Bahrain 2017 - Jälkihöyryt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vielä suomalaisista sen verran että kolmen kisan jälkeen jo niin suuret piste-erot että taitavat olla loppukauden kakkoskuskeja.

Ei hyvältä tosiaan näytä. Eihän tuo vaadi toisaalta kuin seuraavassa kisan epäonnea "ykköskuskille" ja kakkosen onnistumisen niin tilanne onkin tasaisempi.

Normioloissa näyttää kyllä kakkosviulujen soitolta.
 
Tuo jatkuva ja pitkän kaavan mukaan radiossa avautuminen hieman haiskahtaa, että jotain on pahasti vialla ihan sosiaalisissa suhteissa. Aihetta on ollut avautumiseen, mutta minun muistaakseni Kimi on aiempina vuosina pitänyt ne avautumiset hyvin lyhyinä tai jättänyt kokonaan väliin.

Jep, todennäköisesti haluaa kuuluuttaa maailmalle asti kun jo sen verran ketuttaa tuo läpinäkyvä touhu.
 
Papoista vain Massa oli kisan aikana hiljaa ja ajoikin kalustoon nähden maksimisuorituksen :thumbup: Kiusasi Kimiäkin pariin otteeseen.
 
Perezhän siellä takarenkaaseen ajoi ja Williams hajosi, Stroll oli selvästi edellä.

Perez oli selkeästi rinnalla ja Stroll sulki tilan. Tuosta ei voi Pereziä syyttää mitenkään. Käy katsomassa tilanne Perezin onboardista.
 
Ohhoh, ettehän ole tosissaan tuon taktiikka-itkunne kanssa? Joo olisi voinut tulla sisälle aiemmin, mutta kuten Kiinassa, ei Kimin vauhti ollut mitään ennen pysähdys episodiakaan

lisäksi:
- Hamilton suunnilleen samalla taktiikalla
- Kimin kisan lopun vauhti selittyy juurikin sillä että sai taktiikan puolesta nopeusedun kisan loppuun (kts. hamilton)
- pysähtymällä aiemmin Kimi ei olisi saavuttanut MITÄÄN. Sen sijaan pysymällä pidempään radalla oli edes se pieni optio eteenpäin (lue: safety car) kun taas taaksepäin ei ollut tarvetta katsella kun Ricciardon vauhti ei riittänyt

TL;DR Aiemmin pysähtymällä olisi saavuttanut paremman loppuajan, mutta pitempään radalla pysymällä pidettiin yllä mahdollisuutta hyötyä turva-autosta joka oli AINUT mahdollisuus muuttaa sijoituksia.
 
Kuten aavistelinkin, Seb pitää lajia hengissä. Vettel GOAT, Hamilton MOOAT. Ylivoimainen auto aika-ajoissa, paras kisassa myös ja paras taktiikka + turva-auto auttoi + tiimimääräyksiä, mutta ei silti pysty parempaansa voittamaan. Hamilton alkaa varmaan lähestymään kärkisijaa viikonlopuissa jossa hänellä on paras kalusto, mutta ei pysty voittamaan. MOOAT eikä edes ole lähellä.

Bottakselta aivan surkea kisavauhti molemmilla renkailla, pitääkö salaliittoteorioita alkaa pystyttämään? Todella onnekas että pääsi pallille.

Kimillä kerrankin ihan ok vauhti, mutta surkea lähtö ja heikko taktiikka (miten Kimi ei muuten päässyt Hamin edelle turva-autopysähdysten jälkeen, mutta putosi takaisin Massan taakse?!?) pilasi kaikki mahdollisuudet.
 
Mielestäni jo tuo Kimin räyhääminen tiimiradioon kertoo omaa karua tarinaa tiimin asetelmista. Nuo taktiikka mokat ovat niin yksinkertaisia, että edes koulutettu apina ei sössisi niitä noin pahasti vahingossa.
 
Perezhän siellä takarenkaaseen ajoi ja Williams hajosi, Stroll oli selvästi edellä.
Höpöhöpö. Stroll itse käänti päin kun Perez oli jo puolittain rinnalla. Täysin Strollin moka.
Jos et usko niin ota silmä käteen ja katso tuo video missä osuma myös Perezin näkökulmasta. Ei tuossa ole mitään epäselvää kenen vika kun Stroll itse leikkaa päin.
https://www.youtube.com/watch?v=pLS9fIV09so
 
Viimeksi muokattu:
Hamiltonilla oli paras ja eri taktiikka kuin muilla Mersu/Ferrarikuskeilla, soft toiseen stinttiin joka oli selkeästi parempi rengas kaikille tänään. Se selittää osittain Bottaksen vauhtia mutta ei läheskään kokonaan, selvästi aikaisemmat kisat huomioon ottaen jotain meni pieleen.
 
Mielestäni jo tuo Kimin räyhääminen tiimiradioon kertoo omaa karua tarinaa tiimin asetelmista. Nuo taktiikka mokat ovat niin yksinkertaisia, että edes koulutettu apina ei sössisi niitä noin pahasti vahingossa.

Kimillä oli paras mahdollinen taktiikka niissä olosuhteissa. Ei nopein, mutta erikoista kyllä, paras.
 
Ohhoh, ettehän ole tosissaan tuon taktiikka-itkunne kanssa? Joo olisi voinut tulla sisälle aiemmin, mutta kuten Kiinassa, ei Kimin vauhti ollut mitään ennen pysähdys episodiakaan

lisäksi:
- Hamilton suunnilleen samalla taktiikalla
- Kimin kisan lopun vauhti selittyy juurikin sillä että sai taktiikan puolesta nopeusedun kisan loppuun (kts. hamilton)
- pysähtymällä aiemmin Kimi ei olisi saavuttanut MITÄÄN. Sen sijaan pysymällä pidempään radalla oli edes se pieni optio eteenpäin (lue: safety car) kun taas taaksepäin ei ollut tarvetta katsella kun Ricciardon vauhti ei riittänyt

TL;DR Aiemmin pysähtymällä olisi saavuttanut paremman loppuajan, mutta pitempään radalla pysymällä pidettiin yllä mahdollisuutta hyötyä turva-autosta joka oli AINUT mahdollisuus muuttaa sijoituksia.

Ai meinaat, että siellä laskettiin turva-auton varaan :)

Mitä olisi tapahtunut jos Räikkönen olisi tullut sisään sen 4-5 kierrosta aiemmin? No aivan.
 
Eli voidaanko sanonta "Trullijuna" heittää jo romukoppaan ja alkaa käyttämään sanaa "Bottasjuna"
 
Ai meinaat, että siellä laskettiin turva-auton varaan :)

Mitä olisi tapahtunut jos Räikkönen olisi tullut sisään sen 4-5 kierrosta aiemmin? No aivan.

Jos olivat älykkäitä ja halusivat optimoida kaiken niin kyllä. Jos Kimi olisi tullut aiemmin sisälle sijoitus olisi ollut sama. Bottas säästeli lopussa.
 
On se kumma juttu.

Vettel kehui että auto oli todella hyvä. Samalla toinen kuski ei saa sitä toimimaan millään. Kyllä tää on Kimin vika kausi. Kova kuski jos auto osuu hanskaan mutta jos ei niin ei tuu yhtään mitään ajamisesta. Kun kukaan ei suunnittele autoa just Kimille niin setä eläkkeelle kauden jälkeen ja keskittytään Boltteriin.

Todella kovat kuskit vetää kovaa jos vaan löytyy neljä pyörää ja ratti...
 
Kyllä Ferrari on yhden kuskin tiimi, mielestäni se on päivän selvää. Ei vaan voi olla vahinko että Kimin taktiikan toisessa kisassa peräkkäin.

Vettel on ykköskuski.Kaikki tehdään sen eteen että Vettel voittaa mestaruuden.Kimistä ei niin väliä.
Aikamoista ekstaasia Ferrarin väellä parc fermessä ja podiumilla.
Kuin Schumi ja Barrichello muinoin.
 
Eli voidaanko sanonta "Trullijuna" heittää jo romukoppaan ja alkaa käyttämään sanaa "Bottasjuna"

En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi niin tehdä, koska tämä kisa oli niin suuri poikkeus aikaisempiin verrattuna. Australiassa yhtä nopea Hamiltonin kanssa (tiimin piti jäädyttää tilanne lopulta), Kiinassa erittäin kilpailukykyinen vauhti kuivalla Hamiltoniin verrattuna oman virheen jälkeen.
 
Bottaksen huono vauhti alkukisasta antoi Vettelille voiton, näin voi kai todeta. Valtterin ei kannattaisi mediassa pahemmin uhota ennen näyttöjä kisoissa.
Mitä uhoamista on ollut?

Sekö että uskaltaa sanoa suoraan, että ajaa voitoista jne? Kyllähän se toki suomalaiseen mielenlaatuun tuntuu pahalta kun toinen sanoo mitä haluaa tai uskoo tekevänsä. Pitäisi vaan lähteä nöyrynä kertomaan, että tehdään oma suoritus ja katsotaan minne se riittää. Sitten valitetaan foorumeilla, kun ei meidän urheilijat uskalla edes tavoitella mitään.

Heikko kisa Valtterilta siitä ei pääse minnekään. En millään usko, että noin suuri vauhtiero selittyy pelkästään kuskilla vaan pakko olla isompaa ongelmaa pidon kanssa ja yliohjauksessa, kuten itsekin mainitsi.
 
En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi niin tehdä, koska tämä kisa oli niin suuri poikkeus aikaisempiin verrattuna. Australiassa yhtä nopea Hamiltonin kanssa (tiimin piti jäädyttää tilanne lopulta), Kiinassa erittäin kilpailukykyinen vauhti kuivalla Hamiltoniin verrattuna oman virheen jälkeen.

Se on sitä suomalaista itsesääliä, jota ei löydy mistään muualta maailmasta.
 
Ylös