Australian GP 2009 - jälkilöylyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Bobakki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No Kimi nyt ei vain näytä enää samalta kuskilta kuin menneinä vuosina. Virheherkkyys pidemmällä aikavälilläkin kasvanut selvästi. Tuo on jo Gilles Villeneuven tapaista, sanoisin jopa yliyrittämistä.

Mithä...Kimi=Gilles? No sitten ei ole mitään hätää.Ferrarillakin ollaan tyytyväisiä.Ja miksei oltaisi,hyvinhän tuo ajoi.
 
Mitenkään hieromatta veistä haavassa täytyy muistuttaa siitä, että Massan heikoin kisa kaudessa on nimenomaan aina ollut Australian GP ja tuon jälkeen homma on lähtenyt kunnolla käyntiin.
No eipä ole australia yleensä Kimilläkään vahvasti mennyt. Se nyt on sellainen rata josa sattuu tavallista enemmän sekoilua yhdelle jos toisellekin, yliyritys yleensä kostautuu.
 
Ei haittaa yhtään. Ennemmin lottokisa, kuin jonossa-ajelua.
Ei olisi ollut tänään jonossa ajelua ilmankaan ylimääräistä rengas"draamaa".

Ihmettelikös muuten kukaan muu, miksi SC:n ottamista radalle vitkasteltiin Nakajiman ulosajon jälkeen? Sehän oli täysin selvä tilanne, mutta ratkaisua pohdittiin kummallisen pitkään. Siinä ehti muutama kuski tehdä stoppinsa ennen ilmoitusta safety carista, joten heidän ei tarvinnut körötellä uuden säännön mukaisesti sinne varikolle. Ainakin Buttonin pelasti mun mielestä se, että hänen annettiin tehdä stoppi ja sitten vasta ilmoitettiin turva-autosta.
 
Hmm... http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/03/847166


Kaiken järjen mukaan trulli ei tehny mitään väärää mutta kyllä kai tämäkin menee taas Kop:lle puusilmälle kultapojulle:alppu:

Jos muistan oikein ennakkotapaukset niin jos Toyota olisi kysynyt tuomaristolta luvan siihen että Trulli saa ottaa paikkansa niin ongelmaa ei olisi, mutta jos Trulli itse otti paikkansa takaisin, tulee hän saamaan rangaistuksen.

Ihmettelikös muuten kukaan muu, miksi SC:n ottamista radalle vitkasteltiin Nakajiman ulosajon jälkeen? Sehän oli täysin selvä tilanne, mutta ratkaisua pohdittiin kummallisen pitkään. Siinä ehti muutama kuski tehdä stoppinsa ennen ilmoitusta safety carista, joten heidän ei tarvinnut körötellä uuden säännön mukaisesti sinne varikolle. Ainakin Buttonin pelasti mun mielestä se, että hänen annettiin tehdä stoppi ja sitten vasta ilmoitettiin turva-autosta.

Kyllä siinä kauan aikaa meni.
 
Huh huh olipa mielenkiintoinen kisa :ahem:
Ehdottomasti parasta oli Trullin nousu varikolta palkinnoille Hamiltonin eteen ja Barra menoa.

Siis herranjumala! Polakkihan pilasi omalla amatöörimaisuudellaan sekä oman ja Vettelin kisan. Jos joku olisi ansainnut ajamisellaan olla podiumilla nii se olisi ollut S.Vettel. Ei tuon laatuisia amatöörimokiä (Kubica) voi noilla liksoilla tapahtua. Samanmoisesta epätoivoisesta ohitus yrityksestä Barichello, molempien onneksi, pääsi kuin koira veräjästä.
 
No eipä ole australia yleensä Kimilläkään vahvasti mennyt. Se nyt on sellainen rata josa sattuu tavallista enemmän sekoilua yhdelle jos toisellekin, yliyritys yleensä kostautuu.

No jaa, Kimille on kuitenkin Australia tuonut vuosien varrella podiumin jos toisenkin, unohtamatta vuoden 2007 voittoa, kun taas Massan paras tulos Melbournesta on viides tila ja nippu keskeytyksiä.
 
Siis herranjumala! Polakkihan pilasi omalla amatöörimaisuudellaan sekä oman ja Vettelin kisan. Jos joku olisi ansainnut ajamisellaan olla podiumilla nii se olisi ollut S.Vettel. Ei tuon laatuisia amatöörimokiä (Kubica) voi noilla liksoilla tapahtua. Samanmoisesta epätoivoisesta ohitus yrityksestä Barichello, molempien onneksi, pääsi kuin koira veräjästä.

Epätoivoinen ohitusyritys? Kubicahan oli yli puolen autonmittaa edellä ja vettel niin paljon hitaampi että olisi ihan hyvin voinut antaa periksi. Pyytelihän kovasti tiimiradiossakin anteeksi ja uskon että ottaa omaan piikkiinsä.
 
Siis herranjumala! Polakkihan pilasi omalla amatöörimaisuudellaan sekä oman ja Vettelin kisan.
Sanoisin että ennemminkin Vettel pilasi. Katsotaan, mitä kaverit jälkeenpäin kommentoivat.
 
No jaa, Kimille on kuitenkin Australia tuonut vuosein varrella podiumin jos toisenkin, unohtamatta vuoden 2007 voittoa, kun taas Massan paras tulos Melbournesta on viides tila.
2001 - hyvä debyyttikisa kuudenneksi
2002 - hidas, mutta kolarisuman vuoksi pallille
2003 - aika-ajomoka, turvba-auto pelasti kisan, olis voittanu ellei olis mokannu varikon sisääntulossa
2004 - paska auto?
2005 - en muista
2006 - en muista
2007 - voitto, tosin pari kertaa nurtsilla kumminkin
2008 - pyörähtelyä
2009 - pyörähtelyä

Harvemmin on kimilläkään mennyt australia ihan putkeen.
 
Jos esim. Ferrarilla ois sama noususuhdanne pe->su ei Kimilläkään ois hätää.

Kimillä viime kaudella suhdanne oli juuri päinvastainen, voikin melkein sanoa että jos perjantaina kulkee niin loppupäivät ollaan sitten hukassa.. :idea:

Onko sitä autoa pakko muuttaa ollenkaan perjantain jälkeen jos kulkee hyvin?
 
Jotkut taas ovat katsoneet, joko kisan aivan aineissa tai muussa mielentilassa, jos väittävät, että Kimi ajoi paremmin, kuin Felipe.

Massalla oli kyllä kaikkien aikojen huonoin taktiikka koskaan ikinä, jos se pysähdys oli suuniteltu. Mitä järkeä ottaa 8 kierrosta lyhyempi stintti, kuin Kimin ei kerrassaan mitään. Massa olisi ollut pidemällä stintillä kuitenkin samassa tilanteessa ennen tota aikaista toista pysähdystä. Surkean taktiikan takia, jopa Hidas Hamilton meni ohi, jolla oli about 12 kierrosta enemmän löböä tankissa, kuin Massalla. Ei noi italiaanot kyllä taida osata mitään, kun jokaisella kaudella sama väki tekee ylivoimaisesti eniten huonoja taktisia ratkaisuja. Viime vuosina vain, koska tallilla on ollut ylivoimaisesti top2 auto on pelastanut tallin suuremmilta nöyryytyksiltä. Nyt, kun auto ei olekaan paras taktisen osaamisen puute tulee näkymään karvaalla tavalla.

Kimin on hankala analisoida, kun ensiksi oli huonot pehmeät kumit ja sitten köröteltiin turva-auton takana. Seinään ajaminen on kyllä aina virhe.

Ja en ymmärrä McLarenin valitusta tosta sijasta, mitäs teki ajovirheen ja ajoi ulos, mutta kyllä fööni lopulta kultapojallensa antoo sen podium tilan lopulta.
 
No ei tuota kyllä suunniteltu. Massa vain ajoi renkaansa piloille ja se ei ole koskaan hyvä merkki. Massallahan oli jo ongelmia kovemmilla renkailla aika-ajoissakin.
 
Huh Vaikka Button ei nyt ole pahimmasta päästä, niin toivoisin mielelläni Barrichellon voittavan hänen. Toivottavasti ei tule Brawnille liikaa ferrari-ajat mieleen.
On tuo kyllä harmi, kun auto ratkaisee noin paljon, että tuollainenkin kuin Buttonin tasoinen kuski voi voittaa kisan :dunno:
Ainoa hyvä puoli on, että Hamiltonilla varmaan fiilikset, kun Suuren yleisön suosikiksi onkin noussut toinen Britti.

Mikäs Buttonissa? Ite rankkaan sen kyllä korkeammalle kuskina, kuin "Simpsonin Pappa Barrichellon" nukkuu lähdössä, unohtaa missä on jarrupoljin eka kurvissa ja melkeen joka ohituksessa ajelee ensin muiden päälle...
Joutas ajamaan jokkista johonki veteraaniluokkaan, sen verran huolella hölmöili kisassa ja tuurilla kakkoseks.
Tulevaisuudessa saa taas kuulla itkua kuinka joutui Brawnilla kakkoskuskiksi ja talli panosti vain Buttoniin...
 
2001 - hyvä debyyttikisa kuudenneksi
2002 - hidas, mutta kolarisuman vuoksi pallille
2003 - aika-ajomoka, turvba-auto pelasti kisan, olis voittanu ellei olis mokannu varikon sisääntulossa
2004 - paska auto?
2005 - en muista
2006 - en muista
2007 - voitto, tosin pari kertaa nurtsilla kumminkin
2008 - pyörähtelyä
2009 - pyörähtelyä

Harvemmin on kimilläkään mennyt australia ihan putkeen.

Vuoden 2005 kisa meni omaan piikkin ja tuloksena oli vain piste (vauhtia kyllä oli), mutta ´06 voittotaistelussa ja kakkospaikka.

Kärkikuskeista Australia ei ole suosinut ketään yhtä paljon.
 
No ei tuota kyllä suunniteltu. Massa vain ajoi renkaansa piloille ja se ei ole koskaan hyvä merkki. Massallahan oli jo ongelmia kovemmilla renkailla aika-ajoissakin.

Ja tolle ei ole muuta lähdettä, kuin sinun ajatuksesi, että renkaat olisivat pilalla, toki niinkin voi olla, mutta odotellaan virallista tietoa, jos sitä tulemme saamaan.
 
Australian GP:n nopeimmat kierrosajat:
aika: kierros:
1. Nico Rosberg Williams-Toyota 1.27,706 48
2. Robert Kubica BMW 1.27,988 36
3. Jenson Button Brawn-Mercedes 1.28,020 17
4. Sebastian Vettel Red Bull-Renault 1.28,140 8
5. Nick Heidfeld BMW 1.28,283 48
6. Timo Glock Toyota 1.28,416 53
7. Kimi Räikkönen Ferrari 1.28,488 35
8. Mark Webber Red Bull-Renault 1.28,508 38
9. Fernando Alonso Renault 1.28,712 53
10. Jarno Trulli Toyota 1.28,916 50
11. Adrian Sutil Force India-Ferrari 1.28,943 43
12. Giancarlo Fisichella Force India-Ferrari 1.29,005 51
13. Lewis Hamilton McLaren-Mercedes 1.29,020 39
14. Rubens Barrichello Brawn-Mercedes 1.29,066 43
15. Felipe Massa Ferrari 1.29,141 30
16. Sebastien Buemi STR-Ferrari 1.29,230 34
17. Sebastien Bourdais STR-Ferrari 1.29,823 50
18. Kazuki Nakajima Williams-Toyota 1.29,923 6
19. Nelson Piquet Renault 1.30,502 17

Kyllähän tuosta näkee, että Heidfledkin oli yllättävä nopea, ainakin ajoittain. Jos Kimi olisi pystynyt ajamaan tuollaisia aikoja tasaisesti, niin ei olisi ollut mitään hätää, mutta vauhti oli välillä jotain ihan muuta. Rosbergin kannalta harmi, että kisa meni mönkään. Oli koko viikonlopun ajan todella kovassa vedossa.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tolle ei ole muuta lähdettä, kuin sinun ajatuksesi, että renkaat olisivat pilalla, toki niinkin voi olla, mutta odotellaan virallista tietoa, jos sitä tulemme saamaan.

Juu, ei ole, mutta luulisi tuon kaltaisen tallin kuin FERRARIN osaavan tehdä optimi taktiikan oikein. :D Minäkin osaan sen tehdä jotenkin niin tuskimpa vain Ferrarilla ollaan tuo menty söhlimään. :dunno: No, tuskimpa tuotakaan syytä saadaan koskaan selville.
 
Kylläpä oli Parikello suurin hölmöilijä,aiheutti lähdön jälkeisen kolarin,mokasi oman lähdön,kolaroi kimin kanssa ja mitä lie vielä muuta.
 
Ylös