Australian GP 2009 - jälkilöylyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Bobakki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Podium-kolmikko taitaa olla ylivoimaisesti kokenein vähään aikaan. Buttonin, Barrichellon ja Trullin yhteenlasketuksi GP-määräksi sain 631 jonka luulisi olevan jonkin sortin ennätys, tai ainakin lähellä sitä.
Luulisi olevan ennätys. Tuosta voisi enää parantaa samalla porukalla tai Fisichella saderomurallissa Trullia/Buttonia edellä.
 
Oikeus voitti tällä kertaa! :)

Ihmettelen vaan, että miksi maikkarin sivuilta on se alkuperäinen juttu poistettu, jossa Hami kertoo itse päästäneensä Trullin ohi. Tuohan julkaistaiin ennen Trullin rangaistusta. Tai sitten olen vaan sokea, enkä sitä sieltä muiden uutisten seasta näe.
 
Ai että lämmittää mieltä kiiltokuvapojan hylkäys ja Trullin rangaistuksen peruminen. Pieni uskonkipinä oikeudenmukaisuuteen syttyi jälleen.

Arvostukseni Hamiltonia kohtaan laski jälleen, vaikka rattimies mies toki edelleen on.
 
Ihmettelen vaan, että miksi maikkarin sivuilta on se alkuperäinen juttu poistettu, jossa Hami kertoo itse päästäneensä Trullin ohi. Tuohan julkaistaiin ennen Trullin rangaistusta. Tai sitten olen vaan sokea, enkä sitä sieltä muiden uutisten seasta näe.
Virallisen totuuden vastaisuudesta tulis sanktioita ja ongelmia TV yhtiölle?
 
Loistavaa!

Herää vain ihmetys FIA:n toiminnasta. Miten hyväuskoisia tampioita siellä onkaan?
Meinaan vaan kun ensin uskoivat Bernien selityksiin siitä että kaikki tallit kannattaisivat mestaruuden ratkaisemista voittojen määrällä. Nyt sitten uskoivat aluksi Hamiltonin selityksiä tuosta ohitustilanteesta.

Ei siinä muuten mitään, mutta kun tekevät sokeina päätöksiä ihan vaan tollaisten selitysten perusteella. Onneksi niitä päätöksiä voi aina kumota.

No, FIA teki päätöksen niiden näyttöjen perusteella jotka sillä oli. Nyt saatiin uutta näyttöä joka todisti päinvastoin -> tuomio kääntyi päälaelleen ja McLada & Elwis kärähti kusetuksesta.

Pikkasen pukkaa vahingoniloa pintaan nyt tässä kyllä.. pakko tunnustaa.
 
+ että 14.4. tulee päätös diffuusöreistä, jotka parantavat downforcea eli autoa maahan painavaa voimaa.

Ja tämä kaikki: Tarmac-pinnoitteella.:ahem:

Voikin olla niin, että Alonso korjaa koko potin :D :nope:
Buemi olisi sitten toinen ekassa kisassaan, se muuten olisi parempi saavutus kuin Hamiltonin kolmas sija niin ikään ekassa kilpailussaan. Kyllä se silti aika pommi olisi, jos diffutallit mitätöisiin.
Tulos olisi sitten tälläinen:

1. Fernando Alonso Renault
2. Sebastien Buemi Toro Rosso
3. Sebastien Bourdais Toro Rosso
4. Adrian Sutil Force India
5. Nick Heidfeld BMW
6. Giancarlo Fisichella Force India
7. Mark Webber Red Bull
8. Sebastian Vettel Red Bull
---------------------------------------------------
9. Robert Kubica BMW
10. Kimi Räikkönen Ferrari
 
Viimeksi muokattu:
hahahaa :D Tästä puhutaan vielä pitkään. :thumbup: Mitäs Ruupeneille kuuluu?

Ihan hyvää!:ahem:

On vaan ollut jo FIAn, Bernien, tallien ja kuskien toimesta niin naurettava tämä kausi, ettei siihen paljoa ole Ruupeneita tarvittu.

Odotetaan jos kisat muuttuu tylsiksi, niin sitten.:thumbup:
 
Vahingonilo on paras ilo. Komea oli ajosuoritus, mutta se valahti sitten romukoppaan ja McLarenkin jäi pisteittä GP:stä. Toyotan puolesta olen kyllä onnellinen, mahtava tulos kisasta loppujen lopuksi ja ihan oikeutetusti. Melkoista säätöä tämä kyllä on sääntöjen ja rikkeiden kanssa.

EDIT: Onkohan se kolmospysti jo kerennyt kiertämään Trullilta Hamiltonille ja nyt taas takaisin Trullille? Melkoinen kiertopalkinto jo kyseessä, jos näin on käynyt.
 
Melkoista säätöä tämä kyllä on sääntöjen ja rikkeiden kanssa.

No, jo on hommaa. Eikä taida tähän jäädä sääntö ym asiat.
Nyt jos 2 -kerrosdifuusiorit kielletään, kuka sitten voittaa tämän kisan? Olisi kannattanut tarkasti körotellä maaliin vaan Laarenin ja Ferrarin, eikä yliyrittää.
 
Voikin olla niin, että Alonso korjaa koko potin :D :nope:
Buemi olisi sitten toinen ekassa kisassaan, se muuten olisi parempi saavutus kuin Hamiltonin kolmas sija niin ikään ekassa kilpailussaan. Kyllä se silti aika pommi olisi, jos diffutallit mitätöisiin.
Tulos olisi sitten tälläinen:

1. Fernando Alonso Renault
2. Sebastien Buemi Toro Rosso
3. Sebastien Bourdais Toro Rosso
4. Adrian Sutil Force India
5. Nick Heidfeld BMW
6. Giancarlo Fisichella Force India
7. Mark Webber Red Bull
8. Sebastian Vettel Red Bull
---------------------------------------------------
9. Robert Kubica BMW
10. Kimi Räikkönen Ferrari

E: Puhun ihan höpöjä.. :D
 
Virallisen totuuden vastaisuudesta tulis sanktioita ja ongelmia TV yhtiölle?

Jos kerran on todistettavasti nauhalla virallisen totuuden vastainen lausunto, niin reilusti julki vaan. Vai yrittääkö maikkarikin siloitella sensuroiden FIA:n toimintaa. Nyt ne sitten kehuskelee kuinka saivat nauhalle Leviksen lausunnon, mutteivät alunperin uskaltaneet pitää sitä näkyvillä. :thumbdown
 
Ajatelinkin jo että Hamilton voittaa 14.4 mutta olin väärässä....
 
Kylläpäs menee arpomiseksi, tosin tämä Lewisin hylkäys on toki hyvä uutinen. Ensin sekoitellaan säännöt ja laaditaan niitäkin useampia, rengastoimittaja tekee tahallaan huonoja renkaita, kellä toimii kerssit kellä ei, ja sitten odotellaan vielä diffuusorivetoomuksia kun ei niistä kantaa saatu ennen eikä aikanaan. Sillä välin FIAn tuomaristo järjestelee tulosliuskaa parhaaksi "eiku" näkemällään tavalla.

Täytyy oikein pitää kirjaa, että on on-line voittajat tiedossa. Onneksi tämä on sentään kuninkuusluokka - muutenhan tämä voisi olla vaikeaa ja hieman tivolimaista.
 
Hyvä, täysin oikeudenmukainen päätös:thumbup:

Mutta kummastuttaa, kuinka monet rangaistukset annettiin kuljettajille Australian GP:stä kilpailun jälkeen:eek!:
 
Sinne meni Hämäläisen ruusuinen kilpailu. Kerrankin FIA teki oikean päätöksen. Trullille 6 ponkelia takaisin. :thumbup:
 
Voikin olla niin, että Alonso korjaa koko potin :D :nope:
Buemi olisi sitten toinen ekassa kisassaan, se muuten olisi parempi saavutus kuin Hamiltonin kolmas sija niin ikään ekassa kilpailussaan. Kyllä se silti aika pommi olisi, jos diffutallit mitätöisiin.
Tulos olisi sitten tälläinen:

1. Fernando Alonso Renault
2. Sebastien Buemi Toro Rosso
3. Sebastien Bourdais Toro Rosso
4. Adrian Sutil Force India
5. Nick Heidfeld BMW
6. Giancarlo Fisichella Force India
7. Mark Webber Red Bull
8. Sebastian Vettel Red Bull
---------------------------------------------------
9. Robert Kubica BMW
10. Kimi Räikkönen Ferrari

Eihän sitä edelleenkään aleta tuloksia hylkäämään sen takia että tupladiffuusorit kiellettäisiin. Tästä löytyy monia esimerkkitapauksia, jossa jokin auton osa on jälkikäteen kielletty muiden protestin vuoksi, ja silloin ei edellisiä tuloksia hylätty vaan autoa vain piti muuttaa seuraaviin kisoihin. Ferrarin pohja 2007, McLarenin aktiivijousitus..
 
Ylös