#77 Valtteri Bottas 2015: Voitot odottavat viime kauden suomalaistähteä

Felix

Well-known member
Liittynyt
12.7.1999
Viestit
1258
Bottaksen kannalta toivon, että kyse ei ole uutisankasta. Siirto takaisi suomalaisten voittokulun (tai ainakin podiumkulun) jatkumisen.
Pahin pelkoni aiemmin oli, että Kimi lopettaa, 2016 tilalle tulee Hülkke tai Ricciardo ja Williamsin auto on susi -> Bottaksen ura kääntyy laskuun ja tekee kovalaiset.
Jo tällä kaudella Bottaksen tähti on kokenut kolausta, mutta ilmeisesti Ferrari on tehnyt päätöksen muuten kuin viime kisojen perusteella.
Mikäli siirto toteutuu, Bottakselle siirto on onnenpotku. Bottas on hyvä mutta en ole nähnyt hänessä mitään poikkeuksellista potentiaalia. Ilmeisesti kaksi saksalaista on Ferrarilla liikaa kun ollaan valmiina maksamaan Bottas Williamssilta ulos.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Monestako aktiivikuskista on maksettu siirtosummia koskaan ikinä?
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2695
Mikäli siirto toteutuu, Bottakselle siirto on onnenpotku. Bottas on hyvä mutta en ole nähnyt hänessä mitään poikkeuksellista potentiaalia. Ilmeisesti kaksi saksalaista on Ferrarilla liikaa kun ollaan valmiina maksamaan Bottas Williamssilta ulos.
Ihan hyvin Bottas on Massaan verrattuna ajanut. Massa on kuitenkin kokenut kuski, ja Bottas ajaa F1:ssä vasta kolmatta vuottaan. Suoritustasonsa tasaisuudessa Bottas on ollut niskan päällä Massaan verrattuna, ja silloinkin kun Massa on ollut nopeampi, ero vauhdissa on ollut minimaalisen pieni. Sikäli Bottas on mielestäni ilman muuta näyttänyt omaavansa potentiaalia kärkitasolla ajamiseen.

Bottas on saanut Massalta hyvää oppia lähimmän puolentoista vuoden aikana, mutta Ferrarille siirtyminen toisi mukanaan uudenlaisia oppimistilaisuuksia, ja sitä kautta mahdollisuuden myös oman tason kohottamiseen. Ferrarin kaltaisessa huipputason tallissa ajaminen toisi jo sinänsä monenlaisia uusia opetuksia, ja myös Vetteliltä Bottas voisi poimia lisäniksejä oman ajamisensa parantamiseksi.

Ferrarin taloudelliset ja tekniset resurssit autonsa kilpailukyvyn parantamiseen ovat paremmat kuin Williamsilla, joten Bottaksen mahdollisuudet maailmanmestaruustaisteluun olisivat selkeästi paremmat Ferrarilla kuin Williamsilla.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Bottaksen managerikin hieman jäähdyttelee italialaisten spekulaatioita. Voisi siis olla niin, että jotain esisopimustasoa on tehty mutta päätökset lopullisesti auki ja ehkä sittenkin koskien Kimin option jälkeistä aikaa.
 
Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä

No ei kai sellaista nyt tässä kohtaa myöntääkkään voisi. Fefen hommia se ilmoittaminen sitten, jos siirto toteutuu.
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24406
Sijainti
lappeen Ranta

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Niin no, jos aikoo taistella mestaruudesta saati voitoista, niin tuollainen asia on totta kai saatava kuntoon. Ihan yhtä lailla narisisi kuka vaan huippukuski. Massa nyt on hiljaa, kun on itsensä ja Smedleyn ajatuksissa tallin ykköskuski. :p
 
skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056

Asia tulee kuntoon siinä vaiheessa kun autosta saadaan voittaja-auto kuivalle.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Mä olen tässä miettinyt, koska F1 on bisnestä yhtä paljon kuin urheilua, että mikä Valessa myy? Kun ei oikein mitään tule mieleen. Liian puhdas ja täydellinen.
 
anoni

Well-known member
Liittynyt
17.2.2010
Viestit
149
Mä olen tässä miettinyt, koska F1 on bisnestä yhtä paljon kuin urheilua, että mikä Valessa myy? Kun ei oikein mitään tule mieleen. Liian puhdas ja täydellinen.
Tuota bisnes näkökulmaa juurikin pohdin itsekkin. Voisi melkein sanoa että F1:ssäkin tärkein tavoite on sama kuin muussakin bisneksessä... tehdä omistajille rahaa. Menestymisen kautta on yksi tapa, mutta ei ainoa. Jollain Ferrarilla, Mersulla ja Red Bullilla ehkä tärkein syy on olla mukana F1:ssä on luoda mielikuvaa brändille ja F1 toiminta on osa brändin markkinointia. Eikös Ferrarilla ollut joku sanontakin tästä, että mikään ei ole Ferraria suurempi (tjsp)? Eli jos kuski voittaa, eikä ole mikään valokeilassa olija, niin silloin ehkä talli korostuu entisestään. Toisaalta silloin kun menee huonosti, niin mielenkiintoinen kuski pitää tallin valokeilassa. Tuollaista puhdasta ja täydellisen kuskin imagoa on paljon helpompi tallin markkinointiosaston muokata.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Mä olen tässä miettinyt, koska F1 on bisnestä yhtä paljon kuin urheilua, että mikä Valessa myy? Kun ei oikein mitään tule mieleen. Liian puhdas ja täydellinen.
Tekee hyvin sen mistä sille maksetaan. Ei herätä ihmeempiä kohuja. Samat sopis vaikka Vetteliin ja Buttoniin myös.
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Button ja Vettel nyt ovat kuitenkin sanavalmiita ja humoristisia henkilöitä. Bottas puolestaan jäpittää rautakanki persiissä jatkuvasti.
Heidfelkin pyöri aika kauan vaikka sanottiin aina suht "värittömäksi" :D
 
Ylös