Atlaksella pöllytetään Mikaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Finn75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ilmari sanoi:
Pitää varmasti paikkansa. Totta on kuitenkin myös se, ettei Häkkinen kovin kummoisia esittänyt ennen kuin sai sarjan nopeimman auton alleen. Ja jos Häkkinen nyt olisi ollut yhtä lahjakas kuin muut suuret F1-legendat, joihin häntä toistuvasti verrataan, olisi kai hän ajautunut voittaja-autoon aikaisemmin.

Pari vuotta Lotuksella (Ilman Williams-sotkua olisi pesti pikkutallissa kestänyt vain yhden vuoden.) ja sitten heti McLarenille. Eikö McLaren sitten ollut muka voittaja-talli?? Peugeotin moottoreilla ei TOSIAANKAAN taisteltu voitoista, Mersun kahden ensimmäisen vuoden moottoreista puhumattakaan. McLaren on kuitenkin aina McLaren, jolla monet legendat ovat ajaneet.

Ainostaan 1993 Mika sai hetken ajaa voittaja-autolla, mutta silloinkin vastassa oli Senna ja ylivoimaiset Williamsit. Vasta 1997 oli uudelleen alla voittaja-auto ja voittoja olisi Mikalle tullut yhden sijasta todennäköisesti neljä, mikäli mottori olisi ollut luotettavampi. Silti Mansellille annettu selkäsauna ja Sennan pähittäminen ekoissa McLaren aika-ajoissa ovat jo pelkästään melkoisia näyttöjä, useista podium-sijoituksista puhumattakaan McLarenin heikkoina vuosina.

Mutta jos sille linjalle lähdetään, ettei Mikan suoritukset olleet kummoisia, niin yhtä hyvin voidaan sanoa, että eipä se Schumacherikaan kovin kummoisia Jordanilla esittänyt, eikä ensimmäisinä Benetton-vuosinaankaan. Vasta 1994 Schumi räjäytti pankin, kun Senna ensin kuoli pois mestaruuden tieltä (Tulipa sanottua ikävästi.), mutta Hill täytti Sennan saappat upeasti ja törttöiltyään Silverstonessa Schumi voitti vaivaisen pisteen erolla ja oli silti menettää mestaruuden, jos olisi siinä kuluisassa kolarissa käynyt hieman heikommin. 1995 oli sitten vasta läpihuuto-juttu, kun Hill ei päässyt Adelaiden kolarin aiheuttamasta Schumi-syndroomastaan yli. :D
 
Viimeksi muokattu:
En muista tuota ihan tarkalleen (siksi olinkin laittanut tuolla ennemmin kysymysmerkin saman asian kohdalle), mutta kaudella 1993 oli kuitenkin jo McLarenin miehiä. Testikuskin roolissa tosin aluksi, kunnes Ron sai tarpeekseen Andrettista ja hänen "loistavista" suorituksistaan.
 
Orava sanoi:
Kun Lotuksen tallipäällikkö esti Häkkisen ajamisen Williamsilla,
niin hänen tilalleen Alain Prostin tallikaveriksi tuli muuan Damon
Hill, joka oli toiminut Williamsin testikuskina.

Eli tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että Williams piti Häkkistä Hilliä parempana kuljettajana. :doubtful:
 
Eipä Benetton todellakaan ollut missään nimessä sarjan paras auto kausina 1992-93, mutta niin vaan Schumi nappasi voitot molempina vuosina. Entä sitten Ferrari vuonna 1996, kolme voittoa täysin epäonnistuneella autolla. Senna puolestaan voitti viisi kisaa McLarenilla vuonna 1993, vaikka auto oli vähintään yhtä paljon Williamsia jäljessä kuin kolmella seuraavalla kaudella. Vaikea todellakin on nähdä, että Schumin tai Sennan tasoiset kuljettajat olisivat yhtäkään kokonaista kautta ilman GP-voittoa vähänkään kilpailukykyisellä kalustolla, mitä McLaren kuitenkin huonoimpinakin vuosinaan oli.
 
Karpow sanoi:
eipä se Schumacherikaan kovin kummoisia Jordanilla esittänyt, eikä ensimmäisinä Benetton-vuosinaankaan.

Jos nyt aivan välttämättä haluat vetää M.Schumacherin tähänkin keskusteluun, niin suoritapa pieni vertailu. Vertaa miesten saavutuksia niillä kausilla jolloin he EIVÄT ole voittanneet mestaruuksia. Toisin sanoen tällöin herroilla ei ole ainakaan todennäköisesti ollut allaan nopeinta autoa. Veikkaan että tämänkin tilaston, kuten kaikkien muidenkin, tulosta ryyditetään lukemattomilla ja loputtomilla selittelyillä :ahem:
 
Ilmari sanoi:
Jos nyt aivan välttämättä haluat vetää M.Schumacherin tähänkin keskusteluun, niin suoritapa pieni vertailu. Vertaa miesten saavutuksia niillä kausilla jolloin he EIVÄT ole voittanneet mestaruuksia. Toisin sanoen tällöin herroilla ei ole ainakaan todennäköisesti ollut allaan nopeinta autoa. Veikkaan että tämänkin tilaston, kuten kaikkien muidenkin, tulosta ryyditetään lukemattomilla ja loputtomilla selittelyillä :ahem:

Niin. Eipä ole montaa triidiä F1-puolella, jossa ei ole vedetty
jollain tavalla M.Schumacheria mukaan, kun on keskusteltu
kuskeista. :ahem:
 
Ilmari sanoi:
Pitää varmasti paikkansa. Totta on kuitenkin myös se, ettei Häkkinen kovin kummoisia esittänyt ennen kuin sai sarjan nopeimman auton alleen. Ja jos Häkkinen nyt olisi ollut yhtä lahjakas kuin muut suuret F1-legendat, joihin häntä toistuvasti verrataan, olisi kai hän ajautunut voittaja-autoon aikaisemmin. Tiedän että tästä seuraa taas puuduttava perustelu miksi Häkä pysyi niissä talleissa missä pysyi, mutta totuus on se että poikkeuksellisen lahjakkaat kuljettajat imaistaan voittajatalleihin hieman aikaisemmin kuin mitä Mikalle kävi.

Onneksi täällä foorumilla on asiantuntijoita jotka tietävät formuloista ja kuskien suorituskyvystä enemmän kuin idiootit Frank Williams ja Ron Dennis jotka molemmat halusivat palkata Mikan talliinsa kaudeksi 1993. :p

Karpow: Mika ajoi siis kaksi kautta Lotuksella ja kolmannella siirtyi sitten McLarenille kun Williams-pesti meni sivusuun.
 
Observer sanoi:
Onneksi täällä foorumilla on asiantuntijoita jotka tietävät formuloista ja kuskien suorituskyvystä enemmän kuin idiootit Frank Williams ja Ron Dennis jotka molemmat halusivat palkata Mikan talliinsa kaudeksi 1993. :p
Niin, yrittäkää nyt lopulta päättää oliko Mika hyvässä ja suorituskykyisessä tallissa vai ei. :D
 
Ilmari sanoi:
Niin, yrittäkää nyt lopulta päättää oliko Mika hyvässä ja suorituskykyisessä tallissa vai ei. :D

Mika oli huipputallissa jolle sattui eteen röykkyisempi ajanjakso kuten Williamsille vuoden 1997 jälkeen. OK?
 
Observer sanoi:
Mika oli huipputallissa jolle sattui eteen röykkyisempi ajanjakso kuten Williamsille vuoden 1997 jälkeen. OK?
Ja näytti tuosta röykkyisestä ajanjaksosta huolimatta olevansa kaikkiin suuriin F1 legendoihin rinnastettavissa oleva lahjakkuus?
 
JT sanoi:
Eipä Benetton todellakaan ollut missään nimessä sarjan paras auto kausina 1992-93, mutta niin vaan Schumi nappasi voitot molempina vuosina. Entä sitten Ferrari vuonna 1996, kolme voittoa täysin epäonnistuneella autolla.

Ave !!!

1996 Ferrari oli suuren osan kaudesta toivottoman epäluotettava, mutta nopea auto oli. Sekä Schumacherin että Irvinen kekimääräinen aika-ajosijoitus oli parempi kuin kaudella 97. Schummacher muuten voitti Monzan ainakin osittain Häkkisen epäonnen takia Mikan menetettyä etusiiven osuttuaan keskellä rataa olleeseen renkaaseen.

McLaren ei kyllä kausilla 94 ja 95 ollut lähelläkään kauden 93 iskua ja ennen kaikkea kaudelle 97 asti auto noin pääsääntöisesti oli korkeintaan kolmanneksi tai neljänneksi paras kun 93 auto oli heti Williamsista seuraava.

- Oho -
 
Ilmari sanoi:
Ja näytti tuosta röykkyisestä ajanjaksosta huolimatta olevansa kaikkiin suuriin F1 legendoihin rinnastettavissa oleva lahjakkuus?

En minä niin ole sanonut. Mutta aika vaikea on kuvitella että sillä Mikan alkuaikojen McLarenilla kukaan muu olisi pystynyt merkittävästi parempiin suorituksiin (=voittoihin).
 
JT sanoi:
Enpä tiedä, mikä noissa kommenteissani niin imbesilliä mahtoi olla. Kai Häkkisen uraa voi tutkiskella kriittisesti siinä missä muidenkin kuljettajien. Faktahan on esimerkiksi se, että voittoja alkoi tulla vasta parhaalla autolla. Schumacherin tai Sennan tasoisen kuljettajan ei olisi tarvinnut odottaa ensimmäistä GP-voittoaan seitsemää vuotta (ja sekin voitto piti lahjoittaa). Sadekelillä Häkkinen ei myöskään koskaan loistanut, jopa monien turhaan parjaaman Damon Hillin näytöt ovat tässä suhteessa merkittävästi paremmat. Villeneuven ei.

Villeneuven kohdalla on syytä muistaa, että mies ajoi tuolloin kahta ensimmäistä F1-kauttaan. Kuinka kauan Häkkisellä kesti kypsyä voittajaksi?

Taidat olla aika höpö höpö miehiä?

Esimerkiksi Schumacher on voittanut aina joka hyvällä tai parhaalla autolla. Samoin lähes kaikki muut suuret mestarit.

Benetton oli hyvä auto vuodet 92-93 ja paras 94 ja edelleen hyvä 95. McLaren 94 ei ollut voittaja auto, puhumattakaan vuoden 95 fiasko mallista! 96 alkoi autossa olla jonkin verran potenttiaalia ja 97 saattoi ajaa jopa voitosta moottorin laukeamiseen saakka.

1998 tuli sitten mestaruus perhaalla autolla, 99 toiseksi parhaalla, 2000 tuli voittoja hyvällä autolla ja 2001 tuli vielä muutama voitto ei niin hyvällä autolla.

Voittoja ei harvemmin oteta huonoilla autoilla! Ainoastaan poikkeustilanteissa kuten esim. Paniksen hieno mutta osittain tuuri voitto Monacossa 1996.

Äläs nyt juniori rupee likaa kommentoimaan!:wink: :rolleyes:
 
Luepa patriot vielä, mitä kirjoitin tuolla vähän ylempänä. Voiko kukaan väittää esimerkiksi vuoden 1996 Ferraria hyväksi autoksi? Etsipä jostakin vaikkapa Irvinen mielipide asiasta.
 
No siis aluksihan se oli aika paska, mutta kyllä kehitystyö tuotti hedelmää eikä se lopulta mikään susi auto ollut. Toki hienoja voittoja Schumilta.

Ei 97 McLarenkaan mikään kovin mainio ollut mitä tulee luotettavuuteen. Mikahan olisi voittanut enemmän kuin yhden kisan ilman mersun helvetin epäluotettavaa myllyä.

Mutta olemme näköjään taas lähtöruudussa. Schumi fanit valtaa foorumin!:mad_old:

Tähänkö tämä foorumin rahanpula johti!:nope: :thumbdown
 
Ylös