#77 Valtteri Bottas 2015: Voitot odottavat viime kauden suomalaistähteä

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6151
No niin, nyt on taas alkanut se eron repiminen Massaan. Liekö ensi kauden sopparin selvittyä rentoutunut. Samaan aikaan Massa on taas alkanut olla mukana osumissa. Suunta on oikea. Vielä, kun Smedleykin sen tajuaisi.
Massan nimiinhän tuo tämänpäiväinenkin meni. Hän oli juuri se siitä kolmikosta, joka siinä liirasi linjaltaan pois toisen päälle.
 

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Sanoin liveseurantaketjussakin että Massa ei välttämättä kaikkiin osumiin ole aina itse syyllinen, mutta kummallisen paljon hänelle sattuu näitä erilaisia kolareita ja sählinkejä. Ja yleensä tulee vielä vähän ryppäissä, eli kun se sählääminen alkaa niin sitä jatkuu sitten useammassakin kilpailussa peräkkäin tai ihan vähän ajan sisällä. Olen aina sanonut että Massa on ehkä mainettaankin nopeampi mies mutta henkinen puoli mättää. Boltteri näyttää olevan vauhdiltaan aika tasoissa Massan kanssa mutta menee tasaisuudella edelle. Vielä kun saisi Valtteriin vähän lisää sellaista "jumalauta helvetti ja perkele" -asennetta. Eikä olisi pahitteeksi jos Williams taikoisi tuohon autoon vähän lisää vauhtia + varikkomiehistölle lisää harjoituksia.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Onks muuten Williams kertaakaan päässyt edes alle 3 sekunnin pitstopilla? Esimerkiksi tänään Ferrari veti kaksi kertaa 2,2 sekunttiin.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2711
Onks muuten Williams kertaakaan päässyt edes alle 3 sekunnin pitstopilla? Esimerkiksi tänään Ferrari veti kaksi kertaa 2,2 sekunttiin.
Siellä nyt pitäis tiimin kesken kattoa ja vertailla videoita ja miettiä, mitä itse tekevät väärin. Liekö joku jo esim. autosportilla tehnytkin analyysit heille valmiiksi? :D Jotainhan selkeästi ja johdonmukaisesti tekevät väärin. Hitaudesta huolimatta menee esim. väärät renkaatki paikoilleen joskus :p Tekniikan hiomista. Silläki on jo väliä, että minkälaisella otteella renkaasta otetaan kiinni otettaessa irti ja uutta rengasta laitettaessa, mikä on jalkojen asento, mitä komentoja huuellaan, miten renkaanottaja ja uuden tuoja väistelee toisiaan jne jne. Kaikkihan on helppoa hidastettuna, mut mitä nopeammin, silti ollen varma, sitä hiotumpaa täytyy olla. Toki varmasti nopeutta saisivat lisää onnistumisprosentin laskiessa huimasti.

Nyt heitin kyllä elämäni mutuilut, ku en ole oiekastaan koskaan tarkemmin edes katsonut tuota touhua. Siinähä ne renkaat vaihtuu ja ukko jatkaa matkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Onks muuten Williams kertaakaan päässyt edes alle 3 sekunnin pitstopilla? Esimerkiksi tänään Ferrari veti kaksi kertaa 2,2 sekunttiin.
Ei hitto kun tuota oikein ajattelee että tyypit vaihtaa neljä autonrengasta 2,2 sekkaan. Ei ole tästä maailmasta. :D
Mutta joo parantamista Williamsilla tolla alueella.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2711
Ei hitto kun tuota oikein ajattelee että tyypit vaihtaa neljä autonrengasta 2,2 sekkaan. Ei ole tästä maailmasta. :D
Mutta joo parantamista Williamsilla tolla alueella.
Tokihan siinä on erona normaaliin autonrenkaaseen, että tarttee vain yks pultti irrottaa ja kiinnittää eikä sitä (renkaiden vaihtoa) tarvi tehdä yksin edes yhden renkaan kohdalla :)
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13841
Tokihan siinä on erona normaaliin autonrenkaaseen, että tarttee vain yks pultti irrottaa ja kiinnittää eikä sitä (renkaiden vaihtoa) tarvi tehdä yksin edes yhden renkaan kohdalla :)
Silti, sekunnissa pultti (vaimikäco) auki ja rengas pois, ja toinen sekunti kun rengas paikalleen + pultti kiinni. Melko uskomatonta kun en ole ikinä tarkkaan katsonut yksityiskohtaisesti varikkokäynnin tapahtumia.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2711
Silti, sekunnissa pultti (vaimikäco) auki ja rengas pois, ja toinen sekunti kun rengas paikalleen + pultti kiinni. Melko uskomatonta kun en ole ikinä tarkkaan katsonut yksityiskohtaisesti varikkokäynnin tapahtumia.
Eihä se ole ku kunnon "porakone" joka suorastaan heittää pultin ulos, toinen kaveri samalla vetää rengasta ulos ja toinen siinä samalla iskee uuden renkaan suoraan kohilleen* ja pultti lentäen takas kiinni (kiitos taas tämän porakoneen :D ). amatööritki "pienellä" reenillä heittäis muutamaan sekuntiin (heitetään ny läpällä 6 sekuntia), ei tosin samanlaisella onnistumisprosentilla :) Mut ne viimeiset kymmenykset (Williamssin tapauksessa niitä on vielä se kymmenen kirittävänä)..

ja tietenkin aikaan vaikuttaa se, että kuinka tarkasti kuski pysäyttää autonsa? 10 senttiä ohi ja aikaa kuluu heti jopa kymmenyksiä? vai vaikuttaako "tunkkiukkojen" työ enemmän? Muuttujiahan tuossa riittää ku haetaan millisekunteja pois.


*normirenkaassahan joudut vielä paikoilleen laittaessa mallaileen sitä, notta pulttireijät osuu kohilleen.
 
Viimeksi muokattu:

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Nascarin renkaanvaihto 5 pulttia/vanteineen varmaankin lähempänä normikansalaista. Nopeasti ne sielläkin.

Tänään tosiaan myös se Nison helppo Valsusta ärsytti. Kuten kommentoijat sanoivat vaikutti siltä ettei Valsu ollut hereillä.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7630
Sanoin liveseurantaketjussakin että Massa ei välttämättä kaikkiin osumiin ole aina itse syyllinen, mutta kummallisen paljon hänelle sattuu näitä erilaisia kolareita ja sählinkejä. Ja yleensä tulee vielä vähän ryppäissä, eli kun se sählääminen alkaa niin sitä jatkuu sitten useammassakin kilpailussa peräkkäin tai ihan vähän ajan sisällä. Olen aina sanonut että Massa on ehkä mainettaankin nopeampi mies mutta henkinen puoli mättää. Boltteri näyttää olevan vauhdiltaan aika tasoissa Massan kanssa mutta menee tasaisuudella edelle. Vielä kun saisi Valtteriin vähän lisää sellaista "jumalauta helvetti ja perkele" -asennetta. Eikä olisi pahitteeksi jos Williams taikoisi tuohon autoon vähän lisää vauhtia + varikkomiehistölle lisää harjoituksia.
Bottakselta varmasti asennetta löytyisi, mutta auto vain on sen näköinen että sillä on paras vain ajaa nätisti kieli keskellä suuta. Aina kun on kaksinkamppailu startissa tai kisan muussa vaiheessa, näyttää auto lähtevän sutimaan ja heittelehtimään jolloin tulee vain takkiin.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Sabelt Rompen lainaus on Kimin toikista, siirsin keskustelun tänne.
Hieman kyllä mielestäni ehkä Bottas kerää ansiottomia ohitus ja puolustusmeriittejä Williamsin suoravauhdin turvin.
Ymmärrän näkökantasi.
Mutta toisaalta kisoissa nähdyt hyvät puolustustaistelut mm. Ferrareita vastaan kertoo siitä että Bottas käyttää autostaan tehokkaalla tavalla niitä ominaisuuksia mitä siitä löytyy.
Ansiotonta? Ansiokasta lienee se, että on pystynyt käyttämään mm. tehoyksikköä oikein, jotta Ferrarit pysyy takana. Eikä ole tainnut sössiä edes kierroksella ohitettavien kanssa kummemmin, vaikka on käynyt omaa taistelua samalla.

Nico meni Suzukassa ehkä liian helposti ohi, mutta noin muuten Bottas on mielestäni onnistunut puolustustaisteluissa hyvin. Laita sä se auton piikkiin, mä laitan enemmän rauhallisen ja fiksun kuskin piikkiin joka käyttää työkaluaan oikein.
 
Liittynyt
1.11.2014
Viestit
3326
Sijainti
Katabolia
Laita sä se auton piikkiin, mä laitan enemmän rauhallisen ja fiksun kuskin piikkiin joka käyttää työkaluaan oikein.
Jepjep. Mistä näitä tietää miten helppo tai hankala ohitettava olisi suorahitaammalla autolla. Ricciardo ainakin osoittautunut hankalaksi.

Pitäisi kerrata miten Valtteri ohitti Perezin, sukelsiko kaukaa vai ehtikö puoliksi tai enemmänkin rinnalle. Ei tule enää Perezilläkään romua joka tilanteessa ja korjasi lopulta potin.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13841
Monacossa lipesi Verstappen edelle samalla, kun päästi muistaakseni Vettelin kiekalla ohi. Harvoin silti tekee virheitä.
 

Har*

Well-known member
Liittynyt
29.7.2010
Viestit
1331
Vale on ollut jäätävän kova sen jälkeen, kun silly season hänen kohdallaan päättyi. Aika-ajoista otetaan mitä otettavissa on ja kisassakin kulkee. Tai kulkisi vielä paremmin, jos se Williamsin varikkopilttuu ei olisi täynnä B-luokan ukkoa ja Räkät eivät tekisi epätoivoisia kamikazeohituksia.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18223
Valtteri osaa erinomaisesti käyttää Williamsin hyvää suoravauhtia ajamalla suorat täysii. :ahem:
 

Turboruuvi

Well-known member
Liittynyt
23.3.2013
Viestit
1004
Vale on ollut jäätävän kova sen jälkeen, kun silly season hänen kohdallaan päättyi. Aika-ajoista otetaan mitä otettavissa on ja kisassakin kulkee. Tai kulkisi vielä paremmin, jos se Williamsin varikkopilttuu ei olisi täynnä B-luokan ukkoa ja Räkät eivät tekisi epätoivoisia kamikazeohituksia.
Kääntäen, silly seasoneiden ei pitäisi antaa vaikuttaa.
Jopa Williamsin johtoportaasta sanottiin taannoin, että silly season on vaikuttanut tallin sisällä.
WTF. Missä pro meisinki?
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8981
Sijainti
Vantaa
Kääntäen, silly seasoneiden ei pitäisi antaa vaikuttaa.
Jopa Williamsin johtoportaasta sanottiin taannoin, että silly season on vaikuttanut tallin sisällä.
WTF. Missä pro meisinki?
Tuli mieleen, että onkos Massalle annettu parempaa kalustoa kun sopimusta ei ollut vielä. Nyt kun on, Massalla pyyhitään lattiaa.
 

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
Tuli mieleen, että onkos Massalle annettu parempaa kalustoa kun sopimusta ei ollut vielä. Nyt kun on, Massalla pyyhitään lattiaa.
Bottas ei ole kyllä missään vaiheessa pyyhkinyt Massalla lattiaa. Yksi epäonnistunut aika-ajo ei sitä muuta.
 
Ylös