Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No nih. Siinähän on vähän pelotusta muillekin. :ahem: Saa nähdä, miten paljon sairastumisia ja kotiinlähtöjä siellä alkaa tulla.
 
No kyllä mun mielestä suomalaisten sauvankatkomiset ja Shellille jätetyt lääkelaukut vaikuttavat edelleen jotenkin sympaattisemmalta toiminnalta. :ahem:
 
Ace17 sanoi:
Toihan on ihan kuin jostain huumoriohjelmasta. :D

Jos sä olisit nähny Itävallan täniltaisen kisastudion, johon oli raahattu jopa Itävallan Bundeskansler Wolfgang Schüssel selvittämään tilannetta, niin jättäisit ton "ihan kuin" tosta veke :D

Ja siis tuo kisastudiohan oli ennenkuin (tai itseasiassa kaiketi suurinpiirtein samoihin aikoihin) tää Waltteri oli ryhtyny pelaamaan keilaa poliisiautoilla. Myönsi tosin jopa Schüssel, että ei ollu taktisesti gauheen viisasta kuttua ko. heeboa kylään olympilaisten aikana, mutta muisti jyrkin sanoin kritisoida Italian poliisin toimia. "Meillä Itävallassa, joka muuten hakee itselleen olympialaisia vuodeksi 2014, ei tämmöistä tapahtuis, koska me olemme oikeusvaltio. Jatkossa voisikin hieman miettiä, millaisille valtioille tällaisia suurkisoja annetaan" :rolleyes:
 
VR sanoi:
No kyllä mun mielestä suomalaisten sauvankatkomiset ja Shellille jätetyt lääkelaukut vaikuttavat edelleen jotenkin sympaattisemmalta toiminnalta. :ahem:

Sanoikko sä sympaattimaisemmalta vaiko amatöörimaisemmalta? Nyt en oikein kuullu, oli häiritöitä yhteydessä :frown:
 
VR sanoi:
No kyllä mun mielestä suomalaisten sauvankatkomiset ja Shellille jätetyt lääkelaukut vaikuttavat edelleen jotenkin sympaattisemmalta toiminnalta. :ahem:
:D :D Tuli ihan sama mieleen kun luki totan OoPeen rapoa :D
 
Turun Sanomissa ollaan näköjään valppaina:

Toimitsijakiellosta oleva itävaltalainen hiihtovalmentaja Walther Mayer on Itävallan uutistoimiston APA:n mukaan pidätetty sen jälkeen, kun hän oli kolaroinut poliisiauton kanssa sunnuntaina. APA:n mukaan Mayer ei pysähtynyt, kun poliisi yritti pysäyttää hänet rutiinitarkastusta varten. Myöhemmin Mayer kolaroi poliisiauton kanssa, joka oli tiellä pysäyttääkseen valmentajan. Mayer ei loukkaantunut rytäkässä ja on nyt Itävallan poliisin hoivissa. Italian poliisi etsi lauantaina Itävallan maastohiihto- ja ampumahiihtojoukkueiden Torinon olympialaisten majapaikoista kiellettyjä aineita.
Julkaistu 19.2.2006 23:38:00
 
OoPee sanoi:
Sanoikko sä sympaattimaisemmalta vaiko amatöörimaisemmalta? Nyt en oikein kuullu, oli häiritöitä yhteydessä :frown:

Jätän sen sulle päätettäväksi. :ahem:
 
AJ sanoi:
Outoa. Ihan kuin yrittäisit väittää, että kotimaiset elokuvat ovat huonoja. :confused:
Ettäs minä arvasin juuri sinun puuttuvan tuohon. :doubtful: En kuitenkaan jaksa selittää sellaista, minkä kuitenkin tajusit viestistäni.
 
Olis luullut että Suomen esimerkki :frown: olisi ollut sen verran karmaiseva, että moisista systemaattisista 'koko joukkuetta' koskevista lääkityksistä olisi luovuttu. :nope: Kiinnijäämisen takia menee sponssit, menee sukupolvi urheilijoita jne. jne.
 
Selvis sitten aamun lehdestä, että Mayer oli ollu perskännissä ja nimenomaan juuri tämän vuoksi lähtenyt poliisia pakoon. Oman ilmoituksensa mukaan oli ollut matkalla takaisin Torinoon selvittämään asioitaan :rolleyes:

Kundihan siis oli nukkunut autossaan poliisin kolkuttaessa ikkunaan.
 
Iltalehden mukaan Mayer sai monoa Itävallan hiihtoliitosta.

Itävallan hiihtoliitto erotti maastohiihto- ja ampumahiihtovalmentaja Walter Mayerin myöhään sunnuntai-iltana Torinon olympialaisissa vellovan dopingskandaalin vuoksi.

Itävallan olympiakomitean edustaja Raimund Fabi kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Mayerin lisäksi kaksi urheilijaa saivat lähtöpassit Itävallan joukkueesta lauantaisten dopingtestien seurauksena. Wolfgang Perner ja Wolfgang Rottman erotettiin siksi, että he olivat poistuneet kisakylästä ilman lupaa.

Itävallan poliisi pidätti sunnuntaina valmentaja Mayerin, kun tämä oli kolaroinut poliisiauton kanssa lähellä Italian rajaa. Mayer ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Tilat ratsattiin

Italian poliisi etsi lauantaina Itävallan maastohiihto- ja ampumahiihtojoukkueiden Torinon olympialaisten majapaikoista kiellettyjä aineita. Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n mukaan etsinnän taustalla oli myös Maailman antidopingneuvoston Wadan epäily Mayerin läsnäolosta Itävallan majapaikassa.

Mayer oli neljä vuotta sitten Salt Lake Cityn olympialaisissa osallisena dopingtapauksessa, josta hän sai elinikäisen toimitsijakiellon Kansainväliseltä hiihtoliitolta ja vuoden 2010 olympialaisiin jatkuvan pannan KOK:lta.
 
VR sanoi:
Iltalehden mukaan Mayer sai monoa Itävallan hiihtoliitosta.
Kummallista, että oli vielä tarpeen erottaa, vaikka oli toimitsijakiellossa jo muutenkin.
 
VR sanoi:
Iltalehden mukaan Mayer sai monoa Itävallan hiihtoliitosta.

Joo niin sai.

Pikkusen muuten yllätyin, että tämänpäiväisestä lehdestä löytyi itsekritiikllä höystetty artikkeli, jossa aika selväsanaisesti vihjailtiin, että ihan itseämme saamme syyttää siitä, että olemme joutuneet dopingmetsästäjien hampaisiin. Annettiin ymmärtää, että Itävalta on enemmän tai vähemmän tietentahtoen syyllistynyt provosointiin lähettämällä paikalle miehiä, joilla on dopingtuomio alla. Esimerkkeinä juuri Mayer sekä myös Hans Knaus (alppihiihtäjä, joka oli käyttänyt jenkeissä kiellettyä nenäsumutetta, siis virallisen version mukaan), joka toimii ORF:n jonkunlaisena apukommentaattorina. Myös tapaus Christian Hoffmann ei toimittajan mukaan ole ihan välttämättä fiksusti hoidettu. Oli siinä listalla muitakin pohdinnanarvoisia asioita (osa ehkä hieman liioiteltuakin), mutta nuo nyt päällimmäisenä jäivät mieleen. Loppukaneettina toimittaja heitti, että tämä on tätä tyypillistä itävaltalaisten "minä teen just niinku mua itteäni huvittaa" -tyyppistä mentaliteettia.

Yleensähän Itävallalla on tämänkaltaisissa jutuissa tapana sovitella sitä surullisenkuuluisa martyyrinviittaa ylleen. "Kaikki ovat meitä vastaan" :o
 
Olga sanoi:
Kummallista, että oli vielä tarpeen erottaa, vaikka oli toimitsijakiellossa jo muutenkin.

Se että on toimitsijakiellossa ei tarkoita sitä, etteikä kundi voisi toimia Itävallan hiihtoliiton valmentajana. Nimenomaan tästä duunista tuli nyt kenkää.
 
Ylös