Älykkään lapsen kasvattamisesta
Kari Uusikylä | 5.7.2005
Lewis M. Terman aloitti 1920 -luvun alussa jättimäisen 1528 kalifornialaisen "lapsineron" seurantatutkimuksen, joka kesti vuosikymmeniä. Lapset kuuluivat testien mukaan populaation kaikkein älykkäimpään prosenttiin, heidän älykkyysosamääriensä alaraja oli 135 ja keskiarvo 151.
Vastoin ennakko-olettamusta tutkituista lapsista ei tullutkaan kuuluisia neroja. Keski-ikäistyneet entiset "poikanerot" suorittivat tosin akateemisia tutkintoja ja elivät melko hyvätuloisina kansalaisia. Älykkäistä tytöistä taas kasvoi usein katkeroituneita aviovaimoja, jotka olivat eläneet miehiään tukien, omat urahaaveensa unohtaen. Naimattomina pysyneet naiset olivat keski-ikäisinä yleensä huomattavasti aviovaimoja tyytyväisempiä elämäänsä.
Yhdysvaltalainen "lahjakkuustutkimuksen äiti" Leta S. Hollingworth kiinnitti jo 1920-luvulla huomiota huippuälykkäisiin lapsiin. Tuohon aikaan jo uskottiin, että nämä olivat kaikin puolin terveitä ja tasapainoisia. Termanin tutkimus oli näet kumonnut aikaisemmat luulot neroille tyypillisistä mielen sairauksista. Termanin tutkimusjoukko ei ollut kuitenkaan edustava, vaan se oli koottu keskiluokkaisista ja varakkaista kodeista, mikä vinoutti tutkimustuloksia myönteiseen suuntaan. Oli luonnollista, että koulutettujen, varakkaiden vanhempien lapset kasvoivat psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti koko populaatiota edustanutta vertailuryhmäänsä terveemmiksi.
Ikävä kyllä tuloksia tulkittiin pitkään siten, että älykkäät lapset selviävät elämästä älynsä turvin ilman ongelmia, mikä on harhaluulo. Älykkäillä on samat turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet kuin muillakin ihmisillä. Älykkyys voi aiheuttaa lapselle lisäksi erityisongelmia.
Hollingworthin tutkimusten mukaan hyvin älykkäät lapset oppivat koulussa usein laiskoiksi. Lapset ovat ikävystyneitä ja haluavat kyselemällä ottaa asioista selvää. Tätä pidetään helposti nenäkkyytenä.
Pahinta on, jos älykkäimmät eivät opi koulussa ponnistelemaan, vaan kuvittelevat, että elämästä selviytyy pelkillä älynlahjoilla. Älykkäimmille koulunkäynti voi olla suorastaan sietämätöntä.
Moni älykäs lapsi eristäytyy omaan mielikuvitusmaailmaansa kestääkseen samojen asioiden tankkaamista. Monelle kehittyy sopeutumisongelmia, jos eivät löydä kaltaisiaan ikätovereita. Lapset eristäytyvät yhä enemmän, pahimmassa tapauksessa kehittävät eriskummallisia käyttäytymispiirteitä tai alkavat vastustaa rajusti epäoikeudenmukaisiksi ja epärehelliseksi havaitsemiaan auktoriteettihahmoja. Näin luodaan pohjaa kyyniselle elämänasenteelle. Aikuisena tunnevammainen älykkö voi omistautua muiden halveksimiseen ja näiden typeryyden osoittamiseen. Joku voi pitää itseään melkeinpä yli-ihmisenä, jolla on älyllisen ylivertaisuutensa antama oikeus alistaa ja käyttää muita hyväkseen.
Pitäisi ymmärtää, että huippuälykäskään lapsi ei ole pelkkä älykkyysosamäärä tai vanhempiensa kunniaksi temppuja tekevä luonnonoikku, vaan ihmislapsi, jolla on samat rakkauden, hyväksymisen ja yhteenkuuluvuuden tarpeet kuin kaikilla muillakin. Tasapainoinen ja onnellinen elämä vaatii paljon muutakin kuin älykkyystestien mittaamaa loogisuutta, varsinkin sosiaalisia taitoja ja kypsää eheää persoonallisuutta, jossa itsensä toteuttaminen ja yhteisöllinen vastuu liittyvät toisiinsa.
Ulkomaiset esimerkit sikiöiden ja vauvojen tehokoulutuksesta kertovat miten helposti oppineetkin vanhemmat lankeavat vaaralliseen lastensa valmentamiseen kuvitellessaan, että siten varmistetaan lapsen kasvu huippuälykkääksi kilpailuyhteiskunnan voittajaksi. Vauvojen ja pikkulasten faktoja pikku päihin pänttäävä tehokoulutus ei ole tuottanut tiettävästi vielä yhtään neroa, paljon murrosikäisiä mielenterveyspotilaita kylläkin.
Suomessakin olisi hyvä keskustella siitä, miten älykkäät ja erityislahjakkaat saisivat itselleen sopivinta kouluopetusta. Tässä ollaan kuitenkin ruutitynnyrin äärellä. On pelättävissä, että kiihkomieliset vanhemmat ja elinkeinoelämä alkavat vaatia yksipuolista lasten tehokoulutusta joka tuottaa enemmän ahdistuneita alisuorittaja ja mielenterveyspotilaita kuin lahjoistaan nauttivia, tehokkaita aikuisia.
Kouluopetus tulee jättää ammattilaisten vastuulle. Opettajat tarvitsevat kuitenkin täydennyskoulutusta lahjakkaiden kasvatuksesta.
Kari Uusikylä / Ykkösaamu 5.7.2005 / YLE Radio 1
