
Näytä liitetiedosto 21891Näytä liitetiedosto 21893Näytä liitetiedosto 21892Näytä liitetiedosto 21894

Tässä videon muodossa:
Aiempi:
Myöhempi:

Lisätään sen verran, että toki Valtteri oisi paremmin voinut peiliin katsoa, jolloin olisi ehkä kyennyt reagoimaankin Kimin syöksyyn, joka todennäköisesti olisi mennyt hieman pitkäksi kuten aiemmassakin tilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:
Sotsissa Räikkösen ei olisi tarvinnut tehdä savujarrutusta, jos Bottas ei olisi kääntynyt eteen. Räikkönen joutui painamaan jarrua kovemmin kuin oli tarve, kun huomasi Bottaksen kääntävän ilman että jättää tilaa. Meksikossa Bottas ei edes yrittänyt tunkea mihinkään väliin, Bottas oli jos siinä olemassa olevassa välissä. Molemmissa tilanteissa ohittavan auto oli jo rinnalla, mistä ohitettava vain käänsi eteen ikään kuin siellä ei olisi autoa.

Kyllä kyllä. Mutta Räikkönen ei sinne väliin halunnut lopussa mennä, koska savujarru. Bottas taas halusi, koska ei nostanut.
 
Kopioidaanpa tää oma viesti tännekkin tuosta sotshin tilanteesta:

Lisätään sen verran, että toki Valtteri oisi paremmin voinut peiliin katsoa, jolloin olisi ehkä kyennyt reagoimaankin Kimin syöksyyn, joka todennäköisesti olisi mennyt hieman pitkäksi kuten aiemmassakin tilanteessa.

Ei olisi. Räikkösen vauhti oli mutkassa selvästi hitaampi mitä aiemmilla kierroksilla. Bottas ajoi liian varovaisesti (hitaasti) kyseisessä tilanteessa.
 
Kyllä kyllä. Mutta Räikkönen ei sinne väliin halunnut lopussa mennä, koska savujarru. Bottas taas halusi, koska ei nostanut.

Tämä pitää paikaansa, Räikkönen yritti enemmän vältää osumaa kuin Bottas. Molemmilla silti oli oikeus mennä ja olla sisällä.
 
Ei olisi. Räikkösen vauhti oli mutkassa selvästi hitaampi mitä aiemmilla kierroksilla. Bottas ajoi liian varovaisesti (hitaasti) kyseisessä tilanteessa.

Hitaammin? Dataa ei miulla ole, mutta nuo kuvat kertoo kyllä, että Bottas tuossa aiemmassa tilanteessa ajoi huomattavasti varovaisemmin ja jarrutti aiemmin kuin tuossa kolariin päätyneessä. Näin siis mikäli näitä kahta tilannetta vertaa, eri asia muihin kierroksiin.
 
Okei, eli Kimi jarrutti kovemmasta vauhdista myöhemmin ja lujemmin ja juu noitten kuvien perusteella ei olisi mennyt pitkäksi. Bottaksesta olisi kieltämättä sama vertailu mielenkiintoista nähdä tuon vauhdin suhteen (kierroksilta 36 ja 53 sekä ns. normaalilta kierrokselta, samoin Kimiltä tuon lievästi pitkäksi menneen kierroksen 36 osalta). EDIT: Niin ja tosiaan tarkoitin tuolla kysymyksellä enemmän Bottaksen hitautta.
 
Bottaksesta ei ole sellaista videota missä hänen vauhtinsa näkyy viimeisellä kierroksella. Tällä videolla näkyy Bottaksen vauhti kieroksella 45 ja se on suunilleen samaa mitä Räikkösenkin normivauhti oli https://vid.me/jeb2. Äänien perusteella Bottas vaikuttaisi ajavan viimeisellä kierroksella selvästi hitaammin ja pakkokin on ajaa, koska Räikkönen saa niin kovaa vauhtia kiinni vaikka ei itsekkään aja erityisen kovaa.
 
Aika yllättävää jos Kimi näin helposti hyväksyy Bottaksen olevan parempi kuski. Siis tällähetkellä. Bottaksen meriitit ovat vielä kaukana 2000-luvun Räikkösestä.
 
No siis oon sitä mieltä et kyl Bottas on lievästi Räikköstä nykyään parempi. Mut joku Räikkönen 2005-2007 oli selkeesti tänhetken Valtteria parempi.
 
Ennemmin vertaisin Williams Bottasta Lotus Kimiin. Autot on aikalailla yhtä nopea verrattuna kärkeen. Ei riitä maailmanmestaruuteen, mutta hyvänä päivänä voittoon.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös