Colin jättää Fordin!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sooda
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Niin Ford on aikonut jättää kalliit kuskit, koska rahaa tarvitaan vuonna 2004 esiteltävän uuden ralliauton kehittämiseen.

Sainz saa kai jäädä, koska on valmis leikkaamaan palkkaansa. Tosin Carlos taitaa olla aika valmis eläkkeelle, vaikka loistava kuljettaja onkin.

McRaen itsensä kannalta Citroen olisi loistava vaihtoehto. Ensi kaudella tallin ajaessa täyden MM-sarjan kaikki on mahdollista. Siis ainakin kaluston puolesta. Citroen on ensi kaudella todella kova luu.
 
Tietolähde taitaa olla Autosport.
Kuka hullu nyt maksaisi £ 5 milj. Colinalle, kun hän ajaa niin ailahtelevasti. Välillä on niin pirun nopea ja välillä taas puskat heiluu. Veikkaan, että ei se Citikan paikkakaan ole ihan kirkossa kuulutettu tuolla palkkapyynnöllä. Toisaalta kyllä Citikka tarvitsee jonkun kovan luun Loebin kamuksi ensi vuoden täyteen sarjaan.
 
patriot:
Sainz saa kai jäädä, koska on valmis leikkaamaan palkkaansa.
Carloksella taitaa olla henk.koht sponsoreita paljon McRaeta enemmän, joka jo sinällään selittää sen miksi Carlos tulee tallille paljon halvemmaksi.
 
Täähän on ollut jo vähän aikaa selvää, että Colin lähtee, mutta minne. Citikalle siis ilmeisesti joskaan Subaru vaihtoehtokaan ei ole vielä aivan poissuljettu, mutta tuskimpa Mcrae haluaa mennä häviämään Tommille. Subaru olisi siinä mielessä hyvä vaihtoehto, että koska talli on jo valmiilla pohjalla ja Colinilla olisi varmasti tuttu ympäristö, mutta toisaalta Tommi ja Petteri on jo ajaneet omat yksilölliset säätönsä autoihin joten olisi ollut yhtäkkiä vaikea hypätä autoon ja ajaa voitoista. Ja jos ja kun skotti olisi joutunut Mäkisen jyräämäksi tukea mestaruuden tavoittelussa olisi enää turha odottaa. Citroen taas on aivan uusi talli, jolla on paljon kehitettävää etenkin soralla, joten tähän tehtävään Colin sopii mainiosti. Maailmanmestaruudesta on turha kuvitella edes taistella ensivuonna. Kunhan äijä pitäsi vain autonsa tiellä ja toisi tarvittavaa informaatiota tallille, joka on vasta kehittymässä Peugeotin ja Subarun haastajaksi. Kolaroinneilla ei aiheuteta muutakin, kuin hampaiden kiristelyä ja pitkä penni tehtaan suuntaan. Colin tuo varmasti kokeneena kuskina paljon kokemusta ja tarvittavaa informaatiota tallille. Fordillahan tilanne on tosiaan se, että rahaa pistetään uuteen WRC Focukseen joten pakkohan siinä oli Mcraen tai Sainzin lähteä. Sainzhan ei varmasti ole enään takavuosien vedossa, mutta nuorien Märttinin ja Duvalin ikäänkuin mentorina rooli korostuu. Sainz on mielestäni myös erittäin hyvä autonkehittäjä joten siinäkin mielessä hänen pitäminen tiimissä oli hyvä asia. Ties vaikka Sainz jatkaisi uuden Fordin ilmestymiseen saakka.
 
Nii-in. Subarultahan on sanottu, että ensi vuonna tallissa ajaa vain kaksi kuljettajaa. Suomen media(YLE) ainakin laittoi paineita Petterin suuntaan, mutta siinä kyseessä on kyllä suuren luokan arviointivirhe. Siis Petterihän on ajanut lähes joka rallissa paremmin kuin Tommi. Nykyisellä Tommin kunnolla ei Colininkaan tarvi pelätä Mäkistä.
Se miten Mäkinen on tämän kauden ajanut ja mihin Mäkinen parhaimmillaan pystyy on kuitenkin kaksi aivan eri asiaa.
Itse en usko että Subarulta liikenee Colinille tilaa, sillä Subaru haluaa pitää Solbergista kiinni ja Lappworth haluaa varmasti katsoa Mäkisen kortin loppuun saakka. Mäkisellä on rallipiireissä niin kova maine vieläkin ja olisi melkoinen riski päästää Mäkinen vaikkapa Citroenille.

Toisaalta Mäkinen on ollut Subarullekkin iso satsaus ja sitä kautta yksi onneton kausi olisi vähän hukkaanheitettyä pääomaa.

Eli uskon että ensi kaudella Colin McRae ajaa Citroenia yhdessä Sebasatian Loebin kanssa.
 
Mutta ei pidä unohtaa Mäkisen teknisiä ongelmia. Toki omiakin virheitä on ollut, mutta tekniikka on kyllä pettänyt niin useasti.

Kun taas Solbergilla ei ole ollut paljoakaan ongelmia.
 
Mikko_A:
Mutta ei pidä unohtaa Mäkisen teknisiä ongelmia. Toki omiakin virheitä on ollut, mutta tekniikka on kyllä pettänyt niin useasti.

Kun taas Solbergilla ei ole ollut paljoakaan ongelmia.
Totta. Ja yleensä heti alussa joku pikkuvika jolla on tippunut jo niin kauas kärjestä että pisteillekkään ole mitään zäänssejä. Ja sitten se paska on hajonnut kokonaan.
 
Mutta , jos (kun) Colin lähtee minne menee Grist????
On nuo tuijotukset olleet sen verran tuimia jo pitemmän aikaa........
 
Miikka:
Mutta , jos (kun) Colin lähtee minne menee Grist????
On nuo tuijotukset olleet sen verran tuimia jo pitemmän aikaa........
Crist jää viettämään hyvin ansaitsemiaan eläkepäiviä kieriessään pedissään tuskissaan kun elää painajaisissaan kaadot yhä uudelleen ja uudelleen...
 
Colinhan voisi reippaana poikana tuumata että nyt tuli tarpeeksi veeärseetä ja lähtee eläkkeelle...
 
HAHHAH!!! Ens vuonna kilisee ja kunnolla! :D Siinä on patonkipojilla ihmettelemistä kun kaataja engelsmanni saapuu taloon. Jos pitäs veikata niin veikkaan että kulttuurierot on sitä luokkaa että ongelmia tulee ja paljon.
 
Luulen, että nyt alkoi McRaen uran viimeinen vaihe....

Vuoden sopimus Citikalle, ja jos homma toimii saattaa skotti ajaa vielä kauden 2004. Mutta niin tai näin Colin lopettaa tn. muutaman vuoden sisään. Yhden mestaruuden mies haluaa kuitenkin vielä saavuttaa. Saas nähdä onnistuuko.......

Ihme on jos Crist jatkaa Colinin kartturina vielä ensi kauden. Sen verran jäätäviltä välit ovat vaikuttaneet.
 
Ihmeellisintä siirrossa on se, että ainakin epävirallisesti ollaan kerrottu McRaen palkan vaan kasvavan. Millä ihmeen ilveellä miehellä on "varaa" moiseen pyyntöön?? Toki eihän se pyytäjä...
 
Zep:
Ihmeellisintä siirrossa on se, että ainakin epävirallisesti ollaan kerrottu McRaen palkan vaan kasvavan. Millä ihmeen ilveellä miehellä on "varaa" moiseen pyyntöön?? Toki eihän se pyytäjä...
McRae on kuitenkin nimenä ralli maailmassa jotain... Tulokset viime vuosilta ovat vähän kaksijakoiset, mutta silti monet pitävät McRaeta maailman nopeinpana kuskina. Sitä mies ei todellakaan ole, mitä nyt joskus vetää riskillä yhden pätkän ja seuraavassa mettikköön.

Citikka halusi tunnetun nimen talliinsa. McRae tuo tallille varmista entistä enemmän palstatilaa. Kolareiden merkeissä??? :D

<small>[ 26-09-2002, 16:14: Message edited by: patriot ]</small>
 
Ei Colin mikään huono kuski ole. Kahtakymmentäviittä voittoa ei tuurilla tai muutamilla nopeilla pätkäajoilla ajeta. Siirto oli selvästi oikea. Fordilla ei taideta mestaruuksia ottaa, kun menestys näyttää olevan mahdollista vain parissa rallissa kauden aikana. Sitikka voisi olla tasaisempi paketti varsinkin jos auto saadaan kulkemaan vielä soralla kärkivauhtia.
 
Ylös