Bänditiva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JPP
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24476
Sijainti
lappeen Ranta
Jotkut yhtyeet ovat enemmän kuin osiensa summa ja lähes kaikki bänsin jäsenet ovat hyvin tunnettuja. Toiset puolestaan tunnetaan lähinnä johtohahmonsa perusteella. Sitten on vielä liuta suosittuja kokoonpanoja, joiden jäsenistä juuri kenelläkään ei ole harmainta aavistusta. Alla on listattu (ihan vaan joltain ajanjaksolta yhtyeen historiaa) kymmenen yhtyeen miehistö, yhtä lukuunottamatta. Tehtävänä on nyt kertoa sekä yhtyeen että puuttuvan jäsenen nimi. Olettaisin, että osa on helpompia ja osa vaikeampia. Ainakin yhdessä tapauksessa puuttuvan jäsenen nimeksi löytyy kaksi oikeaa vastausta.

1. Alan Price, Chas Chandler, Hilton Valentine, John Steel
2. Roger Waters, Rick Wright, Nick Mason
3. Jack Bruce, Ginger baker
4. Jimmy Page, John Bonham, John Paul Jones
5. Steve Hackett, Phil Collins, Tony Banks, Mike Rutherford
6. Sid Vicious, Steve Jones, Paul Cook
7. Mick Jones, Paul Simonon, Topper Headon
8. Peter Hook, Bernard Sumner, Stephen Morris
9. Glen Cornick, Clive Bunker, Martin Barre
10. Al Wilson, Henry Vestine, Fito de la Parra, Larry Taylor

edit. Googlaamista ei katsota hyvällä, koska sitenhän ne vastaukset löytyy ihan tosta vaan.
 
1. Animals, Eric Burdon
2. Pink Floyd, Syd Barret
3. Cream, Eric Clapton
4. Led Zeppelin, Robert Plant
5. Genesis, Peter Gabriel
6. Sex Pistols, Johnny Rotten
7. Hermans Hermits, ?
8. Hermans Hermits, ?
9. Hermans Hermits, ?
10. Hermans Hermits, ?
 
Otetaan nyt nää melkoisen varmat ainakin

4. Led zeppelin, Robert Plant
5. Genesis, (arvaus, koska *Phil Collins*)
6. Sex Pistols, Johnny Rotten
7. Clash, (ei perhana tule laulajan nimi mieleen)

Ykkösestä on joku muistijälki, lähinnä Chas Chandler soittaa jotain kelloja, mutta ei nyt yhdisty mihinkään.
 
1. Eric Burdon / The Animals
2. Sid Barrett tahi David Gilmour / Pink Floyd
3. Eric Clapton / Cream
4. Robert Plant / Led Zeppelin
5.Peter Gabriel / Genesis
6. Johnny Rotten / Sex Pistols
7. Joe Strummer / The Clash
8. Joko Ian Curtis /Joy Division
Tai Gillian Gilbert / New Order
9. Ian Anderson / Jethro Tull
 
2. David Gilmour, Pink Floyd
4. Robert Plant, Led Zeppelin
5. Peter Gabriel, Genesis
6. Sex Pistols
8. Sting, Police?
9. Ian Anderson, Jethro Tull
 
2. Led Zeppelin
4. Pink floyd
5. Genesis, Peter Gabriel
6. Sex pistols, Johnny Rotten
8. The Police, Sting
10. Duran Duran, Simon le Bon
 
Lisään nyt tässä vaiheessa sen verran, että pienistä kirjoitusvirheistä ei sakoteta ja olen niinkin suffeli heppu, että jos sattuu olemaan oikea yhtye mutta väärässä kohdassa, niin pisteet tulee silti. Mites muuten, löytyykö halukkuutta vastailla useampaan kierrokseen? Toistaiseksi tän on ollut tarkoitus olla ainutkertainen yhden kierroksen rykäisy.
 
Mites muuten, löytyykö halukkuutta vastailla useampaan kierrokseen? Toistaiseksi tän on ollut tarkoitus olla ainutkertainen yhden kierroksen rykäisy.

Anna palaa.

Lunttasin levyhyllystä ihan simona!

Ja ehdottomasti Albertille ensi kierroksella kysymys Simo Silmusta ja Yölinnusta :ahem:
 
1. Yes
2. Pink Floyd, Syd Barret ja David Gilmore
3. Cream, Eric Clapton
4. Led Zeppelin, Robert Plant
5. Genesis, Peter Gabriel
6. Sex Pistols, McLaren
7.
8.
9.
10. Beach Boys, Wilson
 
Pitääpä tässä jossain välissä/joku päivä pähkäillä sopivia koti- ja ulkomaisia yhtyeitä tivattavaksi. Koitan sellaisia kokoonpanoja tivata, jotka itse tietäisin, mutta eivät ihan musiikkimakuni oudoimmille laidoille kuitenkaan mene.
 
Vähän tyhmää ehkä laittaa tätä tähän samaan toikkiin, mutta minkäslaisia pisteitä kisailijat saavat tästä? Rockbändejä siis tunnistettavana biisiensä mukaan. Omaksi tulokseksi jäi säälittävä 55, 60 olisi varmaan mennyt rikki jos olisi viitsinyt edes vähän keskittyä.
 
Ei vanhalla sytytä, 42 sain. Oikeinkirjoituksen kanssa ongelmia, siinä meni aikaa hukkaan.
 
Missä pisteet?
Lasken tässä jossain välissä. Vimeistään huomenna illalla pistän tulokset.

Vähän tyhmää ehkä laittaa tätä tähän samaan toikkiin, mutta minkäslaisia pisteitä kisailijat saavat tästä? Rockbändejä siis tunnistettavana biisiensä mukaan. Omaksi tulokseksi jäi säälittävä 55, 60 olisi varmaan mennyt rikki jos olisi viitsinyt edes vähän keskittyä.
83/150 sain tulokseksi.

Sitten kun tuli aika täyteen ja tietämättä jääneet vastaukset framille, niin Fleetwood Mac oli oikeastaan ainoa, joka vastaamatta jääneistä oli mulla silleen kielen päällä ollut tulossa. Siis silleen, että jos olisin järjestelmästäni sen ulos saanut niin oikein olisi ollut. Jonkin verran tuossa on kyse vastaustekniikastakin eli ei kannata jäädä märehtimään yhtä bändiä ja tuhlata aikaa kun vuoroaan odottaa kasapäin helposti tunnistettavia kokoonpanoja.
 
Viimeksi muokattu:
68/150

Älkää muut erehtykö tekemään kännykällä. Jäi varmaan 30 tiedossa ollutta vastaamatta kun aika meni skrollatessa.
 
Vähän tyhmää ehkä laittaa tätä tähän samaan toikkiin, mutta minkäslaisia pisteitä kisailijat saavat tästä? Rockbändejä siis tunnistettavana biisiensä mukaan. Omaksi tulokseksi jäi säälittävä 55, 60 olisi varmaan mennyt rikki jos olisi viitsinyt edes vähän keskittyä.

50/150. Sori tää selittely, mutta mullakin oli paljon ongelmia oikeinkirjoituksen kanssa ja aivan totaalisia blackoutteja iski iha saatanasti aivan naurettavissa kohdissa. vituttaa ku tunnet jonkun biisin oikeinkin hyvin, mutta ei vaan saa päähänsa sitä esittäjän nimeä. Lisäksi suurinpiirtein kaikki biisit oli tehty ennen kuin olin edes syntynyt niin siitä on saatava edes vähän tasoitusta.
 
Täällä saa selitellä. Itsekin jatkan. Olisi pitänyt ottaa JPP valmentajaksi. Nyt nyhräsin yhden bändin kirjoitusasun kanssa varmaan 2 minuuttia, enkä saanut sitä oikein. Toisen kanssa meni varmaan minuutti ja sitten en huomannut että lupsahti oikein ja jatkoin vielä. Lopussa kun ymmärsin taktiikan sain viimeisen kolmen minuutin aikana kymmenen oikein.
 
Ylös