Bahrainin aika-ajot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiertokanki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Flaymin sanoi:
Maikkeli kärjessä. Ylläripylläri...

Oli se ero Barriin yllättävän iso kun MS teki yhden selvän virheen. Perä meinasi lähteä luisuun. Ferrari näkyy kuitenkin olevan kahdella viimeisellä sektorilla tosi kova.
 
Luottamus koneosaston toimintaan ei ole järin vahvaa, kun viiden kilometrin kovempi rutistus saattaisi olla myllylle kohtalokasta. McLarenillahan ollaan viime aikoina keskitytty siihen että näyttää tyylikkäältä. Ei tuollainen toiminta nyt näitä sponsereita lämmitä, tällä menolla joutuvat antamaan tasoitusta ensi kaudella useammallakin osa-aluella.
 
Kimi kertoili kolmosella että, aika-ajo oli taktinen veto epäili ettei olisi päässyt kuitenkaan 6-7 sijaa ylemmäs. Nyt saavat vaihtaa renkaat ja tankata haluamansa bensamäärän. Moottoria ei kuitenkaan saa vaihtaa koska silloin joutuisi starttaamaan varikolta.
Toivotaan että Kimi avaa tänä viikonloppuna pistetilin.:thumbup:
 
pmv sanoi:
Luottamus koneosaston toimintaan ei ole järin vahvaa, kun viiden kilometrin kovempi rutistus saattaisi olla myllylle kohtalokasta. McLarenillahan ollaan viime aikoina keskitytty siihen että näyttää tyylikkäältä. Ei tuollainen toiminta nyt näitä sponsereita lämmitä, tällä menolla joutuvat antamaan tasoitusta ensi kaudella useammallakin osa-aluella.

KIMI RAIKKONEN
“As we had to change my engine yesterday we knew that no matter where I qualified we would have to move 10 places down. As a result we decided to change our tactics so I can start with a good fuel load and new tyres. Hopefully this strategy will pay off tomorrow, but we will have to wait and see. In motor racing anything is possible and I will do my best and hopefully we can do well.”

Tuossa taitaa olla pääsyy tuohon taktiseen vetoon.
 
Mera sanoi:
Oli se ero Barriin yllättävän iso kun MS teki yhden selvän virheen. Perä meinasi lähteä luisuun. Ferrari näkyy kuitenkin olevan kahdella viimeisellä sektorilla tosi kova.
Incarista kun katso niin ei se Schumin virhe ollutkaan niin iso. Ei se siinä paljon aikaa hävinnyt, jos juuri lainkaan.

Joo, arvelinkin että tuo Kimin ajamatta jättäminen oli taktinen veto. Hesarin verkkoliitteessä oli että starttiongelma tms aiheutti sen. Mä vaan että mikä vittu se sellanen oli kun kuvassa näky kun Kimi ajoi varikolle ja auto kävi ihan hyvin siinä kun se venaili.
 
Observer sanoi:
Tuossa taitaa olla pääsyy tuohon taktiseen vetoon.
Miksei ne olis voinu jo aika-ajoon laittaa sen oikean järkevän bensalastin ja uudet renkaat? Ei se yhden kierroksen ylimääräinen hyöty uusista renkaista kai nyt niin tärkeä ole McLarenin tapauksessa.
 
Kuulostaa ihmeelliseltä tuo Mclarenin touhu. toisaalta siellä on sitten oltu aika varmoja, että viiden joukkoon ei ole asiaa.

Luulen, että kisassa Williamsit saattavat haastaa Ferrarit väkevästi. Nytkin Montoya olisi ajanut ihan Schumin kantaan, jos olisi onnistunut viimeisellä sektorilla yhtä hyvin kuin Ralf. Tai kääntäen: Ralf olisi jäänyt kympin Schumista, jos olisi onnistunut keskisektorissa. Montyn ja Rafun ero oli sitten seitsemän sadasosaa, eikä kahta kymmenystä, kuten tuossa foorumin kisajutussa väitetään. Itse asiassa en yllättyisi yhtään vaikka Williamsit olisivat kisassa kovempia kuin Ferrarit.

Fisichellan suoritus oli loistava. 1.2 kärkeen ja 0.8 eroa tallikaveriin. Tähän asti parasta Sauberia, mitä tällä kaudella on nähty. Jotkut ehtivät jo ekoissa harkoissa irvailla Fisille, kun ajat eivät olleen Massan tasolla.
 
Eipähän tullut onneksi aika-ajoja katsottua ja tuskin viitsin huomenna kisaakaan katsoa. Olen mielummin lasten kanssa ulkona:cool:
 
Valde sanoi:
Fisichellan suoritus oli loistava. 1.2 kärkeen ja 0.8 eroa tallikaveriin. Tähän asti parasta Sauberia, mitä tällä kaudella on nähty. Jotkut ehtivät jo ekoissa harkoissa irvailla Fisille, kun ajat eivät olleen Massan tasolla.
No Massa kuitenkin on ollut niin Australiassa kuin Malesiassakin Fisiä nopeampi, joten en menisi ihan vielä suotta fisin puolesta liputtamaan.
 
Ambomaan Mambo sanoi:
Miksei ne olis voinu jo aika-ajoon laittaa sen oikean järkevän bensalastin ja uudet renkaat? Ei se yhden kierroksen ylimääräinen hyöty uusista renkaista kai nyt niin tärkeä ole McLarenin tapauksessa.


Mietin ihan samaa. Ettei vaan olisi taas "McLaren-selityksen" aika... :frown:
 
GeGe sanoi:
Saari: "Hyvä puoli on, että nyt Kimin autoon voidaan vaihtaa uudet osat"


Mun mielesta oli sairaan hyva kommentti tuon perassa tullut
"Voisikohan sita vaihtaa tallia ennen huomista kisaa?" :D :thumbup:
 
Kimille uus kone, uudet renkaat. Kaikki kuluneet osat vaihdetaan, vaihdelaatikkoa myöten. Järkevä bensalasti, niin voi ekojen kierroksien aikana nousta useamman sijan..

edit. Siis minardit ja jordanithan ohitetaan jo lähdössä..
 
hmmm, mitähän Montoya ajattelee McLarenin tasosta tällä hetkellä.... kyselee varmaan paluulennolla eurooppaan Frankilta mahkua saada työpaikka takas ;)
 
Olipahan surkuhupaisa myös tuo JJ:n kommentti Kimin ajaessa sisään, että "tälläistä tää välillä on ja ei noille oikein mahda mitään"
Miten niin ei mahda? Kylläpä vaan Ferrari ja kumppanit mahtaa ja kyse ei McLadalla ainakaan voi olla rahasta!
Kyllä johtotähden maine rypee tällä hetkellä aika pohjamudissa.

Kimin sijoittuminen tällä kaudella edes palkintopalli sijalle tuo varmaan kohta jo saman kertoimen vedonlyönnissä kuin esim. jommankumman Minardi kuskin sijoittuminen kolmen joukkoon. :)
 
BAR tiimille peukkua. Hieno suoritus Satolta!
BAR on osoittanut, etteivät uhonneet turhaan talvitesteissä saavuttamiansa tuloksia ja ovat nyt näyttäneet epäilijöille ettei niitä aikoja ajettu ns. sääntöjen vastaisella autolla.
 
:thumbup:
juuh, BAR:lle peukut täältäkin, kerrankin saaneet koneen ja rungon pelaan yhteen :)
Harmittaa vaan hiukan Villeneuven puolesta...
 
Eiköhän Villeneuven lähtö ole parantanut BAR:n työilmapiiriä melkoisesti. Rupeaa tulostakin tulemaan:thumbup:
 
Kyllä nyt näyttä siltä, että toivottavasti Mersu ostaa McLaren tiimin itselleen kokonaan ensi kaudeksi. Tai toivottavasti Englannin hallitus viimein edes myöntää testiradalle rakennusluvan sinne Larenin päämajalle - saatais jotain järkeä tähän toimintaan. Ei tosta tuu mitään, kun McLaren ja Mercedes yrittävät erikseen ratkoa ongelmiaan. Toinen puolikas autoa Saksassa ja toinen Englannissa ja sitten vielä puolet insinööreistä Espanjassa testaamassa. Ja kilpakuljettajat lomilla. Sitten ihmetellään, kun ei kaikki osat sovikkaan yhteen kisapaikalla. Auto on tarpeeksi nopea, että sillä palkintopallista pystyy ajamaan.. mutta mitä siitä sitten on hyötyä jos kaikki palat ei toimi loppuun asti..

Toivottavasti Rubens sais luvan tosissaan schumia haastaa kisassa. :rolleyes:

Aika-ajoissa pisti silmään kuinka Bridgestonet luisti mielettömästi. Olisiko siinä Misukkatiimien mahdollisuus?
 
Ydinosaamisanalyysin paikka McLarenilla

Kyllä täytyy ihmetellä miten McLarenin kokoinen organisaatio voi olla näin näennäisen sekaisin kun autoa piti nyt kerrankin saada kehittää rauhassa oikein vuoden ajan.

Haiskahtaa kyllä organisaatio-ongelmalta: vahdinvaihto Dennisiltä Whitmarshille ei ole sujunut ongelmitta, Newey ei diivana osaa johtaa alaisiaan ja Mersu-Ilmor-McLaren kolmiodraamassa lentää kipinöitä kulissien takana.
 
Ylös