Älykkyysosamäärä

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
133

Vähemmän yllättäen muistiosio persiilleen. En oo koskaan oppinu esim. puhelinnumeroita ulkoa, kun taas muutama kaveri vetelee kaikkien numerot ihan lonkalta.

Olen sitli yllättynyt, jos tuo on lähellä totuutta. Testi väittää, että ero virallisiin on max 4%..:dunno:
Mä tajusin vasta viimeisissä muistitehtävissä tuon ryhmittelyn, eli en yrittänytkään muistaa koko rimpsua putkessa vaan muodostin kolmensarjoja.
 

Nikos

Kisaaja
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
881
Mä tajusin vasta viimeisissä muistitehtävissä tuon ryhmittelyn, eli en yrittänytkään muistaa koko rimpsua putkessa vaan muodostin kolmensarjoja.
Itse tein alusta alkaen ihan samalla tavalla. Kyllä se helpotti hitusen.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Myö käytin myös noita kolmen rimpsuja muistitehtävissä. Kaksi rimpsua menee ongelmitta, mutta kolmannen kohdalla tulee ongelmia kun edellisten sarjojen numerot alkavat katoilla mielestä.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Kokeilin samaista Tieteen Kuvalehden testiä suunnilleen vuonna 2005 ja sain tulokseksi 116. Olin aika tyytyväinen tulokseen, koska en osannut testin perusteella odottaa aivan näin hyvää tulosta. :eek: Muistan lukeneeni myös, että jenkeissä ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 99. :eek:
Hetkinen. Avauspostauksessa oleva testi olikin eri testi kuin olin muistanut. Tämänkin testin olen tehnyt joskus vuosi sitten ja tuloksena oli suunnilleen 130.
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Mä tajusin vasta viimeisissä muistitehtävissä tuon ryhmittelyn, eli en yrittänytkään muistaa koko rimpsua putkessa vaan muodostin kolmensarjoja.
Yritin samaa alusta asti. Kahden eri sataluvun muistaminen saattoi mennä vielä oikein, mutta kaksi tuhatlukua oli jo liikaa. Ja ne nurinkuriset lukujonot oli ihan myrkkyä..
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Olikos tämä se testi, jonka lopussa piti ilmoittaa oma henkilötunnus tai kännykkänumero? Joku sellainen ÄO-testi oli uutisten mukaan vähän 'pahantapainen' ja muistelee käyttäjiä vielä jälkikäteenkin.
 

Thyella

þýðingafræðingur
Liittynyt
28.3.2004
Viestit
3500
Sijainti
Ciutat Comtal
123, ihan jees. haluun koittaa kuitenkin ihan mielenkiinnosta uudelleen sit ku oon terve. muistiosio meni parhaiten, muistan muutenkin puhelinnumerot, synttarit, sosiaaliturvatunnukset ja jopa joidenkin tuotteiden viivakoodeja ulkoa, vaikken enaa kaupassa olekaan toissa. helpoiten numerot jaa mieleen 7 tai 8 numeron ryppaina.
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Jättäisin kyllä itsekin postaamatta, jos saisin ale satasen tuloksen, joten ei liene mikään yllätys, että kaikki näyttävät olevan keskimääräistä fiksumpia.

Vähän sama, kuin laittaisi pollin veitikan pituudesta. Saataisiin varmaan aika paljon virallista keskiarvoa korkeampi tulos.:D :eek:
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Kokeilin samaista Tieteen Kuvalehden testiä suunnilleen vuonna 2005 ja sain tulokseksi 116. Olin aika tyytyväinen tulokseen, koska en osannut testin perusteella odottaa aivan näin hyvää tulosta. :eek: Muistan lukeneeni myös, että jenkeissä ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 99. :eek:
Sehän on sit aika hyvin, koska kyseinen asteikko on määritelty siten, että ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100. :eek:
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Jättäisin kyllä itsekin postaamatta, jos saisin ale satasen tuloksen, joten ei liene mikään yllätys, että kaikki näyttävät olevan keskimääräistä fiksumpia.
Tuli tehtyä kahteen kertaan tuo testi. Ekalla sai sen 125, kun ei jäänyt turhia miettimään yhden tehtävän kanssa. Toisella kertaa yritin huvikseni vastata niin väärin, kuin mahdollista. Yhä silloinkin olisin osannut avata varmasti banaanin. Tulos 74 ja fiksumpi kuin 4% väestöstä. Ihan mielenkiintoinen testi. Voittaa ainakin facebookin vastaavat:D
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Toisella kertaa yritin huvikseni vastata niin väärin, kuin mahdollista. Yhä silloinkin olisin osannut avata varmasti banaanin. Tulos 74 ja fiksumpi kuin 4% väestöstä. Ihan mielenkiintoinen testi. Voittaa ainakin facebookin vastaavat:D
Itse kokeilin kanssa ja sain tulokseksi 80:thumbfh:
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Tuli tehtyä kahteen kertaan tuo testi. Ekalla sai sen 125, kun ei jäänyt turhia miettimään yhden tehtävän kanssa. Toisella kertaa yritin huvikseni vastata niin väärin, kuin mahdollista. Yhä silloinkin olisin osannut avata varmasti banaanin. Tulos 74 ja fiksumpi kuin 4% väestöstä. Ihan mielenkiintoinen testi. Voittaa ainakin facebookin vastaavat:D
Facebookin matemaattinen testi on kopioitu tuolta suoraan. :thumbdown
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Vastasin myös tahallaan väärin. Tulos 73 :alppu:

Pistemääräsi oli korkeampi kuin 3 %:lla väestöstä keskimäärin.
Luulis olevan fiksumpaakin jengiä tarjolla :eek!:

Kielellisten osioiden pistemäärä: 65
Suoritusosioiden pistemäärä: 85.1
Kuvaosion pistemäärä
Osion keskiarvo 10
Tuloksesi 10
Sanasto-osion pistemäärä
Osion keskiarvo 10
Tuloksesi 8
Muistiosion pistemäärä
Osion keskiarvo 10
Tuloksesi 10
Sanasuhdeosion pistemäärä
Osion keskiarvo 10
Tuloksesi 4
Matematiikkaosion pistemäärä
Osion keskiarvo 10
Tuloksesi 7
Muistiosioon kirjoitin kirjaimia melkein joka kerta :alppu: Taitaa olla siellä päin turhan yleistä.
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Pääsin tulokseen 72 kun vastasin niin väärin ku osasin.
Laitoin muistiosioon kauttaviivoja, pisteitä ym, ja silti tulos oli 10.

Aiemmin vastasin kaikkiin ykkösvaihtoehdon, ja laitoin muistiosioon aina vastaukseks 1. Tällaisella älykkyydenosoituksella saa mittariin rajoitusten mukaiset 80.

On tämä jänskää.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Pitihän toi kokeilla.
Mä olen tehnyt tällasen vastaavan pikatestin joskus muutamia vuosia takaperin. Ei ollut kuitenaan sama pänttäys kuin tämä.
Sillon tuli muistaakseni 142. Matka kohti helpompaa elämää on näemmä alkanut :jaska:



Näytä liitetiedosto 9661

Kuviopäättelytehtävät : 20
Sanasto-osio : 20
Muistiosio : 17
Sanasuhdeosio : 19
Matematiikka : 18


Melkonen pilipalikoe kuten se edellinenkin oli. Ei tän "klikkauskokeen" tuloksella ole mitään tekemistä / vertailupohjaa suhteessa esim. mensan äö-testiin.
 
Viimeksi muokattu:

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Yritin samaa alusta asti. Kahden eri sataluvun muistaminen saattoi mennä vielä oikein, mutta kaksi tuhatlukua oli jo liikaa. Ja ne nurinkuriset lukujonot oli ihan myrkkyä..
Ne mä muistin ihan normaalisti ja sitku se tekstiboksi avautu niin kirjoitin muistista suoraan siihen ja sitten käytin vähän aikaa siinä tekstiboxissa järjestyksen kääntämiseen. :D
 
Ylös