Ehitkö ostaa?
Josko trumpesterin sekoilujen tarkoituskin on vain saada pikavoittoja selänpesuringin sijoittajille.
Hakemusten määrä väheni 12 000:lla yhteensä 234 000:een viime viikolla, kertoo Yhdysvaltain työministeriö.
Bloombergin keräämä ekonomistien konsensusennuste ennakoi 249 000:a.
Viimeisten neljän viikon aikana hakemusten määrä on ollut keskimäärin alimmillaan sitten vuoden 1973.
Trump väittää, ettei uutisoitu. No kyllä uutisoitiin, varsinkin eurooppalaisissa medioissa. Jos amerikkalaisissa (tai niissä, joita Mister T. itse seuraa) ei uutisoitu, niin sehän on vain osoitus siitä, että kyseiset mediat toteuttivat Trumpin mantraa "America first", jo ennen miehen valintaa.Mitkä hemmetin Nizzan ja Pariisin iskut?:doubtful:
Veikkaan että Rysselin isku on täyttää hepr... skåånea Trumpille.
Onko ongelmana globalisaatio vai kapitalismi?
On irvokasta, että Trump puuhaa eriarvoisuutta entisestään kärjistävää veropolitiikkaa. Miksi kansalaiset äänestävät tällaisen politiikan puolesta?
Nythän se vasta on pakko liittyä Natoon.
Jeps. Nythän Trump voi huoletta luovuttaa Suomen Venäjälle.Kopistelen tätä. Suurempi luotto Natoon, kuin Usaan. Samalla peilaten toisesta suunnasta, Usan apu saattaa tulla helpommin Nato-jäsenella kuin 'nevöhöödille'.
Onko kenenkään natokanta heilahtanut yhtään Trumpin johdosta?