Asioita menneisyydestä, joiden tekemättä jättäminen kalvaa vieläkin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itsehän en jaksanut lukea toikin alustuksesta edes vähän alkua. Aloin lukemaan vasta knoukan postauksesta noita lyhyempiä viestejä.
 
Kädet olis voinu pestä asioinnin jälkeen.
maybe-you-touched-your-genitals-hand-sanitizer-4398.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Meikäläinenhän ei peruutuspeiliin katsele.

Eli mikään ei kaduta.
 
Ei tule tällaista asiaa nyt ihan heti mieleen.

Eli onko joskus jäänyt tekemättä jotain sellaista, jota nyt ajattelet, että olisit voinut silloin tehdä, mutta sen tekeminen vain ei ole enää mahdollista.

Ellet nyt ole pysyvästi impotentti, niin kai se nyt sentään vielä mahdollista on (ei tietenkään saman hlön kanssa, muuta noin muuten).

Tässähän kyse voi olla juurikin siitä, että jonkun tietyn henkilön panematta jättäminen on jäänyt kolkuttamaan. Sehän voi erinäisistä syistä olla tätä nykyä varsin mahdotonta.
 
Jäi yksi yritys kerran perustamatta. Hyvistä syistä silloin, mutta jälkeenpäin on saanut todeta, että olin enemmän kuin oikeassa sen markkinaraon olemassaolosta. Joku toinen teki sen ja huonommin ja on monimiljonääri.
 
Ai niin se oli se kun ammuttiin sikoja singolla Lahden hiekkakuopassa kanapuku päällä.
 
Jäi yksi yritys kerran perustamatta. Hyvistä syistä silloin, mutta jälkeenpäin on saanut todeta, että olin enemmän kuin oikeassa sen markkinaraon olemassaolosta. Joku toinen teki sen ja huonommin ja on monimiljonääri.

:idea:

OnnenkenkaTuuri1.jpg
 
En tiiä onko tässä nyt joku sukupuolten välinen ero, mut ei mua missatut panotsäänssit haittaa ollenkaan. Toisista osapuolista en sitten tiiä...

Nyt ku tarkemmin mietin, ni ei mulla tuu mitään mieleen mikä kaivais vieläkin. Usein mietin että mitä jos olisinkin tehnyt toisia valintoja, esim. lähteny Ranskaan tai Italiaan au pairiks Islannin sijaan, ja kummonen mun elämä ois nyt.
 
Ranskassa ajelisit skoottereilla ylväästi rinnat rottingilla, patonki perseessä.

Varma tieto!
 
Ylös