Aston Martin Cognizant F1 Team 2021

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
No mitäs esimerkiksi Red Bull teki koko viime vuoden? Osti isolla rahalla suuren määrän insinöörejä ja johtajia Mercedesiltä ja vissiin muiltakin. Ja olihan noita isohkon profiilin henkilöhankintoja muissakin talleissa. Unohdit mainita sen faktan, että kyllä talli täytyy myös ensin rakentaa. Ei voida vain ostaa jotain riutuvaa konkurssipesää ja heittää seteleitä sisään ja odottaa sen poikivan menestystä. Force Indian aikainen talli oli hyvin pieni organisaatio suuriin F1-mahteihin verrattuna. Jos tallin henkilöstön määrä esimerkiksi tuplaantuu, niin kyllä se poikii automaattisesti tarvetta myös uusille johtoportaan hankinnoille.
Öööh mitä sä angstaat? Kritisoinko mä jotain hankintoja sinällään? Siis totta vitussa tiimit hankkii parasta osaamista, mutta sekin vie aikaa ennen kuin se alkaa realisoitua yleensä ja tätä kärsivällisyyttä ei tunnu strollilla olevan. Yrittää ostaa menestyksen kopioimailla toisen auton noin kärjistetysti.

Minkä faktan? Siis mähän tuossa just puhun pitkäjänteisestä rakentamisesta avaihenkilöiden ympärille joka vie aikaa.

Meni kyllä ihan satanolla ohi mikä tuossa nyt meni noin tunteisiin.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8415
Sijainti
Helsinki

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Privet, tovarishch. Strollihan toimii viisivuotissuunnitelmineen kuin entinen itäystävä konsanaan. Veikkaan suunnitelman lopputulosten olevan myös samaa jälkeä kuin esikuvansa toimissa. Alonson haaveet kolmannesta maailmanmestaruudesta ovat juuri sitä, haaveita vain.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3786
Aston Martin on noussut muutaman kauden aikana varteenotettavaksi huipputiimiksi jopa taistelemaan säännöllisesti podium-sijoituksista ja GP- voitoista.

Kauden 2023 alku osoitti, että tiimi on jopa toiseksi paras, ja talven kehitystyö on tuottanut tulosta. Ryminällä on menty Ferrarin ja Mercedeksen ohi.

Ensimmäinen GP- voitto odottaa vain sopivaa hetkeä, ja eiköhän Oviedon ihmisohjus Fernando Alonso, sen nappaa vielä tällä kaudella.

Milloin nähdään tiimi jopa maailmanmestaruustaistelussa, niin uskoisin että jos ei vielä tällä kaudella, niin tässä muutaman kauden sisällä.

Fernando-Alonso-Aston-Martin-Formula-1-Bahrain-GP-Podium.jpg
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5140
Olisipa mies edes 37- tai 38-vuotias, niin antaisin hänelle vielä toivoa. Tuossa iässä suorituskyky voi pudota kalliolta alas vaikka kesätauon aikana. En usko hänen olevan voittavassa kunnossa enää ensi kaudella vaikka varmasti kelvottoman Strollin pieksääkin.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3786
Tällainen ajatus tuli mieleen, että kuvitellaanpa tilanne, jossa Aston Martin olisi tulevina vuosina se kaikkein suorituskykyisin tiimi.

Annettaisiinko Alonson ja Strollin taistella keskenään mestaruudesta , vai koska isä-Stroll sattuu olemaan tiimin johtohahmo, pelattaisiinko peliä jopa törkeästi pojan hyväksi, niin että pyrittäisiin Lance Strollista tekemään mestaria keinolla millä hyvänsä.
 
Noh jaa sinällään toi olisi typerä veto, koska mestaruuteen kuitenkin vaatii myös kuljettajalta tiettyä tasoa. Esim vaikka Perezistä yritettäisi tehdä mestaria niin sen pitäs kuitenkin itse päihittää LecLerc joka kisassa vaikka Max antaisi tietäkin. Alonso voi ajaa vain yhtä autoa.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4196
Tällainen ajatus tuli mieleen, että kuvitellaanpa tilanne, jossa Aston Martin olisi tulevina vuosina se kaikkein suorituskykyisin tiimi.

Annettaisiinko Alonson ja Strollin taistella keskenään mestaruudesta , vai koska isä-Stroll sattuu olemaan tiimin johtohahmo, pelattaisiinko peliä jopa törkeästi pojan hyväksi, niin että pyrittäisiin Lance Strollista tekemään mestaria keinolla millä hyvänsä.
Kun auto on tarpeeksi nopea niin Strollista tehdään 1. kuski ja rinnalle palkataan halpa ja luotettava aisuri...
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3861
Kun auto on tarpeeksi nopea niin Strollista tehdään 1. kuski ja rinnalle palkataan halpa ja luotettava aisuri...
Pitihän joidenkin mielestä Vettelistä tulla kakkoskuski, mutta oli kuitenkin se tallin kapellimestari. Miksi Alonsollekin tarjottaisiin heti monivuotista sopimusta? Voisi se olla aika koomista jos Alonsoa yritettäisiin hidastaa jotenkin väkisin niin kyllä Alonso antaisi sellaisia lausuntoja että oksat pois sillä seurauksilla että Strollin tallin uskottavuus olisi mennyttä, jota isot nimet alkaisivat karttamaan.
 
Tässäpä se riski onkin. Alonso on niitä kuskeja jotka ei varmasti ole hiljaa jos epäilee jotain. Se on toki mahdollista että jonku vuoden päästä jos tiimi on mestaruustasoa niin Alonsolla ei ajovuodet riitä ja tilalle palkataan joku strollin avuksi ja yritetään ylivoimaisella autolla saada strollille kannu.

Toki vielä näitä ei tarvi miettiä. Kunhan nyt raapisivat pari voittoa edes ekana.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3786

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5140
Red Bull:in Christian Horner ja Helmut Marko esittävät melko suorasanaisia väitteitä siitä, että Aston Martinin auto olisi samanlainen Red Bullin viime kauden auton kanssa.

Toki Aston Martinin tiimi (silloin tosin nimellä Racing Point) on ennenkin kopioinut muita tiimejä, kuten muistetaan pari vuotta sitten kun puhuttiin 'Pinkistä Mercedeksestä'.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-ravahti-red-bull-syyttaa-f1-huipputallia-kopioinnista/8647824#gs.r9v797
Onkohan Red Bullin änkyröillä mennyt väärä levy soittimeen. Sehän oli viime vuonna, kun Aston Martin toi kesken kauden autoonsa päivityspaketin, joka sisälsi "valokopiot" Red Bullin ponttooneista. Tämän kauden auto ei kyllä ainakaan pintapuolisesti muistuta yhtään viimevuotista Red Bullia. Mistään oikeasta teollisuusvakoilustakaan ei voi olla kyse, koska silloin puheet olisivat kyllä paljon karumpia kuin tuollaista säälittävää vihjailua.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2675
Vähän tuli Aston Martinista menneisyyden Red Bullimaiset vibat. Suoranopeutta puuttuu vähän, mutta jarrutuksissa ja mutkissa on tosi hyvä ja vakaa downforce. Jollakin syheröradalla saattavat voittaa tänä vuonna kenties, jos vaan pysyvät kehityskilpailussa mukana.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3786
Vähän tuli Aston Martinista menneisyyden Red Bullimaiset vibat. Suoranopeutta puuttuu vähän, mutta jarrutuksissa ja mutkissa on tosi hyvä ja vakaa downforce. Jollakin syheröradalla saattavat voittaa tänä vuonna kenties, jos vaan pysyvät kehityskilpailussa mukana.
Itse uskon pariin voittoon tällä kaudella. Lähinnä kisoissa, joissa Red Bull jostain syystä epäonnistuu.

Aston Martin pohjautuu Jordan-tiimiin, joka voitti neljä GP:tä, ja Racing Point:iin, joka voitti yhden GP:n. Olisi näin ollen kolmas nimi tällä tiimillä, joka kykenisi voittoon.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Onkohan Red Bullin änkyröillä mennyt väärä levy soittimeen. Sehän oli viime vuonna, kun Aston Martin toi kesken kauden autoonsa päivityspaketin, joka sisälsi "valokopiot" Red Bullin ponttooneista. Tämän kauden auto ei kyllä ainakaan pintapuolisesti muistuta yhtään viimevuotista Red Bullia. Mistään oikeasta teollisuusvakoilustakaan ei voi olla kyse, koska silloin puheet olisivat kyllä paljon karumpia kuin tuollaista säälittävää vihjailua.
Luitko ollenkaan tuota juttua? Siinä kyllä sanottiin selvästi mistä epäilyt johtuvat. Vinkkinä voin sanoa, että se liittyy päähän, mutta mihin päähän.
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2352
Luitko ollenkaan tuota juttua? Siinä kyllä sanottiin selvästi mistä epäilyt johtuvat. Vinkkinä voin sanoa, että se liittyy päähän, mutta mihin päähän.
Ettei taas käytäisi lakituvan kautta ratkaisemassa lopulta tämäkin case.

Voisi kuvitella että noin iso loikka suorituskyvyssä eteenpäin vaatii vähän muutakin kuin ulkonäön kopiointia ja yhden suunnittelijan muistikuvien mukaan menoa. "Sinnepäin" -mentaliteetilla kopioidut autot on harvemmin toimineet, mutta piirustuksia kun on viety tallista toiseen on vauhtia yleensä löytynytkin sitten enemmän.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1930
Sijainti
Vyborg
Vähän tuli Aston Martinista menneisyyden Red Bullimaiset vibat. Suoranopeutta puuttuu vähän, mutta jarrutuksissa ja mutkissa on tosi hyvä ja vakaa downforce. Jollakin syheröradalla saattavat voittaa tänä vuonna kenties, jos vaan pysyvät kehityskilpailussa mukana.
Hyvä huomio. Alonso ajoi kasikkoa Mercedeksien ympäri ohittamalla Hamiltonin ja erikseen Ferrarin Sainzin lopussa ilman suurta vaivaa nerokkailla liikkeillä, kiitos downforcen tuoman edun mutkissa.
Aston Martin on kyllä ottanut suurimman harpauksen suoraan keskikastista kolmen parhaan jengiin. Luulin että talvitestien pohja-ajat olivat huomion hakua mutta onneksi ei siihen jäänyt vaan Aston Martinin insinöörit ovat tehtaalla onnistuneet auton suunnittelussa talven aikana. Kuulemma ovat saaneet rekrytoitua väkeä Red Bullilta jos oikein kuulin
Alonso on kyllä tallille kultaa arvokkaampi joka pystyy kokemuksensa ansiosta taistelemaan palkintosijoista 41 vuotiaana ja mielestäni Alonso ei Alpinella loistanut samalla tavalla kuin on nyt Aston Martinilla. Ehkä auto sattuu sopimaan hanskaan paremmin kuin Alpinella.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5140
Luitko ollenkaan tuota juttua? Siinä kyllä sanottiin selvästi mistä epäilyt johtuvat. Vinkkinä voin sanoa, että se liittyy päähän, mutta mihin päähän.
Sinä taisit lukea sen jonkin sortin aineissa, kun olet alkanut keksiä omiasi. Maikkarin jutussa ei avattu millään tavalla sitä, miksi Aston Martin olisi kopio Red Bullista, vaikkei se näytä yhtään Red Bullillta (= aerodynamiikkaa eli ulkonäköä ei ole kopsattu RB:ltä).
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Sinä taisit lukea sen jonkin sortin aineissa, kun olet alkanut keksiä omiasi. Maikkarin jutussa ei avattu millään tavalla sitä, miksi Aston Martin olisi kopio Red Bullista, vaikkei se näytä yhtään Red Bullillta (= aerodynamiikkaa eli ulkonäköä ei ole kopsattu RB:ltä).
Markohelmut sanoi:
– Sitä, mitä Fallowsilla oli päässään, ei voida pyyhkiä pois.
– Konseptin kopiointi ei ole kiellettyä, mutta pystytkö kopioimaan niin yksityiskohtaisesti ilman automme dokumentaatiota?
Luetun ymmärtäminen ei selvästi ole vahvimpia puoliasi. Vaihtoehtoisesti olin vaan paremmissa aineissa kuin sinä. Tuossa ihan selvästi Helmutti heittää ilmoille vahvan epäilyksen dokkareiden siirtymisessä miehen mukana Astonille. Eiköhän Marko-setä sen verran hyvin tunne tallinsa auton ja sen ketkä sitä ovat olleet suunnittelemassa. Voiko yhden miehen päässä riittää kapasiteetti muistamaan kaikki yksityiskohdat koko autosta?
 
Ylös