Bodom oikeudenkäynti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Archie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Santavuori puhuu täyttä asiaa. Ottamatta kantaa lopputulokseen, oikeuden toiminta ja loppulausuma osoittaa melkoista lammasmaisuutta.
 
Joo, itseäni eniten yllätti tässä tapauksessa se, että tuomioistuin ei lähtenyt peesaamaan poliisia ja syyttäjää. Ei nimittäin olisi eka kerta tämän maan tuomioistuimessa että päivänselvät tosiasiat eivät aukene tuomareille, vaan he vain sokeasti uskoisivat syyttäjän näkemyksiin. Joka taasen on sokeasti uskonut poliisin tutkimukset ilman että olettaisivatkaan että syytetty ei ehkä olisikaan tehnyt rikoksia.

Median käyttäytymisestä on puhuttu paljon tämän jutun yhteydessä. Luulen, että tämä on sillä tavalla erikoislaatuinen juttu, että poliisi ja syyttäjä ovat ottaneet riskiä siinä että juttu voikin päätyä tappioon. Olikohan valtakunnan syyttäjä vai joku ylempi taho tässä vähän aikaan sitten, joka totesi että syyttäjän olisi mentävä oikeuteen välillä heppoisemmin perustein. Ei vapauttava tuomio ole mikään kasvojen menetys. Se on vain osa työtä.

Median usko viranomaisiin on aina ollut todellisuudessa vankkumaton. Poliisi ja syyttäjä ei yksinkertaisesti voi tehdä virheitä. Eihän tutkinnassa tietysti olekkaan mitään virheellistä. Tämän takia oikeunkäynnin alkuvaiheissa syyttäjän näyttöjä pidettiin erittäin vahvoina mediassa. Ajatellaan, että jos tieto tulee viranomaisteitä, se ei voi olla muuta kuin täysin objektiivistä.

En oikein osaa hahmottaa prosessia, miten NG päätyi niin vahvasti epäillyksi että hänet voitiin vangita todennäköisin syin. Mikä oli se poiliisin näyttö joka vakuutti syyttäjän? Nyt tuntuu että semmoista ei ole olemassakaan. Uskon asiako Gustafssonin syyllisyys oli tutkijoille? Oliko NG:n vangitseminen ja näytöt syyllisyydestä todellisuudessa taktikointia? Oletettiin että jos mies on syyllinen, hän tunnustaa paineen alla. Näihin paineiden luomiseen käytettiin sitten mediaa hyväksi, syötettiin sinne sopivaa tietoa joka ehkä pelottaisi puolustuksen.

Jotenkin tässä koko prosessissa on unohtunut oikeudenkäynnin perusluonne. Vasta tuomioistuimessa ratkaistaan syyllisyys. Poliisin tutkinta EI KOSKAAN tarkoita sitä että joku olisi syyllistynyt yhtään mihinkään.
 
pmv sanoi:
Joo, itseäni eniten yllätti tässä tapauksessa se, että tuomioistuin ei lähtenyt peesaamaan poliisia ja syyttäjää. Ei nimittäin olisi eka kerta tämän maan tuomioistuimessa että päivänselvät tosiasiat eivät aukene tuomareille, vaan he vain sokeasti uskoisivat syyttäjän näkemyksiin. Joka taasen on sokeasti uskonut poliisin tutkimukset ilman että olettaisivatkaan että syytetty ei ehkä olisikaan tehnyt rikoksia.
Kritiikki on aina tervetullutta. Välillä olisi myös mukava kuulla myös ratkaisuesityksiä. Jos tuomarit ja tuomioistuimet ovat sinusta pääsääntöisesti sellaisia, joille eivät päivänselvät tosiasiat valkene, asia pitäisi varmaan jotenkin korjata.
pmv sanoi:
Median usko viranomaisiin on aina ollut todellisuudessa vankkumaton. Poliisi ja syyttäjä ei yksinkertaisesti voi tehdä virheitä. Eihän tutkinnassa tietysti olekkaan mitään virheellistä. Tämän takia oikeunkäynnin alkuvaiheissa syyttäjän näyttöjä pidettiin erittäin vahvoina mediassa. Ajatellaan, että jos tieto tulee viranomaisteitä, se ei voi olla muuta kuin täysin objektiivistä.
Uskomaton yleistys. Minusta media pyrkii yleisesti ottaen toimimaan päinvastoin kun kuvailit. Bodomin tapauksessa Iltapäivälehtien ja alibin uutisointi oli varsin ailahtelevaa. Ne kirjoittivat tyypilliseen tapaansa sitä mitä yleisö halusi lukea. YLE sen sijaan liputti melko vahvasti viranomaisten tutkimuksia vastaan.
pmv sanoi:
En oikein osaa hahmottaa prosessia, miten NG päätyi niin vahvasti epäillyksi että hänet voitiin vangita todennäköisin syin. Mikä oli se poiliisin näyttö joka vakuutti syyttäjän? Nyt tuntuu että semmoista ei ole olemassakaan. Uskon asiako Gustafssonin syyllisyys oli tutkijoille? Oliko NG:n vangitseminen ja näytöt syyllisyydestä todellisuudessa taktikointia? Oletettiin että jos mies on syyllinen, hän tunnustaa paineen alla. Näihin paineiden luomiseen käytettiin sitten mediaa hyväksi, syötettiin sinne sopivaa tietoa joka ehkä pelottaisi puolustuksen.
Oikeustieteen professorit ovat tämän kuitenkin hahmottaneet. Syyttämättäjättäminen olisi ollut kaikkien osapuolien kannalta huono ratkaisu.
pmv sanoi:
Jotenkin tässä koko prosessissa on unohtunut oikeudenkäynnin perusluonne. Vasta tuomioistuimessa ratkaistaan syyllisyys. Poliisin tutkinta EI KOSKAAN tarkoita sitä että joku olisi syyllistynyt yhtään mihinkään.
Mitä tarkoitat tässä kohtaa prosessilla? Roskalehtien lööpit eivät toivoakseni ole sinulle osa mitään prosessia.
 
Höblän mukaan KRP haluaa, että juttu siirtyy hovioikeuteen. Todisteita ei heidän mielestään ole tulkittu oikein.
 
VR sanoi:

Toivottavasti selvitetään loppuun saakka.
 
Jos on pienikin epäilys, että väärä päätös tuli niin loppuun saakka vaan, kun on aloitettukin. Aika aukoton toi käräjäoikeuden päätös kuitenkin oli.
 
VR sanoi:
Höblän mukaan KRP haluaa, että juttu siirtyy hovioikeuteen. Todisteita ei heidän mielestään ole tulkittu oikein.
Krp ei kai päätä että siirtyykö juttu hoviin vai ei.

Todisteiden tulkitsemisen ongelma on varmasti kuitenkin ilmeinen. Kärjistäen homma on kuin jos mikrobiologian tutkija kertoisi oikeudessa millaisia havaintoja hän elektronimikroskoopilla ja spektrianalyysillä tehnyt, mutta jotta ei vaikuttaisi puolueelliselta, ei kertoisi oikeudessa mitä johtopäätöksiä hän on tuloksista tehnyt. Johtopäätökset vetäisivät sitten syyttäjä ja puolustus sekä oikeuden jäsenet.

Nythän kävi hieman samalla tavalla. Poliisi ja oikeuden jäsenet tekivät johtopäätöksiä, eivät tutkijat. Oikeus ei uskonut poliisin johtopäätöksiä (vaikka joku täällä väitti että oikeus yleensä uskoo sokeasti poliisia), koska tutkijat eivät suoraan sanallisesti niitä tukeneet.
 
Valistakaapa minua taas lainoppineet. Mitä tapahtuu tämän jälkeen, jos Gustafsson tunnustaa?

a) Gustafsson vain kertoo tehneensä murhat.

b) Gustafsson kertoo tehneensä murhat ja esittää samalla sellaista tietoa että epäilystä hänen syyllisyydestään ei jää.

Onko näin että vaihtoehdossa a) ei tapahdu mitään ja vaihtoehdossa b) juttu voidaan avata uudelleen ja Nisse tuomita. Vai onko niin, että juttu on nyt loppuun käsitelty ja sitä ei voi ottaa esille vaikka tulisi kuinka aukottomasti todistettua että Gustafsson on syyllinen?
 
Törni sanoi:

Kyllähän se riittää jos NG tunnustaa (ei mikään iltalehtien tai kuulustelijan versio tunnustamisesta vaan esim. esitutkintapöytäkirjaan kirjattu tunnustus,jonka NG vahvistaa allekirjoituksellaan) täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ei silloin tarvitse kertoa olleellista tietoa. Oletettavaa on kuitenkin, että tunnustaessaan NG kertoo samalla esim. mihin jemmasi tavarat.

Sen sijaan uudet todisteet voivat edelleen mahdollistaa NG syyttämisen. Todeta täytyy, että uusien todisteiden täytyy olla todella hyviä. Sellaisia jotka lähes yksinään riittäisivät osoittamaan NG tekijäksi.
 
holvius sanoi:
Ei mikään iltalehtien tai kuulustelijan versio tunnustamisesta vaan esim. esitutkintapöytäkirjaan kirjattu tunnustus,jonka NG vahvistaa allekirjoituksellaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ei silloin tarvitse kertoa olleellista tietoa.
Unohdetaan nyt Iltasanomat ja Alibit ja muut hössötykset hetkeksi. Sitä potaskaa on tämän jutun yhteydessä jauhettu liiankin kanssa.

Mutta juttu on siis niin, että jos Gustafsson tunnustaa täysissä ruumiin ja sielun voimissa, voidaan juttu ottaa uudelleen esille ja hänet voidaan teoriassa tuomita, vaikkei hän esittäisikään mitään "uusia lisätodisteita" syyllisyydestään?
 
Näin on. Syyttäjä nostaa syytteen ja NG myöntää tehneensä teot. Sinänsä tässäkin tapauksessa NG voisi päästä pälkähästä. Jäljellä olisi edelleen rubrisointi eli tappo vai murha.
 
Mielenkiintoista; ehkä Nils tekeekin niin :confused:
 
Eiköhän tämä oikeusjuttu ole case closed, not sölved. NG:llä on vielä yksi tuomioistuin edessä, Jumalan kohtaaminen kuoleman jälkeen (tietysti kaikki eivät usko joutuvansa kuolemansa jälkeen tuomiolle omista teoista).
 
Ylös