En tiedä mikä on Heinäluoman tai kenen tahansa uuden pj:n kannalta edullisempaa, mutta hallitusyhteistyön nimissä uuden pj:n on PAKKO osallistua hallitustyöskentelyyn. Keskusta ei yksin kanna vastuuta, etenkin kun demareillakin on merkittäviä salkkuja hallituksessa.AMS82 sanoi:Heinäluoman mielestä voi olla kannattavampaa pysyä hallituksen ulkopuolella, kun seuraaviin eduskuntavaaleihin on niin vähän aikaa.
Heinäluoma on lisäksi nostanut esille mahdollisuuden siitä, että Halonen valittaisiin kansainvälisiin tehtäviin. Jos Heinäluoma ei valituksi tultuaan ryhdy ministeriksi voi taustalla olla myös varautuminen mahdolliseen pääministerinvaihdokseen. Heinäluoman ajaminen pääministeriksi kulissien takana olisi tällöin keino reakoida siihen, että presidenttipelin asetelmat kääntyvät demareita vastaan. Kovin todennäköisenä en vaihtoehtoa pidä, mutta pitäisin sitä kuitenkin todennäköisempänä, kuin ajatusta Lipposesta tai Heinäluomasta demarien presidenttiehdokkaana. Tuskin puolueen piirissä on uskoa kummankaan mahdollisuuksiin Vanhasta vastaan ja uskottavaa yllätysnimeä ei enää syyskuussa välttämättä kyetä löytämään.
Turha luulo että Antti ryhtyisi ulkoministeriksi, Antti ei tällä vaalikaudella enää ryhdy opettelemaan ulkoministerin hommia. Mitä järkeä on pikku hiljaa ministerinuraansa lopettelevan poliitikon enää ryhtyä reissaamaan entistä enemmän. Mies itse suhtautuu omaan asemaansa "Ei sen ole väliä" se on ihan tyypillistä Anttia mies on oman tiensä kulkija.patriot sanoi:Ei ole Heinäluomalle uskottavaa haatajaa! Tuomiojan aika meni jo... Filatov!? Ei nyt sentään... Koskinen! Hiiri... Kalliomäki... Aika meni jo...
Uuden pj:n on sitten pakko osallistua hallitustyöskentelyyn. Sellainen peli ei vetele, että keskusta kantaa hallitusvastuuta ja sdp:n nokkamiehet puhuu toista kun eivät hallituksessa istu. Lipposen tapauksessa voitiin vielä joustaa. Olihan kyseessä henkilö, joka oli 8 vuotta istunut pääministerinä. Silloin siirto puhemieheksi oli perusteltu.
Sdp:n uusi pj ottanee joko ulkoministerin, sisäministerin tai valtiovarainministerin salkun. Tuomioja voi tipahtaa hallituksesta. Kalliomäestä tehdään ulkoministeri ja Heinäluoma ottaa valtiovarainministeriön halituunsa.
Kepulaisittain katsoen vai?patriot sanoi:hänen linjansa alkaa olla mielestäni kestämätön. Ei kaikessa, mutta yleensä!
Mikä tämä olisi?Lipponen täyttää huhtikuussa 64 vuotta. Siinä iässä eurooppalaiset ja amerikkalaiset poliitikot ja yritysjohtajat ovat vielä kovassa iskussa. Hyvä olisi, jos Lipponen löytäisi jonkin roolin isänmaan palveluksessa.
Jos Eero Heinäluoma valitaan Sdp:n seuraavaksi puheenjohtajaksi, hänen on syytä laventaa perspektiiviä, jos pystyy siihen.
KaunaministeriMutku sanoi:Mikä tämä olisi?
Tosta listasta puuttuu yksi nimisooda sanoi:Mistäs sä Heinäluoman kielitaidon tiedät?
Tässä ulkoministerit n. 30 vuoden ajalta.
Ulkoasiainministeri Karjalainen, Ahti Kalle Samuli 4.9.1972 13.6.1975 Kesk*
Ulkoasiainministeri Mattila, Olavi Johannes 13.6.1975 30.11.1975 amm.*
Ulkoasiainministeri Sorsa, Taisto Kalevi 30.11.1975 29.9.1976 SDP
Ulkoasiainministeri Korhonen, Keijo Tero 29.9.1976 15.5.1977 Kesk.
Ulkoasiainministeri Väyrynen, Paavo Matti 15.5.1977 26.5.1979 Kesk.*
Ulkoasiainministeri Väyrynen, Paavo Matti 26.5.1979 19.2.1982 Kesk.*
Ulkoasiainministeri Stenbäck, Pär Olav Mikael 19.2.1982 6.5.1983 RKP
Ulkoasiainministeri Väyrynen, Paavo Matti 6.5.1983 30.4.1987 Kesk.*
Ulkoasiainministeri Sorsa, Taisto Kalevi 30.4.1987 31.1.1989 SDP
Ulkoasiainministeri Väyrynen, Paavo Matti 26.4.1991 5.5.1993 Kesk.*
Ulkoasiainministeri Haavisto, Heikki Johannes 5.5.1993 3.2.1995 Kesk.
Ulkoasiainministeri Rantanen, Paavo Ilmari 3.2.1995 13.4.1995 amm.
Ulkoasiainministeri Halonen, Tarja Kaarina 13.4.1995 15.4.1999 SDP
Ulkoasiainministeri Halonen, Tarja Kaarina 15.4.1999 25.2.2000 SDP
Ulkoasiainministeri Tuomioja, Erkki Sakari 25.2.2000 17.4.2003 SDP
Ulkoasiainministeri Tuomioja, Erkki Sakari 17.4.2003 24.6.2003 SDP
Ulkoasiainministeri Tuomioja, Erkki Sakari 24.6.2003 SDP
*)todelliset kielimiehet
Ja liputtaa Tuomiojan puolestaTyöministeri Tarja Filatov ei aio
tavoitella SDP:n puheenjohtajuutta.
Kalevan haastattelussa hän sanoo
kokevansa tehtävän vieraaksi.