Donald J Trumpin kohtalo ja toimet Amerikan Yhdysvaltain presidenttinä

Surmataanko Donald J Trump ensimmäisen kautensa aikana?


  • Äänestäjiä yhteensä
    31
  • Äänestys suljettu. .
Donald Trumpin toimet presidenttinä.

Oli hävinnyt jostain syystä edellinen toikki, niin tein uuden. Kysymyksessä kumminkin tärkeä asia ihmiskunnan kannalta. Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:
Trumpin tiimi ei tunnu välittävän oikeuden määräyksistä. Väläytellyt myös armeijan lähettämistä Chicagoon.
 
Olikohan twitterissä vai facessa, että yleensä (toisessa ja kolmannessa maailmassa) tällaisen sekasorron tultua aletaan tuumimaan, että kenenkähän puolelle armeija asettuu.
 
Näinköhän kohta osavaltiot uhkaavat lähteä liittovaltiosta? Onko se mahdollistakaan? Texit ja nyxit ja massachusettsexit.
 
Mikrobitti kertoo

Noin 20 ihmistä on kokoontunut Twitterin päämajan edustalle vaatimaan Yhdysvaltain uudelle presidentille lähtöpasseja palvelusta.

Mielenosoittajat ovat tuoneet paikalle projektorin, jolla Twitterin päämajan seinään on heijastettu viesti, jossa kysytään saisiko Hitler bannit palveluun. Samalla mielenosoittajat vaativat Trumpin @realDonaldTrump-käyttäjätilin hyllyttämistä.
Ei ole vielä kovin iso mielenosoitus.
 
Kummastakohan kannattaa huolestua enempi: johtajasta vai kannattajiensa valtaisasta määrästä.
 
Toivottavasti kyselyn otsikon mukaisesti käy. Tosin pitäisi päästä eroon myös siitä muusta kabinetin roskajoukosta.
 
Irakin parlamentti on hetki sitten hyväksynyt maahantulokiellon amerikkalaisille. Asiasta kertovat parlamenttilähteet.

Kielto on Reutersin mukaan vastatoimi Yhdysvaltain vastaavalle kiellolle, joka estää irakilaisten pääsyn Yhdysvaltoihin.

Olikos siellä Irakissa vielä niitä amerikkalaisia sotilaita? Tai "yksityisten turvallisuusfirmojen konsultteja", eli amerikkalaisia sotilaita?
 
Sehän olisikin oivaa, jos rihloihin sais ihan rasvat laittaa. Pitkäaikaisvarastointiin olis meinaan sillon torrakko menossa..
 
Olikos siellä Irakissa vielä niitä amerikkalaisia sotilaita? Tai "yksityisten turvallisuusfirmojen konsultteja", eli amerikkalaisia sotilaita?

Voi olla paha paikka, jos Irakin ja USA:n kaksoiskansalaisuus. Saatana, mihinkään pääse.
 
16426194_1391125370920008_2206141986157493459_n.jpg
 
Trump antoi oikeusministerille välittömästi potkut maahantulokiellon vastustamisesta

Valkoisen talon mukaan virkaa toimittava oikeusministeri Sally Yates "on pettänyt oikeusministeriön". Uusi vt. ministeri puolusti heti Trumpin määräystä.
31.1.2017 klo 04:55päivitetty 31.1.2017 klo 07:32

Presidentti Donald Trump on erottanut virkaa toimittavan oikeusministerin Sally Yatesin tämän vastustettua kiisteltyä maahantulokieltoa.

Valkoisen talon tiedotteen mukaan erottaminen seurasi ”kieltäytymistä toteuttaa määräystä, jonka tarkoituksena on suojella Yhdysvaltain kansalaisia”.

– Yates on pettänyt oikeusministeriön, kirjoittaa Valkoinen talo tiedotteessa.

Yhdysvaltain virkaa tekeväksi oikeusministeriksi on nimitetty Dana Boente, Virginian osavaltion itäisen alueen oikeusministeri. Boente vahvistettiin virkaan maanantai-iltana yhdeksältä Yhdysvaltain aikaa.

Boente määräsi välittömästi oikeusministeriön työntekijät "täyttämään tehtävänsä ja noudattamaan presidentin antamia laillisia määräyksiä".

Trumpin varsinainen ehdokas oikeusministeriksi, Jeff Sessions saanee senaatin hyväksynnän nimitykselleen muutaman päivän kuluessa.

Trump oli pyytänyt Sally Yatesia toimimaan oikeusministerin virassa kunnes senaatti nimittää Sessionsin.

Lähteet: AFP, Reuters, AP
Van siellä sitä tapahtuu. :o
Juttu on YLEn sivuilta.
 
Kuinka pitkälle Trump on valmis menemään esim. Kiinan kanssa?

Liekö edes sota esteenä tämän narsistin touhuissa?

Koomisinta tässä on, että jopa Putin alkaa näyttäytyä järkimieheltä tämän tukkaukon rinnalla.
 
Koomisinta tässä on, että jopa Putin alkaa näyttäytyä järkimieheltä tämän tukkaukon rinnalla.
Ei kyseisen herran järjenjuoksussa ole ollutkaan sinällään ongelmaa. Harkitsee sanomisiaankin hyvin tarkkaan.
 
Niin, suuruudenhulluus ei liene niitä pahimpia hulluuden lajeja, paitsi jos pääsee toteuttamaan niitä.
 
Ylös