Gascoynen autot oli aivan järkyttävän näköisiä saippualaatikoita.
Downforcea puuttui aika lailla keskikastiin verrattuna. Lieventävänä asianhaarana voi kuitenkin mainita, että Gascoynen käytössä oli huomattavasti vähemmän tuulitunneliaikaa kuin keskikastin talleilla, ja tuulitunneli sijaitsi Italiassa, kun taas tallin tehdas oli Englannissa.No onhan tuo aivan kamalan kauhia saippualaatikko. :frank:
Jos ensimmäisen auton suunnittelu ulkoistettiin niin kuka ihmeen lego-insinööri kehtasi tuollaisen kenkälaatikon puskea ulos uunista?
Force India nimenomaan voitti mutta pettyi saamiinsa mitättömiin korvauksiin, jotka olivat vain muutamia kymmeniä tuhansia dollareita. Missään nimessä kyse ei kuitenkaan luultavasti ollut koko auton kopioimisesta.Selvitys tästä asiasta oli tuomioistuimen päätöslausunnossa, kun Force India haastoi Fernandesin, Gascoynen ja tuulitunnelifirma Aerolab / Fondtechin oikeuteen väittäen, että Lotus Racingin auton perustana oli käytetty Force Indian vanhan auton tuulitunnelimallia. Force India hävisi oikeudenkäynnin. Tuomioistuimen lausunto löytynee yhä jostain Internetistä, jos joku viitsii sitä etsiä.
Mulle tulee jäämään ikuisesti mysteeriksi se, miten Caterham pystyi paljon suuremmalla budjetilla putoamaan Marussian taakse. Ensimmäiset kolme vuotta näyttivät kuitenkin lupaavalta.
Se on ihan sama minkä näköinen auto on, jos se suorittaa sen mitä siltä odotetaan. Ja se kenkälaatikko teki niin, toi tallille 10. tallisijan. Sen jälkeisten kausien autot ovat jääneet asetetusta tavoitteesta.Jos ensimmäisen auton suunnittelu ulkoistettiin niin kuka ihmeen lego-insinööri kehtasi tuollaisen kenkälaatikon puskea ulos uunista?
Fernandes roiski rahaa ympäriinsä kuin innostunut pikkupoika, Marussian projekti oli paljon keskittyneempi. Omata mielestäni Marussia hävisi Caterhamille ensimmäisinä vuosina vain sen takia, että he kärsivät teknisestä takapakista. Marussia jatkoi Fordin asiakkaana Caterhamin jo hankittua Renault'n moottorit. Samoin he kärvistelivät vuoden pidempään ilman kersiä. Voidaan myös sanoa Marussian antaneen paljon etumatkaa aerodynamiikan suhteen, kun he kokeilivat ensimmäisellä kaudella virtuaalista aerokehitystä Caterhamin käyttäessä perinteisiä menetelmiä. Kaikesta huolimatta omasta mielestäni tallit olivat kuitenkin lähes tulkoon samalla viivalla kaudet 2011-12 ja sijoitukset ratkaistiin noppaa heittämällä. Caterhamilla oli päteviä kuljettajia kaksi ja Marussia sinnitteli Glockin kanssa.Hmm.. Mikähän tässä on aikajana? Minusta Fernandesin mielenkiinto rämpimiseen Marussian edellä lopahti ensin. Putoaminen tapahtui sen jälkeen. Budjettia taisi olla joo, mutta liekkö siinä oli tallipäällikön vaihdon jälkeen jo ideana valmistalla tallia myyntiin. Ostajaa vain ei löytynyt, joten toimintaa pidettiin yllä että on jotain mitä myydä.
Fernandes roiski rahaa ympäriinsä kuin innostunut pikkupoika, Marussian projekti oli paljon keskittyneempi.
Kokeilivat mitä? Ei kai mikään talli ilman CFD:tä autoa kehitä? Vai mitä tarkoitat?Voidaan myös sanoa Marussian antaneen paljon etumatkaa aerodynamiikan suhteen, kun he kokeilivat ensimmäisellä kaudella virtuaalista aerokehitystä Caterhamin käyttäessä perinteisiä menetelmiä.
Force India nimenomaan voitti mutta pettyi saamiinsa mitättömiin korvauksiin, jotka olivat vain muutamia kymmeniä tuhansia dollareita. Missään nimessä kyse ei kuitenkaan luultavasti ollut koko auton kopioimisesta.
Kokeilivat mitä? Ei kai mikään talli ilman CFD:tä autoa kehitä? Vai mitä tarkoitat?
Kokeilivat pelkästään CFD:llä.
Eikö se ollut USF1 jonka visiona oli debyyttikaudeksi rakentaa auto pelkän CFD:n avulla?
Ei. Kyllä se oli Virgin, John Peter "Nick" Wirthin Wirth Researchin suunnittelemana.
Ilmeisesti asia on myös niin, että jos joku talli jättää ilmestymättä kolmeen osakilpailuun saman kauden aikana, niin tämä talli menettää FIA:n myöntämän oikeuden osallistua F1-kilpailuihin tulevina kausina. Fernandesilla ei siis ole F1-tallinsa osalta paljon kaupattavaa, jos joku ei maksa Caterham-tallin velkoja lähiviikkoina.