Asuste/pukine mitä et ikinä päällesi laittaisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Troy
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Muistan lukeneeni jostain vähän aikaa sitten, että napapaidat tulee taas. Tais mennä samantien poiskin muodista.

En tiedä onko laajempikin ilmiö brittiläisissä pikkukaupungeissa, mutta ainakin Northamptonissa ja etenkin Southendissä oli kesäaikaan katukuvassa todellista ysärimeininkiä ns. halvimmillaan. Ei katumuotiin yleisesti niin tule huomiota kiinnitettyä, mutta noissa ei voinut olla havahtumatta, notta mitvit. Hauskimmillaan vastaan tuli sellaisia hyvin syönyt teini & omasta mielestään nuorekas mutsi -pareja, joilla oli lantiofarkut tai minihame ja napapaita ja kenties joku värikäs nahkatakki vielä harteilla. Kengät saattoi olla vaikka crocsit ja naama kuin maalipurkissa uitettu.
 
Sen verran kaikenlaisia monia täälläkin jo mainittuja vaatekappaleita on tullut eri syistä ja eri tilanteissa puettua, että paha olisi mennä sanomaan etten päälleni ikinä laittaisi, jos kerran jo olen laittanut. Julkisesti niissä näyttäytyminen on toki toinen juttu. Toisaalta, on sitä tullut käytyä baarissakin pelkässä lakanassa ja vyössä, ja ihan asiakkaana.
 
En tiedä onko laajempikin ilmiö brittiläisissä pikkukaupungeissa, mutta ainakin Northamptonissa ja etenkin Southendissä oli kesäaikaan katukuvassa todellista ysärimeininkiä ns. halvimmillaan. Ei katumuotiin yleisesti niin tule huomiota kiinnitettyä, mutta noissa ei voinut olla havahtumatta, notta mitvit. Hauskimmillaan vastaan tuli sellaisia hyvin syönyt teini & omasta mielestään nuorekas mutsi -pareja, joilla oli lantiofarkut tai minihame ja napapaita ja kenties joku värikäs nahkatakki vielä harteilla. Kengät saattoi olla vaikka crocsit ja naama kuin maalipurkissa uitettu.

Täällä on noin yleisesti ottaen tapana paljastaa enemmän pintaa kuin Suomessa, ihan kaupungin koosta ja vuodenajasta riippumatta. Paljon näkee myös miehiä joilla on niin iso maha että t-paita ei yletä peittämään sitä alas asti. Yhdenlainen napapaita kai sekin.
 
Lauantaina Turkuunissa bongasimme tmoin ja Dompparin kanssa käyskennellessämme erään hyvin täytetyillä pantterilegginseillä sonnustautuneen tätylin.

Olihan se. Ihan jees, vähintäänkin.

Pantterilegginsit. Pakko olla parturikampaaja.
 
Ylös