Belgian GP 2009, Spa-Francorchamps - Kilpailu ja jälkipuinti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Riskiveto tuo Kimin koukkaus, joka meinasi kostautua Kubican kanssa suoran päässä jarrutuksessa renkaisiin tarttuneen lian takia. Eipä tuosta rangaistusta olisi ollut aiheellista antaa, minun mielestäni.
 
Noh, mitäs olette mieltä tuosta videoista. 0:53 alkaa Kimin on-boardkuva. Itse pysyn mielipiteessäni ettei Kimille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea linjaa turva-alueelta.
Kyllä, sinänsä ymmärrettävää kun yleensä Trullin tuossa asemassa oleva kuljettaja tulisi ihan ulostulon kanttariin kiinni. Olen aina enemmän tai vähemmän inhonnut asvalttiturva-alueita koska niistä hyötyy välillä suhteessa radalla meneviin kanssakilpailijoihin. Useampi kuljettaja on vuorollaan hyötynyt.
 
Riskiveto tuo Kimin koukkaus, joka meinasi kostautua Kubican kanssa suoran päässä jarrutuksessa renkaisiin tarttuneen lian takia. Eipä tuosta rangaistusta olisi ollut aiheellista antaa, minun mielestäni.

Riskiveto tottakai, mutta täytyy muistaa, ettei tilanteessa voinut muuallekkaan mennä. Kun ei ois muuannekkaan mahtunu, ja tosiaan vielä, sinne meni pikkasen myöhemmin Button ja Badoer myös, joten siinä putoo vielä lisää pohjaa väitteeltä, että Kimi ois huijannu. :ahem::ahem:
 
Noh, mitäs olette mieltä tuosta videoista. 0:53 alkaa Kimin on-boardkuva. Itse pysyn mielipiteessäni ettei Kimille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea linjaa turva-alueelta.

No ehdottomasti. Coulthard sanoo, että renkaat kerää likaa samantien, eikä tuolla koukkauksella voita mitään. Korkeintaan sen, että ei törmää muihin, eikä näinollen päätä omaa, tai muiden kisaa.
Mulla on viimeaikoina jäänyt nuo kilometrit F1:n ratissa vähän vähemmälle, joten luotan Coulthardin sanaan tässä tapauksessa.

Kiitos K1M1:lle videosta.
 
Noh, mitäs olette mieltä tuosta videoista. 0:53 alkaa Kimin on-boardkuva. Itse pysyn mielipiteessäni ettei Kimille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea linjaa turva-alueelta.
Juuri näin. Kimi vain teki sen niin selvästi, että antaa joillekin itkemisen aihetta. Ehkä, jos olisi ensin käynyt hipomassa Trullin eturengasta, niin kiertäminen olisi ollut ihan ok.. :rolleyes:

Tuosta vielä kun katsoo tuon Buttonin(muistin muuten oikein) ajon, niin siitä näkee hyvin, että aika liukasta siellä turva-alueella on eikä mielestäni hyödy tuostu yhtään. Ajolinjaa ajaneet tulevat ohi ennen Eau Rougea.
 
Jep. Eli taas yksi pohja pois noilta väitteiltä, että Kimi olisi "huijannut".
Joo jos joku niin väittää että ajaja tuossa rikkoisi sääntöjä.

Riskiveto tuo Kimin koukkaus, joka meinasi kostautua Kubican kanssa suoran päässä jarrutuksessa renkaisiin tarttuneen lian takia. Eipä tuosta rangaistusta olisi ollut aiheellista antaa, minun mielestäni.
Eiköhän ne renkaat ok jo ole 1,5km luukuttamisen jälkeen. Ehkä meni vaan jarrutus tarkalle. Nykysäännöillä ei voine rangaista kun vain keskustelua on herättänyt.
 
Lopettakaa jo tuo jauhaminen turva-alueesta. Kimi menetti siellä aikaa - ja tietenkin vältti kolarin sinne kääntäessään. Puhtailla renkailla olisi mennyt jos mahdollista vieläkin komeemmin.
 
Aika lailla minulle käsittämätön näkökanta tämä, että hyötymistarkoituksessa painelisi kanttarien yli ja likaisella turva-alueella kymmenien metrien matka keräisi roskia renkaisiinsa. Ainoa asia, mistä mielestäni tässä hyötyi, oli että vältti kolarin eikä toisaalta kukaan päälleajanutkaan jäänyt siihen kerään autoja kolarisumaan.
Kyllähän Kimi siitä selkeästi hyötyi verrattuna siihen että olisi jäänyt käkkimään lipsuvan Heidfeldin estämän Trullin perään. Olis varmaan joku vielä ajanut päälle. Sitähän nämä kansainvälisten forumien basherit haluaisivat. Kimi jämäsijalle ja ulos Ferrarilta.

Mielestäni Kimi pelasi sen pelin ihan oikein. Samanlainen väistöliike on nähty tuolla niin monta kertaa, että on aika uskomatonta jauhaa tästä nyt. Kateellisia kyllä riittää.
 
Näkyy selvästi että Kimillä on kaikki oikealle kunnes ei vaan enää käänny. Käänsi ratin suoraan siinä vaiheessa kun tajusi että menee kanttarien yli. Perässä Button ajautui aivan samalle linjalle.. ainoa ero että Nappi yritti pidempään kääntää ja ylitti kanttarit renkaat linkussa menettäen siinä enämpi aikaa. Kimi siis luki tilanteen paremmin ja minimoi vahingot.

Hyvin näkyy myös kuinka liukas pinta on tuolla ulkopuolella.
 
Noh, mitäs olette mieltä tuosta videoista. 0:53 alkaa Kimin on-boardkuva. Itse pysyn mielipiteessäni ettei Kimille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea linjaa turva-alueelta.

Jos olisi ollut pakko kääntää radalle, ts. turva alueella olisi ollut hiekkaa tai siellä olisi seinä vastassa, niin kuin vanhaan hyvään aikaan, niin olisi sinne mahtunut. Hyöty ei tuosta välttämättä ollut mikään suuri, mutta silti vastustan turva-alueiden käyttöä kisatilanteessa.
 
Kimi Räikkösen Belgian GP:n voitto on vaarassa!

Brittiläisen The Sun-lehden saamien tietojen mukaan F1-tuomaristo tutkii radan turvakameroiden tallenteita, sillä GP:tä edeltävänä yönä on nähty Kimi Räikkösen näköinen mieshenkilö harjaamassa La Source mutkan ulkopuolista turva-aluetta.

Räikkönen käytti kyseistä turva-aluetta tämän päiväisessä GP:ssä ohittamiseen.

Lähde: MTV3

Että sellasta, on se härski jätkä! :thumbdown
 
Että sellasta, on se härski jätkä! :thumbdown

Ihme että Maikkarin sivuilla ei näy mitään tollasta. :D Ja sitä paitsi, ei vaikuttais millään tavalla, kuitenki sen verran ollu täytelähtöjä, että sinne on lentäny sitä paskaa ihan tarpeeks uudestaan, vaikka oiski tehny noin. (Toisaalta, aivan helvetin hyvä vitsi :D)
 
Hyöty ei tuosta välttämättä ollut mikään suuri, mutta silti vastustan turva-alueiden käyttöä kisatilanteessa.
Rengaspatterishikaania tms se vaatisi oletetulle nopealle radallepaluulinjalle. Pussitettuna huonoa tuuria, ja ajaisi vastustajan perässä, tai sitten väistäisi turva-alueelle josta ei kumminkaan täysillä pääsisi kiihdyttämään takaisin radalle. Monissa paikoissa nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, että ulkona täysillä kohti seuraavaa mutkaa.
 
Huh - on tämä kyllä vaikeata joillekin. Kimi voitti. Voittais edes tuurilla, mutta että noin komeasti vielä.
 
Nyt on selitelty Hamiltonin vaisuudella, turva-autolla ja turva-alueilla.. vieläkö keksitään jotain tekosyitä vai joko pääsee nukkumaan?
 
Noh, mitäs olette mieltä tuosta videoista. 0:53 alkaa Kimin on-boardkuva. Itse pysyn mielipiteessäni ettei Kimille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea linjaa turva-alueelta.

Siitä ilmakuvasta johon oli lisätty kommentteja sai kyllä käsityksen, että Kimi olisi pystynyt ajamaan radallakin ihan njet problemos.
Mutta tuo incar-kuva kyllä näyttää ihan siltä että ei sinne Trullin viereen mahtuisi kuin mopolla korkeintaan.
 
Ylös