Älypuhelin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Paras käyttis älypuhelimelle?


  • Äänestäjiä yhteensä
    132
Aivan täyttä paskaa. 20 asteen pakkasella on peura/hirvipassiin aivan turha ottaa kosketusnäyttöpuhelinta oli sen valmistanut sitten kuka tahansa ja luvannut sille sitten aivan mitä tahansa kilpailijoita parempia ominaisuuksia. Siellä pidetään yhteyttä muihin aivan toisilla välineillä.

Peuran papanoihin tumpuilla silti kiva työskentelevä luuri?
 
Odotukset noihin julkaisuihin ovat nykyään aina ylimitoitettuja. Sama oli Galxy S III:en julkistamisen jälkeen. Kaikki olivat pettyeitä kun ei tullut mullistavia innovaatioita ja ominaisuuksia.

Kun vanhaan tulee paljon pieniä parannuksia siellä sun täällä, niin lopputulos on kuitenkin hyvä vaikka veret-seisauttavat innovaatiot jäävätkin väliin.

Pienet parannukset eivät kuitenkaan yleensä "pakota" käyttäjiä puhelimen päivittämiseen, mutta Apple on tähän asti ollut tuossa poikkeus.

Itse huojun kahden vaiheilla ja päätän luurin päivittämisestä vasta kun olen nähnyt Applen tämänpäiväisen "spektaakkelin". Oletusarvoisesti luuri menee päivitykseen pelkästään sen vuoksi, että taloudessani asuu nainen joka on alkanut himoita iPhone 4s:ää :p

Jep. Venytetty 4S sieltä tuli. Hiukan ohuempi ja kevyempi, ruutu vaivaiset 4". Toyota Camry.
 
Senpä vuoksi juuri...

Ei oikein kybällä sytytä yksikään näistä uusista älyuluureista, oli sitten Samsung, Nokia tai iPhone.

Eniten on sytyttänyt Nokia. Ehkä sen vuoksi että se olisi uusi juttu.
 
Tavallaan kyllä, tosin niillä muutamilla puutteilla ja kysymysmerkeillä, joista jo muualla mussutin.

Niinpä. Toisaalta ainahan voi kokeilla uusia juttuja. Puhelimesta pääsee eroon erittäin helposti.
 
Seuraatteko te muitakin tuotejulkistuksia livenä, kuten vaikkapa mikroaaltouunin tai kahvinkeittimen?
 
Saa nähdä, kiipttääkö Samsung huomenna oiekuteen tekemään kanteen patenteista.
 
Niinpä. Toisaalta ainahan voi kokeilla uusia juttuja. Puhelimesta pääsee eroon erittäin helposti.

Itse olen hankkiutunut eroon puhelimista heittämällä ne seinään tai kirjoituspöydän laatikon perälle. Molemmat on aika helppoja tapoja.
 
Itse olen hankkiutunut eroon puhelimista heittämällä ne seinään tai kirjoituspöydän laatikon perälle. Molemmat on aika helppoja tapoja.

Mä kyllä ajattelin roskiin heittämistä, mutta noikin toimii varmasti.
 
Ylös